lauantai 31. joulukuuta 2011

Agentti tuli taloon

Työnantajan meille tarjoamiin tänne muuttopalveluihin kuuluu kotoutumisessa auttavan firman palvelut. Meillä on oma agentti, joka auttaa meitä välttämättömimpien asioiden hoitamisessa, kuten sosiaaliturvatunnuksen, pankkitilin ja ajokortin hankinnassa ja vakituisen asunnon löytämisessä. Lisäksi hän auttaa meitä toki yleisesti jakamalla paikallistuntemustaan ja kulttuuritietouttaan. Tapasimme hänet nyt ensi kertaa. Osoittautui, että meidän agenttimme on alun perin espanjalainen keski-ikäinen nainen, joka on kuitenkin asunut täällä jo pitkään. Meillä synkkasi heti ja niin hassulta kuin se tuntuukin, niin jo näin lyhyen oleskelun jälkeen toinen alunperin eurooppalainen tuntui kuin naapurilta.

Ensimmäisen tapaamisen ohjelmassa oli meille kuuluvien palveluiden läpikäynti ja pankkitilien avaaminen. Meille oli lisäksi ehtinyt jo kertyä lista kaikenlaisia kysymyksiä, joilla pommitimme häntä. Kysyimme mm. tippaamisesta, johon saimme vinkiksi tuplata laskuissa näkyvän veron osuuden. Tällöin saa n. 15 % tipin, normaali tippi on kuulemma jotain 15-20 %. Kuinkahan monta vuotta menee ennen kuin sen tipin alkaa muistaa automaattisesti? Pelkään, että alussa ihan vain unohdukseni takia toimin epäkohteliaasti.


Yksi kysymykseni agentille oli, että mistä täältä saa varmasti tuoreita kasviksia ja hedelmiä. Tykkäämme panostaa ruoanlaittoon ja olin koko syksyn hekumoinut ajatuksella Kalifornian tuoreista kasviksista, joten on ollut aikamoinen pettymys törmätä suojakaasupusseihin toisensa perään. Agentillamme olikin jo valmiiksi mukana listaus paitsi kauppaketjujen painotuksista (esim. luomu) niin myös ennen kaikkea ns. Farmer's Markets lista. Niihin paikalliset viljelijät tulevat myymään tuotoksiaan tiettynä päivänä viikossa. Ne kuulostaa juuri siltä, mitä etsin. Toki näistä kauppaketjuista löytyy paljon lähiruokaakin, ja moni uusi markettikin meillä on nyt tutustuttavana. Siihen varmaan täytyy tottua, että eri asioita täytyy hakea eri paikoista.


Lopuksi kävimme pankissa, jossa meille saatiin ongelmitta avattua tilit ja pankkikortit. Oli hyvä, että oli paikallista apua mukana, sillä vieras pankkijärjestelmä on aina vähän hankala. Itselleni alan englanninkielinen sanasto on jonkin verran tuttua opinnoista, mutta monta kertaa silti katsoimme agenttiamme kysyvästi. Teimme kuten Suomessakin eli molemmille omat tilit ja yhteinen käyttötili. Positiivinen yllätys oli, että pankkikortteihin sai valita tunnusluvut itse. Riemu oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä lukujen näppäilyhetkellä iski blackout, ja onnistuin näppäilemään valitsemani luvun väärin. Eli nyt on sitten taas uusi luku opeteltavana.

Illalla kävimme ruokakaupassa ja löydettyämme vihdoin kaikki ruokatarvikkeet ajattelin ostaa pyykinpesuainetta. Pesuainehyllyn nähtyäni ajattelin, että ehkä se pyykinpesu joutaa odottaa vielä yhden päivän.


perjantai 30. joulukuuta 2011

"Mitä mää laitan päälle?"

Tästä aamutorkustahan on tulossa suorastaan aamuvirkku: tänäänkin heräsin jo aamukolmelta ihan itsestään ja jouduin pakottamaan itseni nukkumaan vielä muutaman tunnin. Kyse on tietenkin aikaerosta, elimistö ei muutu ihan suihkukoneen nopeudella. Olen vain kerran aiemmin kärsinyt jet lagista, ollessani Japanissa. Silloin heräilin keskellä yötä ja olo oli kuumeinen, vaikka oikeasti ei ollut kuumetta. Täällä olo on muuten normaali, mutta alkuillasta iskee valtava väsymys ja alan heräilemään aamuyöstä. Tämä tuntuu omituiselta, kun itse elää mielestään jo ihan oikeassa ajassa.

Meillä on pieniä vaateongelmia. Muuton yhteydessä kävimme vaatekaapit tarkkaan läpi. Huonokuntoisia heitettiin pois ja käyttämättä jääneitä kierrätykseen niin ahkerasti, ettei meillä ole sopivia kesävaatteita paljonkaan. Itse en muutenkaan ole mikään kesäpukeutuja. Eniten kaapistani löytyy syksyisiä työvaatteita, silloin aina jaksan panostaa pukeutumiseen. Kesät sen sijaan ovat menneet muutamilla rennoilla vaatekappaleilla. Viime kesänä itselläni oli vaatekaapissa muutama paras kesähame ja t-paita, ja suurin osa kesävaatteista varastossa. Loppukesästä huomasin, että en sitten koko kesänä edes viitsinyt hakea niitä kesävaatteita varastosta. Sama fiilis on kesäisin kaupoissa: kohtahan se kesä kuitenkin on ohikin. Nyt pitää alkaa katsella vaatekaapin täydennystarpeita ihan uusin silmin.

Tänään suuntasimme siksi San Diegon suurimpaan outlet-keskukseen Las Americas Premium Outlet, joka sijaitsee aivan Meksikon rajalla. San Diego on Meksikon rajakaupunki ja San Diegokin on vahvasti kaksikielinen. Kaupungin väestöstä melkein kolmannes on hispaanoja ja suurimmassa osassa paikoista palvellaan englannin lisäksi myös espanjaksi. Tuolla outletissa Meksikon läheisyys tuntui vahvasti. Espanjaa kuuli varmasti enemmän kuin englantia, ehkä varakkaat meksikolaisetkin voivat käydä siellä shoppailemassa.


Asuntomme sijaitsee toisella puolella kaupunkia ja pääsimme kokeilemaan isompaa valtatietä tuonne ajaessamme. Mies vitsaili matkalla, että toivottavasti ei vahingossa humpsahdeta Meksikon puolelle, kun minulla ei ole passia mukana. Lopussa hymy hyytyi, kun vilkkaalla tiellä yhtäkkiä kaikki muut paitsi yksi kaista jatkoivat matkaa Meksikoon. Jälkikäteen kuulimme, että se passi kannattaisi ottaa tuonne mukaan ihan oikeastikin. Jos tuosta viimeisestä liittymästä harhautuu, niin sen jälkeen ei oikein pysty kääntymään ennen Meksikoa.


Outlet itsessään ei vastannut mielikuvaa keskellä aavikkoa olevasta hallista, jossa vaatteita pengotaan isoista peltihäkeistä. Tämä oli kuin mikä tahansa ostoskeskus eivätkä kaikki hinnatkaan tuntuneet olevan niin outlet-hintoja. Myytävät tuotemerkit ovat enemmän keskihintaisia kuin todellisia premium-tuotteita.


Ostin kesäisiä treenivaatteita Nikelta (topit ja lyhytlahkeiset treenihousut 20-40 dollaria), pari kesäpaitaa Tommy Hilfigeriltä ja Guessilta (12-25 dollaria), rennot oloasuhousut Guessilta (20 dollaria) ja alusvaatteita Calvin Kleinilta (12-15 dollaria). Guess oli mielenkiintoinen kokemus. Suomessahan kauppa on saanut hieman luksusimagoa ja sitä myydään mm. Stockalla varsin hyvään hintaan. Itseäni se vähän ihmetyttää. Vaikka jotkut merkin laukut ovatkin hauskan näköisiä, niin kuitenkin ne ovat ovat keinonahkaisia ja voimakkaasti "inspiroituneita" oikeiden luksusmerkkien laukuista. Tiesin, että merkki on täällä huomattavasti edullisempi ja vaikka tuo oli ns. outlet-myymälä, niin tuskin hinnat muuallakaan täällä ovat paljon kalliimpia. Esim. lompakot maksoivat 25 dollaria, laukut ja kengät n. 70 dollaria ja farkut n. 60 dollaria, varovastikin arvioituna ainakin puolet vähemmän kuin Suomessa (että tulihan sieltä sitten jotain ostettua kaiken kritiikin jälkeen).



Ostosten välissä kävimme syömässä IHOP-nimisessä pannukakkupaikassa. Tilasimme annoksen, johon kuului munakokkelia ja pekonia sekä jälkiruoaksi pari pannukakkua, itse otin ne mustikoilla. Myyjän mukaan annoskoko oli medium, mutta me kierimme paikasta ulos ähkyssä.


Täkäläiset kaupat eivät selviäisi suomalaisista kuluttajasuojasäädöksistä. Alennushinnat oli merkitty paikoin varsin epämääräisesti, lisäksi joskus kassalla hintaan lisättiin jokin pieni vero, joskus taas ei. Palvelu sen sijaan oli juuri niin ylenpalttista kuin olin kuullutkin. Koko ajan joku on kyselemässä, miten menee ja löydänkö kaiken. Siellä me suomalaiset sitten luimisteltiin, että minulleko puhuttiin. Pukukoppeihinkaan ei päässyt livahtamaan itsestään vaan myyjät avasivat lukitut ovet.


Illalla haimme vielä Best Buy -nimisestä elektroniikkakaupasta minulle hiustenkuivaimen.Täällä on erilainen sähkösysteemi kuin Suomessa ja jouduimme siksi luopumaan isosta osasta sähkölaitteita tänne tullessamme. Tietyillä volteilla merkityt Suomesta ostetut sähkölaitteet toimivat täällä adaptereilla, toiset eivät edes niillä. Hyvä nyrkkisääntö on, että muuntajilla varustetut sähkölaitteet yleensä saa toimimaan täällä, muiden kanssa joutuu katsomaan tarkemmin.

Note to myself: opettele huomiseksi setelien ja varsinkin kolikkojen arvot. Pikkuisen epäilyttävää tiskillä tihrustaa kolikkoja ja kysellä myyjältä, että minkäs arvoinen tämä kolikko on.

torstai 29. joulukuuta 2011

Tutustumista kotikulmiin

Miehen työt alkavat vasta uuden vuoden jälkeen, joten meillä on täällä aluksi vajaan viikon loma. Sääkin tuntui lomasäältä, sillä ensimmäisenä päivänä paistoi aurinko ja lämpöä oli n. 23 C astetta. Muutostamme kuullessamme ensimmäisiä San Diegosta oppimiani asioita oli, että täällä on miellyttävä ilmasto. Ympäri vuoden n. parikymmentä astetta ja vettä sataa hyvin harvoin. Ikuista kesää on vaikea ymmärtää. Huomasin jo nyt useasti ajattelevani, että onhan täällä kivaa nyt, mutta mites sitten syksyllä. Ja sitten tajuaa, että täällähän on nyt jo keskitalvi menossa.

Ensimmäisen päivän aamuna suuntasimme vuokraustoimistoon kyselemään vinkkejä meidän alueen ruokakaupoista. Samalla meille esiteltiin yhteiskäytössä olevat uima-altaat ja kuntosali, jotka täältä usein löytyvät vuokra-asunnoista. San Diego on Kalifornian toiseksi suurin ja Amerikan 8. suurin kaupunki 1,3 miljoonalla asukkaalla, joten kaupungissa on keskustan lisäksi useita muitakin asuinalueita. Lähdimme sitten tutustumaan kotikulmiin ja etsimään uusia lähikauppojamme.




Joulukoristeet näyttävät erityisen hassuilta "keskellä kesää"

Ostimme kaupasta lounaaksi kerrassaan makoisia Kalifornian rullia, jotka kokki teki paikan päällä

Päivän päätteeksi meillä olikin lompakossa jo kahden kaupan kanta-asiakaskortit: Ralphsin ja Fresh and Easyn. Täällä kanta-asiakasmeinkin on mennyt vielä pidemmälle kuin Suomessa ja kortit kannattaa ottaa suunnilleen kaikista. Tuolta ensimmäisestä saa kunnon alennuksia suuresta osasta tuotteita suoraan, kun näyttää kortin. Jälkimmäisestä jäi epäselväksi onnistuuko edes maksaminen ilman kanta-asiakaskorttia.


Ensimmäisiä havaintoja kaupoista: kauppojen hinnat ovat ehkä keskimäärin vähän halvempia kuin Suomessa, mutta eivät mitenkään valtavasti. Kauppojen valikoimat eroavat Suomesta aika paljon, menee varmaan pidempään ennen kuin omat suosikit löytyvät. Hyllyt notkuvat kaikenlaisia puolivalmisteita ja eineksiä ja valmiita leivonnaisia jne. Alkoholijuomat ovat myynnissä ruokakaupoissa väkeviä myöden ja ne ovat selvästi halvempia kuin Suomessa. Salaatit ja yrtit on pakattu suojakaasuun. Karkkihylly on surkea. Kaupoista löytyy ihania leikkokukkia Suomen hintoja edullisemmin.

Kesäisistä säistä huolimatta pimeys tulee täälläkin talvella jo varhain, ja myös lämpötila laskee voimakkaasti auringon myötä. Kävimme päivän päätteeksi auringonlaskun aikoihin kävelemässä läheisellä kukkulalla.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

"Welcome to America"


Syksy oli kiireinen sekä molempien töissä että matkavalmisteluissa. Koko syksynä emme oikein ole tajunneet, että me olemme todella muuttamassa vuosiksi ulkomaille. Tuntui, että suoritimme vain mekaanisesti tehtävälistaa. Tämä on meille kummallekin ensimmäinen muutto ulkomaille, joten muutoksen suuruutta on vaikea hahmottaa. 


Lähtömme oli heti joulun jälkeen ja meillä oli onni viettää viimeiset päivät ennen lähtöä läheistemme kanssa. Ehdimme viettää perinteisen suomalaisen joulun Lapissa appivanhempien kanssa ja käydä lähtöä edeltävänä iltana suosikkiravintolassamme Bossassa syömässä muutaman rakkaimman ystävämme kanssa. Lähtöpäivänä äitini saattoi meidät lentokentälle. Läheiset tuntuivat tajuavan tilanteen meitä paremmin ja läheisten liikutus liikutti itseäkin, mutta jotenkin sitä ei itse vielä tajunnut, että tässä ollaan tosissaan lähdössä kauas ja pitkäksi aikaa. 

Itse matka kesti 18 tuntia, vaihdot olivat Kööpenhaminassa ja Chicagossa. Kööpenhaminaan lento meni hujauksessa ja sitten alkoi pisin etappi. Joimme lennon aluksi skumpat, olimme hyvällä mielellä, söimme, katsoimme leffan ja yritimme vähän nukkua. Jossain vaiheessa alkoi puuduttava vaihe: on niin väsynyt paikallaan istumiseen, ettei jaksa edes nukkua. Juuri kun koneiden ilmastointi oli kuivattanut kurkun kiinni ja silmät punoittaviksi, niin saavuimme Chicagoon, jossa odotti maahanmuuttohaastattelu. Siellä kyseltiinkin vain muutamalla lauseella, mitä varten olemme tulossa maahan, tarkistettiin passit ja viisumit, skannattiin sormenpäät ja otettiin varmasti hyvin edustavat arkistokuvat. Odotin, että sessio päättyisi elokuvista tuttuun otsikon lauseeseen, mutta sen sijaan virkailija lätki leimat passeihin ja tokaisi vain, että "ok, go ahead." Ei ollut turhan juhlallista.

Viimeinen etappi mentiin American airlinella, joka tarjoili meille luonnollisesti juustohampurilaiset. Nukuimme lähes koko viimeisen etapin, Suomen aikaahan silloin oli jo varhainen aamu. Kello lähestyi paikallista aikaakin puolta yötä, kun San diegon valtaisa valomeri tuli näkyviin. Tuntui huimalta nähdä laskeutuessa niitä maamerkkejä, joita olimme toistaiseksi vain kuvista katselleet. Tuntui epätodelliselta saapua Diegon lämpöisään iltaan, kun vasta pari vuorokautta sitten olimme perheen kanssa Suomen Lapissa.

Lentokentältä oli bussikuljetus autovuokraamoon. Virkailija ehdotteli meille erilaisia muskeliautoja, mutta halusimme pienempää. Luulimmekin tilanneemme kuvastosta osoittamamme Nissanin, mutta pihalla meitä odottikin Jeeppi. Ajattelimme tämän olevan sitä amerikkalaista meininkiä, kunnes seuraavana päivänä Jeeppimme tärisi vielä isompien autojen vieressä. Ilmeisesti virkailija tosiaan antoi meille täkäläisittäin pikkuauton. Löysimme navigaattorin avulla hyvin perille kalustettuun vuokra-asuntoon, jossa asumme kunnes muuttokuormamme parin kuukauden päästä saapuu.


Kun kaiken päätteeksi menin nukkumaan valtaisaan jenkkisänkyyn puhtaiden, valkoisten lakanoiden väliin se haikeus iski vihdoinkin: me ei olla täällä käymässä, tämä on nyt meidän uusi koti.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Tervetuloa!

Loppukesästä 2011 elämämme pyörähti ympäri - sananmukaisesti maailman ympäri - kun mieheni sai työtarjouksen Kaliforniasta. Muutaman kuukauden järjestelyjen jälkeen tämä kolmenkympin ylittänyt aviopari pakkasi tavaransa ja lähti kohti ikuista auringonpaistetta. Samalla tämä valokuvausta harrastava vaimo vaihtoi työelämän kotirouvan elämään, vaikkakin saattaa jatkossakin viettää enemmän aikaa kameran kuin imurin takana. Tähän blogiin kerään kokemuksiani uudesta elämänvaiheestamme ja uudesta kotimaastamme sekä varmasti myös kaipuuta Suomeen jääneitä rakkaita ja entistä kotikaupunkiamme Suomen Turkua kohtaan.