tiistai 24. tammikuuta 2012

Maksamme velkaa

Credit history, luottohistoria. Se on termi, johon täällä törmää usein, esimerkiksi vuokra-asuntoa hakiessa tai kännykkäliittymää avatessa. Ylipäätään aina, kun yrittää tehdä maksusitoumuksia. Kun täällä halutaan
katsoa asiakkaan maksukykyä ja luottokelpoisuutta, katsotaan luottohistoriaa. Ilman luottohistoriaa on täällä vähän kuin Suomessa maksuhäiriömerkintäinen, mutta käänteisesti: tyhjä luottohistoria ei ole
hyvä, se on este. Toki täälläkin katsotaan tuloja lainaa otettaessa, mutta esimerkiksi sillä ei ole merkitystä, miten hyvin on aiemmin pystynyt säästämään. Täällä kiinnostaa se, miten on aiemmin saanut lainaa ja miten on ne hoitanut.

Jos Suomessa nuoripari haluaisi ottaa asuntolainaa, niin mitä kannattaisi tehdä? Ottaa mahdollisimman vähän muita lainoja ja säästää omarahoitusosuutta, kenties? Täällä sen sijaan täytyisi asteittain kerryttää luottohistoriaa. Ottaa aluksi mitä vain pieniä lainoja, joita saa, ja sitten vähitellen hankkia isompia lainoja.


Yksi autokauppias täällä ilmaisi asian, että vailla luottohistoriaa oleva on täysin muukalainen. Ulkomailta tullut on muukalainen myös siinä mielessä, että ulkomaisella luottohistorialla ei ole mitään merkitystä. "Ei Luottokunnasta tilatuilla englanninkielisillä virallisilla papereilla, ei Suomessa käytetyllä American Expressillä, ei Visalla, eikä varsinkaan suomalaisen pankinjohtajan kirjoittamalla kirjeellä 100 000:n euron asuntolainasta ja sen maksuhäiriöttömästä historiasta", kuten Pasi Kinturi kirjoittaa.

Luottohistoriaan vaikuttavia kategorioita on kuulemma viisi:
Payment History 35%
Total Amounts Owed 30%
Length of Credit History 15%
New Credit 10%
Type of Credit in Use 10%

Suurin osa luottohistoriapisteistä tulee siis myönnettyjen luottojen kokonaismäärästä ja maksuhistoriasta. Eli eniten pisteitä kerryttävät korkeat myönnetyt lainat ja ajallaan tapahtuvat maksut. Myöhästyneet
maksusuoritukset puolestaan vähentävät pisteitä paljon.

"If you don’t have credit, not many places are willing to give you credit, yet how can you ever establish credit if nobody is willing to give you any?" Hmm, hyvä kysymys. Meille on annettu seuraavanlaisia vinkkejä luottohistorian kerryttämiseksi. Ottaa pankistamme luottokortti, vinguttaa se joka kuukausi täyteen ja maksaa sitten heti kokonaisuudessaan pois. Tehdä sama toisen pankin luottokortilla. Ostaa auto ja maksaa siitä edes osa autolainalla. Ottaa myös minun nimiini jokin luottokortti, esimerkiksi jonkin kaupan oma kortti pienellä luottorajalla, jotta myös minun luottohistoria alkaisi kertyä. Sillä on merkitystä esimerkiksi siinä tapauksessa, että myöhemmin haluaisimme kahden ihmisen lainan asunnon ostoon. Kulttuurikouluttajamme sanoi, että luottohistoriafirmoihin voi myös yrittää tarjota kuitteja esimerkiksi sähkölaskuista tai vastaavista säännöllisistä laskuista. Tiukan paikan tullen ne voisivat toimia todisteena kyvystä maksaa laskunsa ajallaan.


Olemme parhaillaan ostamassa autoa. Olemme selvittäneet autolainamahdollisuuksia, joita luottohistoriattomuus tietenkin heikentää. Ilman luottohistoriaa on paitsi vaikeampi saada lainaa, niin myös korot hipovat pilviä. Yksi mahdollisuus onkin kuulemma, että lainaamme rahan itseltämme ja pankki ottaa siitä korot välistä. Oikeasti. Käytännössä tekisimme autolainaa vastaavan määräaikaistalletuksen, joka toimisi autolainan takaajana. Määräaikaistalletus kerryttäisi korkoa, joka kuitenkin tietenkin olisi pienempi kuin autolainan korko. Autolainan korko ei tällöin olisi kovin suuri, mutta emmehän tällöin oikeastaan maksaisikaan autolainasta vaan luottohistorian kerryttämisestä.

Yksi kysymys on sekin, miten tämä systeemi vaikuttaa ihmisten kulutuskäyttäytymiseen. Kun lainoille antaa pikkusormen, ne vievät helposti koko käden. Käsi ylös, joka aikoinaan ajatteli käyttävänsä luottokorttia vain ehdottoman välttämättömiin ostoksiin. Ja käsi ylös, joka kuitenkin on vinguttanut sitä vaikkapa nettikaupoissa muuhun kuin välttämättömyyksiin. Ei tunnu ihmeelliseltä, että viime vuosien luottolama sai alkunsa velkakuplan puhkeamisesta Amerikassa. Varsinkin kun postilaatikosta tippuu tällaisia:

"Heikot luottohistoriapisteet ok! Ei käsirahaa!"

21 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, täyttä asiaa. Luottohistoria on HYVIN TÄRKEÄ asia täällä Amerikan maalla. Ei sillä ole väliä mihin asioihin tai tavaroihin sitä luottokorttia käyttää, vaan se miten maksut hoitaa. Tuhlaavaisuus ja yli varojen eläminen on oma valinta, ei siitä "systeemiä" voi syyttää. Minulla on vaikka kuinka monta luottokorttia, mutta velkaa ei ole, enkä korkoja maksa, ja käytän luottokorttia/kortteja kuitenkin kaikkeen maksamiseen. Haluan nimittäin pitää luottohistoriani erinomaisena jatkossakin, ei ole järkevää laiminlyödä maksuja missään asiassa.

    visamastercard

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan samaa mieltä siitä, että itse on vastuussa siitä, miten systeemiä käyttää. Ja teoreettisesti luottohistoriaa voi kerryttää myös (lähes) ilmaiseksi juurikin tuolla tavoin luottokorteilla niin, että maksaa kaiken aina kerralla pois (samalla kerryttää maksimaalisesti luottohistoriapisteitä). Tosin jos pelkillä luottokorteilla kerryttää historiaa, niin siinä varmaan menee aika pitkä aika, jos esimerkiksi asuntolainaa haluaisi myöhemmin? En tiedä, itse olen tässä vielä ihan noviisi :). Se mikä tässä on Suomen systeemiin verrattuna mielestäni ikävää on se, että jotain luottoa on käytännössä pakko ottaa ihan arjen perusasioidenkin takia. Niille, joilla talous on hyvin hallinnassa se ei tietenkään ole ongelma, vaan luottokortit ovat kätevä tapa maksaa ja kerryttää samalla luottohistoriaa - kuten sinulla. Mutta vaikka se olisikin vain luottokorttilaina, käytännössä kuukauden maksuaika, niin silti se on luottoa, mitä kaikki eivät ehkä haluaisi ottaa. Esim. Suomessahan ylivelkaantuneiden nuorten kohdalla ongelma on usein juuri ns. pienissä veloissa, kuten osamaksu- ja luottokorttiveloissa, jotka sitten alkavat kertyä. Itsekin maksan mieluummin käteisellä, jotta pysyn tarkemmin selvillä kulutuksestani.

      Poista
  2. Amerikan talouskriisi johtui lähinnä siitä, että asuntolainoja myönnettiin maksukyvyttömille henkilöille. Näinhän tapahtui Suomessakin aikaisemmin eli pankit jakoivat surutta lainaa ihan kenelle vaan.

    sama kuin äsken

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan tähän erikseen kuitenkin :). Totta, että talouskriisi johtui siitä, että asuntolainoja myönnettiin yhtäkkiä suuria määriä maksukyvyttömille henkilöille (ja kriisiä pahensi finanssisektorin tietyt epäeettiset toimintavat ja heikko valvonta). Pohjimmiltaan kuitenkin sekä tässä että myös Euroopan tämän hetken kriiseissä on kyse pitkään jatkuneesta yli varojen elämisestä (sekä monien yksilöiden että valtioiden taholta). Toki pankkien pitäisi katsoa tarkkaan, kenelle lainaa myönnetään. Mutta toisaalta myös yksilöiden itse pitäisi viime kädessä harkita, paljonko lainaa pystyy järkevästi ottamaan ja hoitamaan. Itsehän sitä parhaiten tietää, mitkä ovat esimerkiksi oman elämän riskit. Ja olen tosiaan sitä mieltä, että tämä luottohistoriasysteemin "pakkolainan otto" ei asiaa ainakaan paranna.

      Enkä mitenkään halua hurskastella olevani itse joku maailman taloudellisin ihminen, en todellakaan :). Mutta perusluonteeltani olen riskinvälttäjä, minkä takia takaraivossani on alituinen lainanpelko :).

      Poista
  3. Onpas jännä systeemi! Taas jotain, mitä ei todellakaan tajua pelkästään matkustamalla johonkin maahan, vaan vasta asumalla. Jotenkin kyllä kuulostaa siltä, että varmasti tuo vaikuttaa kulutskäyttäytymiseen. "Mä nyt voin ostaa tän ja tän ja tän, kun tässä vaan kerrytän luottohistoriaani". Tai ainakin näin kärjistetysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jotenkin itsekin ajattelen, että helposti se voisi vaikuttaa kulutuskäyttäytymiseen, jos tottuu käyttämään luottoa. Ihan mutua tämä on tosin vain, eli en tiedä lainkaan esimerkiksi USA:n kotitalouksien velkaantuneisuudesta tai luottohäiriöiden määristä verrattuna muihin maihin. Toisaaltahan systeemi myös kannustaa vahvasti pitämään maksuhistorian puhtaana, Suomessa kai ei myöhästymisiä yms. taideta kerätä ellei mene maksuhäiriöksi asti.

      Poista
  4. Kiitos tästä kirjoituksesta! Meilläkin taitaa häämöttää Jenkkeihin muutto jossain vaiheessa, ja tuota systeemiä en ollut ollenkaan tajunnut. Monimutkaisia nämä raha-asiat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaa hyvä vain! Olemme saaneet niin paljon apua muilta suomalaisilta, että kiva jos voi olla jollekin avuksi itsekin :). Kävin muuten blogissasi ja se vaikutti tosi mielenkiintoiselta, tulen varmasti toistekin.

      Poista
  5. Mikä olisi sitten parempi systeemi? Tämän parempaa ja reilumpaa en keksi äkkiä :)?

    visamastercard

    VastaaPoista
  6. Vielä lisään, että tämä systeemihän kertoo ihmisestä sen positiivisenkin puolen eli että miten on velka- ja maksuasiansa hoitanut. Suomen systeemihän kertoo ihmisestä vain sen huonon tiedon eli kun tulee maksuhäiriömerkintä. Se kertoo vain negatiivisen tiedon, mutta ei kerro positiivista. Ymmärrättekö pointin?

    Positiivinen tieto voi joskus olla jossakin vaiheessa hyödyksi ihmiselle itselleen. Jos vaikka kerran maksu viivästyy tai sattuu jotakin vakavampaa, niin se positiivinen historia on ihmisen tukena jos jokin häiriö tulee. Se häiriö voi olla vaikka ihmisestä itsestään riippumaton.

    Näin olen ajatellut, ja siksi pidän tätä systeemiä tavallisen kuluttajan kannalta hyvänä.

    Hyvä credit score vaikuttaa moneen asiaan positiivisesti ihmisen elämässä. Asuntolainojen korkoihin nyt ensinnäkin jne.
    Yritän nyt tässä kertoa että ihan hyvä systeemi tämä on eikä mikään "pakkolainanottosysteemi" :).

    Ymmärrän, että kaikki uusi ja erilainen hämmentää aluksi, mutta ajan kanssa niihin kaikkiin outouksiin löytyy ihan järki :).

    visamastercard taas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä pointti, että siinä lähdetään rakentamaan positiivista tietoa ihmisen tueksi, en ollut ajatellut noin :). Suomessa vastaavat tiedot ovat aina oman pankin sisällä mutta jos vaihtaa pankkia, niin siellä ei ole tietoa aiemmasta maksuhistoriasta. Ymmärrän tuon ja mietinkin tuossa jossain ylempänä, että on tässä myös sekin kannuste, että hoitaa kaikki laskunsa ajallaan, koska kaikki vaikuttaa. Suomessa käsittääkseni maksut voi myöhästellä aika paljonkin ennen kuin niistä tulee maksuhäiriömerkintä. Käytännössä siinä välissä voi siis olla monenlaista maksajaa, on niitä jotka maksavat aina ajallaan ja niitä, jotka tasapainoilevat siinä rajalla, ettei tule maksuhäiriömerkintää. Jos menee uuteen pankkiin, niin kumpikin näyttää samalta, jos ei ole maksuhäiriömerkintää.

      Varmaan tämä on myös helpompi amerikkalaisille, joille luottohistoriaa on ehkä jollain tavalla kertynyt pienestä pitäen. Ulkomailta kun tulee aikuisena, niin joutuu yhtäkkiä aikuisena aloittamaan täysin tyhjältä pöydältä, ja silloin tämä systeemin näyttää enemmän pakkolainanotolta, kun yhtäkkiä pitäisi haalia mahdollisimman paljon lainoja luottohistorian luomiseksi.

      Se mitä tähän systeemiin kaipaisin olisi säästäväisyyden huomioiminen jollain tavalla. Että myös säästäminen kerryttäisi jollain lailla pisteitä, ei pelkästään lainanmaksu. Jotta niilläkin, jotka syystä tai toisesta eivät lainaa halua ottaa, olisi mahdollisuus kerryttää pisteitä myös.

      Saako udella, että oletko asunut kauan täällä ja missäpäin asut, mikäli olet sama anonyymi kuin aiemmissakin postauksissa :)? Mukavaa, että löytänyt tänne, kun tunnet tämän kulttuurin jo ilmeisen hyvin :).

      Poista
  7. Olen asunut täällä vuodesta -97 :), etelässä.

    Vielä asiasta lisää sen verran, että tässä amerikkalaisessa systeemissä ihmisten yksityisyys on yksi tärkeimmistä asioista. Kukaan ei halua että säästöjä tai pankkitilejä -tietoja pitäisi levitellä kenenkään ulkopuolisen tietoon. Niitä pidetään "pyhinä" asioina, ja vain pankin ja asiakkaan välisenä asiana. Täällä on aika yleistä identiteettivarkaudet, joten siksikin pankkitilejä ei ole syytä yhdistää mihinkään "systeemiin".
    Täällä ei ole sellaista holhousmentaliteettia kuin on ehkä Suomessa, eikä viranomaiset valvo yksityisen ihmisen asioita.

    Tällaisia näkökantoja :).

    visamastercard

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi siihen varmasti kehittää jonkinlaisen pisteytyssysteemin (vaikka vapaaehtoisen niille, jotka haluavat) ilman, että pankkitilitietoja tarvitsisi levittää sen enempää kuin lainanmaksutietoja annettaessakaan. Mutta, tällä systeemillä nyt mennään ja kuten sanottua, hyvät ja huonot puolet molemmissa systeemeissä.

      Ajattelinkin, että olet ollut täällä jo pidempään, kiva kun olet käynyt kommentoimassa :).

      Poista
  8. Itse en ole nähnyt tässä vielä oikein huonoja puolia, en enää kun on alkuun päästy :). Tyhjästähän sitä on itsekin alussa joutunut kaiken täällä rakentamaan :), ja sitten kun asiat alkavat sujumaan, niin siitä ne sitten sujuvatkin mukavasti. Aika paljon pitää itse ottaa selvää asioista, ja kun maalaisjärki on mukana, niin ei mitään hätää :).

    Ihan suin päin täällä ei kannata luottaa niihinkään joiden pitäisi tietää asioista. Suomessa voi ihmisen sanaan luottaa, mutta täällä ei ehkä sillai kun on kaikenlaisissa ammateissa osaamistaso vaihtelevampi kuin Suomessa ajattelisin olevan. Itse joutuu olemaan hyvin aktiivinen asioiden hoitamisessa, mikään ei tule automaattisesti.

    visamastercard taas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvä muistutus, sillä meille sanottiin koulutuksessakin tuosta. Että esim. pankkeihinkaan ei voi täysin luottaa, vaan sielläkin voi sattua kaikenlaisia virheitä ja "virheitä". Se oli aika musertavaa kuulla, kun on tosiaan tottunut siihen, että tällaisiin organisaatioihin voi luottaa :(. Monissa asioissa olemme myös saaneet erilaisia vastauksia eri ihmisiltä. On tullut sellainen olo, että ennemmin veikataan kuin sanotaan, ettei tiedetä. Meille onkin tullut tavaksi kysyä tärkeissä asioissa useammalta ihmiseltä.

      Poista
  9. Moikka, ensinnäkin, tämä on ollut kiva uusi blogituttavuus! :)

    Toisekseen, olen itsekin taistellut tuon luottohistoriaongelman kanssa. Olen naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa, jonka kanssa asuttiin Suomessa kaksi vuotta. Tuona aikana miehelle ei kertynyt minkäänlaisia luottotietoja tänne Amerikan-maalle, ihan ymmärrettävistä syistä. Kun muutettiin tälle puolelle Atlanttia kesällä 2010, minulla ei ollut minkäänlaista luottohistoriaa eikä credit scorea, ja miehelläkin oli kahden vuoden ammottava aukko tiedoissa.

    Auton osto oli tuskallista. Otettiin credit unionin kautta korkeakorkoinen laina, vaikka oltaisiin voitu maksaa edullinen auto käteisellä pois. Maksettiin siis melkein 15%:n korkoa ihan vain siitä ilosta, että saatiin uusi line of credit miehen tietoihin. Ja lainaa piti tietysti roikuttaa mukana mahdollisimman pitkään, jotta positiivinen vaikutus maksimoituu...

    Onneksi vuokranmaksut ja puhelin- yms. laskut (tai siis niiden ajallaan maksaminen) auttavat myöskin, joten jo vajaan vuoden päästä istuimme pankissa allekirjoittamassa talolainapapereita. Lyhyestä/puutteellisesta luottohistoriasta on vieläkin sen verran haittaa, että joudutaan maksamaan vähän korkeakorkoisempaa PMI:tä (private mortgage insurance), kunnes lainasta on maksettu 20%, mutta ei se paljon haittaa, kun on oma (eh, pankin omistama) katto pään päällä. ;) Pankissa syynättiin tulot ja tilien saldot hyvin tarkkaan, joten kyllä säästäväisyydestä palkittiin, ainakin meitä. :)

    En todellakaan ole mikään asiantuntija näissä asioissa, mutta alkujärkytyksestä yli päästyäni olen huomannut, että kyllä näilläkin säännöillä voi pelata, vaikka välillä ärsyttäviä ovatkin. En oikein edelleenkään pidä siitä, että kaikki kannattaa maksaa luottokortilla, mutta kaikkeen tottuu. Paitsi shekkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, kiitos ja kiva kun olet löytänyt tänne! Kiva kuulla, että noinkin nopeasti luottohistoria sitten kertyy kuitenkin. Me mietitään vielä, mitä tehdään autolainan kanssa. Ostettiin auto nyt käteisellä, kun ei voitu lykätä sitä asiaa enää, ja pankissa olivat nihkeitä antamaan autolainaa ennen kuin on Kalifornian ajokortit. Ajokorttien jälkeen saada vielä laina, jos halutaan. Pitää miettiä vielä sitä, onko se korko tuon luottohistorian kerryttämisen arvoista, sillä ainakaan tällä hetkellä en usko, että asunnon ostaminen olisi meille ajankohtaista ainakaan vuosiin. Joten suurempaa lainatarvetta ei varmaan ole tulossa, mutta toisaalta juuri siksi tuo autolaina olisi helppo tapa luottohistorian kerryttämiseen. Vaikeeta :).

      Poista
  10. Ihan sellainen kysymys vain että meinaatteko pitkäksikin aikaa jäädä Yhdysvaltoihin? Mietin vain sitä että onko se luottohistoria niin tärkeä? On tietysti siinä tapauksessa jos aiotte oman talon ostaa.

    Mun mieheni yritti saada luottokorttia ihan pienellä luottorajalla mutta ei onnistunut. Autoon olisimme voineet ottaa autolainaa mutta maksuaika olisi siinä pitänyt venyttää niin pitkäksi että suunnitelmiemme mukaan olisimme jo takaisin Suomessa ennen kuin laina olisi maksettu takaisin. Jätimme siis credit scoren kasvattamisen kokonaan väliin ja totesimme että ei meidän tarvitse täältä lainaa ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota mekin ollaan nyt mietitty, että miten paljon me tarvitaan luottohistoriaa. Nyt alkuun tarkoitus olisi olla täällä muutama vuosi (viisumit 3+2 vuotta), mutta jatkosta näkee sitten, kun nähdään, miten täällä viihdytään. Miehelläni on nyt vakituinen työsopimus täällä San Diegossa eikä meillä ole Suomessa enää työpaikkoja, joihin palata, mutta eihän noista työmarkkinoistakaan koskaan tiedä, lähtöhän voi täällä varsinkin tulla koska tahansa. Jonkin verran luottohistoriaa on tärkeä olla ihan asunnonvuokrauksia, puhelinliittymiä yms. käytännön asioita varten, esim. me joudutaan nyt maksamaan vuokra-asunnosta ylimääräinen kuukauden vuokra ja mulle saatiin avattua vain prepaid-puhelinliittymä, koska ei ole luottohistoriaa.

      Mutta ei me ainakaan tällä viisumikaudella olla asuntoa ostamassa, sitten aikaisintaan jos joskus myöhemmin hankitaan ja saadaan green cardit. Asunnot on niin kalliitakin täällä, että aika varmoja pitäisi sitten olla, että tänne jäädään suunnilleen loppuelämäksi, jos asuntoa meinattaisiin ostaa. Mietitään juuri parhaillaan sitä, miten paljon tarvitaan tuota luottohistorian kerryttämistä, kun mietitään otettaisiinko ostamallemme autolle osa hinnasta lainana luottohistoriaa varten. Me saatiin ihme kyllä luottokortit muutaman tonnin luottorajalla, joten niillä saamme jo ihan hyvin kerrytettyä. Aika randomia tuntuu olevan, miten pankit noita luottokortteja myöntää, kuulee tosi erilaisia tarinoita ihan samanlaisessa tilanteessa olevienkin välillä. Eli kannattanee kysäistä toisesta pankista, jos vielä olette luottokorttia ajatelleet ;).

      Poista
  11. Kiitos blogistasi, mukava lukea. Itsekin suunnitelmissa muuttaa sinne suunnille lähivuosina. Käytännön arkiasioista on todella kiva lukea.

    Tuo luottohistoria on todella hyvä systeemi. Suomessahan on asian laita niin, että jos tulee luottotietoihin merkintä, niin ei ne poistu ikinä vaikka puhutaan 4 vuoden ajasta. Et tule koskaan saamaan sitä anteeksi ja esimerkiksi luottokorttia ei saa enää koskaan.
    Tämä malli mahdollistaa sen, jos vaikka menee työ alta tms. niin saat ne velat anteeksi kun olet taas maksukykyinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi ja kiva, jos blogista on iloa :). Tervetuloa vain tänne suunnille!

      Näissä on puolensa ja puolensa ja se voi tosiaan olla, että täällä tavallaan voi päästä nopeammin jaloilleen (vaikka hidasta puuhaa se luottohistoriankin rakentaminen on).

      Mutta tuo kuulostaa erikoiselta, että luottotietojen merkintä ei poistuisi koskaan. Konkreettisestihan se poistuu rekisteristä tietyn ajan kuluttua, mutta ehkä siitä on jäänyt tieto sen aikaiseen pankkiin tms. Auttaisikohan silloin pankin vaihto siinä vaiheessa, kun merkintä on poistunut? Ikävä juttu kyllä, jos näin on, kun elämä menee niin hankalaksi silloin.

      Poista