keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Löytö juustotiskiltä

Piti hieraista silmiä, kun tänään näin Sproutsin pienellä juustotiskillä sanan "Juusto" selvällä suomen kielellä. Paketti kertoi näin:
Juusto is a buttery-flavored, flat and squeaky cheese - made in Scandinavia for over 200 years - called "Juustoleipa"or "Ostbrod", meaning "bread cheese. 

Leipäjuustoa! Tätä olisi tarjolla maustamattomana sekä pekonilla ja jalopenolla maustettuina. Paketti taisi maksaa vitosen verran. En ole itse koskaan ollut leipäjuuston ystävä, mutta tätä on ehkä pakko joku päivä maistaa ihan jo kannatuksenkin vuoksi. Mistähän saisi vielä lakkahilloa.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Kevät kukkien tulee

Olen viime aikoina käynyt pariin otteeseen Balboa Parkissa kuvailemassa koulutehtäviä. Täällä on ympäri kaupunkia tällä hetkellä kukassa tuollainen valkokukallinen puu. En tunne lajiketta, mutta puut näyttävät kauniilta. Muutaman kuvan olen ottanut myös pääkamerallani, koska halusin tallentaa kevään värejä. Värikamera ja mustavalkokamera sopivat mielestäni aika erilaiseen kuvaukseen.



Balboa Parkin kävelykadun toisella puolella ateistien koju ja toisella puolella kristityn koju


Haaveilin näkeväni Japanilaisessa puutarhassa jo kirsikankukkiakin, mutta siellä oli vain muutama yksittäinen kukka. Puutarhan kirsikankukkafestivaali järjestetään vähän myöhemmin, marraskuun alussa. (Korjaus: siis maaliskuun alussa...).





Balboa Parkin vieressä olevan eläintarhan parkkipaikalla oli koulubusseja jonossa. Koulubussit näyttävät täällä edelleen samalta kuin Ferris Bueller -elokuvassa.


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Suvi Koponen Alaïan asuissa

Sydämessä läikähtää joka kerta, kun näkee jotain suomalaista täällä. Taannoin huvituin kaupassa bongatessani Mariskoolien kopioita. Lehdistä bongaan välillä suomalaista designia ja välillä niissä näkee suomalaisen nimen. On aina kiinnostavaa lukea, miten joku muu suomalainen on päätynyt tälle mantereelle.


Sunnuntain aamukahvilla bongasin New York Timesin Style magazine -liitteestä Suvi Koposen "Art of Perfection" -artikkelissa Azzedine Alaïasta. Karim Sadli on ottanut artikkelin upeat kuvat Suvista Alaïan veistoksellisissa luomuksissa. Artikkeli on luettavissa ja kaikki kuvat nähtävissä myös netissä.




sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Pikapalvelua pikaruokaloissa

Amerikka on täynnä erilaisia pikaruokaketjuja. On hampurilaisketjuja, meksikolaispaikkoja, kerrosvoileipäpaikkoja, keittopaikkoja, chicken wingsejä ja vaikka mitä. Mehän ei tietenkään tällaista roskaruokaa syödä, mutta jos syötäisiin, niin olisin tehnyt seuraavanlaisia havaintoja.

Onnistuneesti tilattua murkinaa Wendy'siltä. Hampurilaisten ystäville vinkiksi, että tämä ja In-N-Out -hampurilasketju keräävät yleensä eniten mainintoja parhaita hampurilaisketjuja tiedustellessa. 

Missään ruokapaikoissa en ole niin pihalla kuin pikaruokapaikoissa, monestakin syystä. Ensinnäkin olen alkanut epäilemään, että pikaruokaketjujen tuntemus kuuluu yleissivistykseen. Pitäisi tietää, miten kussakin niistä toimitaan. Jottei jarruttaisi liukuhihnaa, olisi hyvä etukäteen tietää, mitä paikassa myydään, mitä ruokaan kuuluu ja mitä pitää tilata erikseen, haluaako aterian ja mitä siihen kuuluu, minkä kastikkeen haluaa, mitä lisukkeita ja ruokailuvälineitä haetaan mistäkin, tuodaanko ruoka pöytään ja kuuluuko astiat palauttaa itse. Noin aluksi.


Toiseksi amerikkalaisten rakkauden vaihtoehtoihin huomaa erityisesti pikaruokapaikoissa. On turha kuvitella, että saisi tilauksen hoidettua jollain "ottaisin juustohampurilaisen ja kokiksen, kiitti" -tyylisellä heitolla. Myyjiä on varmaan kielletty valitsemasta asiakkaan puolesta, joten vähintään asiakas pitää saada vastaamaan myöntävästi kysymykseen "tarkoitatko tätä ollaankeksittyomanimimeidänjuustohampurilaiselle?". Ei ole niin pientä asiaa, etteikö tarjottaisi vaihtoehtoja. "Mitä juustoa laitetaan?" ("Öö, se viimeinen, kiitos").

bataattiranskiksia saa monista hampurilaispaikoista

Kolmanneksi amerikkalaiset eivät puhu missään niin nopeasti kuin pikaruokalan tiskin takana. Paitsi tietenkin jättäessään ääniviestiä, mutta se nyt on ymmärrettävää tietäen täkäläiset puhelujen hinnat. Taannoin luulin hetkellisesti myyjän vaihtaneen espanjaksi ennen kuin hahmotin kysymyksen palautettuani sen lähimuististani.

Panera Bread tarjoaa salaatteja, keittoja ja kerrosvoileipiä. Heiltä saa hyvää ranskalaista sipulikeittoa.

Lopuksi toivon, että on olemassa jokin laki, joka velvoittaa juuri pikaruokapaikkoja laittamaan vessoihinsa alla olevan kyltin. Ettei se olisi siellä siksi, että sitä tarvitaan.  

perjantai 15. helmikuuta 2013

Eka vedos

Puolison viaton kysymys ennen viimeisintä valokuvaustuntiani: "tuotko tänään jo lisää kuvia nähtäväksi, kun olet ollut siellä kurssilla jo yli kaksi viikkoa enkä ole nähnyt kuin vasta yhden kuvan?"

Tällä hän viittasi epämääräiseen testiprinttiin, jollaisen sai yhdellä tunnilla printata omin päin, mikäli sai muut jutut valmiiksi etuajassa. Meille ei ollut opetettu kuvan vedostusta vielä, mutta näki siitä silti edes vähän kamerani jälkeä. Kun ostaa yli 30-vuotiaan käytetyn kameran, niin vähän jännitti, millaista jälkeä se tuottaa.


Tämä filmikuvien kehittäminen on hidasta puuhaa. Meidän kurssia on kahdesti viikossa, kolme tuntia kerralla. Toinen kerta on kokonaan labra-aikaa, toisesta kerrasta puolet on teoriaa. Joka viikko on valokuvaustehtävä, johon kuvataan filmillinen kuvia. Valokuvastehtävät liittyvät käsiteltäviin teoria-asioihin, kuten erilaiset syväterävyydet tai liike kuvissa, mutta meitä on rohkaistu tulkitsemaan aihetta laajasti.

Labroja on kaksi: toinen filmien kehitykseen ja toinen kuvien kehitykseen. Filmin kehitykseen menee noin 1,5 tuntia filmin kelaamisesta kuivan filmin leikkaamiseen. Siinä välissä rumpsutellaan filmin kehityssäiliössä erilaisia nesteitä kymmeniä minuutteja. Teoriapäivänä ehtii siis kehittämään filmin, ei muuta. Samassa kehityssäilössä pystyy kehittämään kaksi filmiä kerralla, mikä säästäisi runsaasti aikaa.

pari kehitettyä filmiä ja niiden testiarkit

Filmin kehityksen jälkeen mennään kuvankehityspuolelle kehittämään testiarkki. Tämä ns. proof sheet tarkoittaa sitä, että kaikki rullan negat painetaan valokuvauspaperille. Lopputuloksena ne ovat negojen kokoisia, mutta musta ja valkoinen ovat oikeinpäin, toisin kuin negoissa. Ennen tätä testiarkkia täytyy kuitenkin teettää testiliuska, jolla selvitetään oikea valotusaika testiarkille.

Testiarkilta valitaan kuvat, jotka aikoo printata. Jokaisesta printattavasta kuvasta tehdään ensin testiliuska oikean valotusajan selvittämiseksi ja samalla mietitään sopivaa filtteriä vedokselle. Sen jälkeen vasta pääsee printtaamaan oikeaa vedosta. Ja sitten kun alussa pää ei ehdi prosessoida kaikkea tietoa, niin unohtaa kuitenkin jotain. Unohtaa tarkentaa tai laittaa filtterin tai laittaa negan väärinpäin tai jotain muuta pientä, jolloin koko prosessi alkaa alusta. Yhden paperiarkin kehitykseen valotuksineen ja alkuvalmisteluineen menee n. 20 minuuttia. Kun välissä valitsee kuvia ja valotusaikoja sekä kysyy opettajalta neuvoa milloin mistäkin, niin aikaa kuluu yllättävän paljon.

testiliuskoja valotusajan määrittämiseen

Miten kävi puolison toiveen kanssa? Ehdin viime kerralla kehittää yhdestä filmistä testiarkin sekä ensimmäisen oikean valokuvan. Valitettavasti vain se on siitä samasta kuvasta, josta olin jo aiemmin kehittänyt sen testikuvan - eli mies oli nähnyt kuvan jo aiemmin. Valitettavasti myös huomasin vasta valmiista kuvasta, että oli virhe pyyhkäistä nega puhtaaksi froteepyyhkeellä. Pyyhe jätti negan päälle karvoja, jotka näkyivät kuvassa. Eli täytyy ensi kerralla printata tämä vielä uudelleen. Saatan miettiä valotusaikaakin vielä uudelleen. Saas nähdä, kerkeänkö siten vedostamaan seuraavaa kuvaa vielä ensi kerrallakaan.

ekassa printtaamassani kuvassa Poni-avaimenperä laiduntaa matolla auringonvalon siivilöityessä lamellikaihtimien raoista

torstai 14. helmikuuta 2013

Ruusunpunaisia ajatuksia

Ystävänpäivä pääsi vähän yllättämään - niin vaikeaa kuin se onkin maassa, joka on jo viimeisen kuukauden ajan verhoutunut punaiseen. Viime tipassa päädyin samaan ratkaisuun kuin viime vuonna eli menemme Cinepoliksen ihanaisille nahkapenkeille syömään ja katsomaan pitkään odottamamme Django Unchainedin. Tosin Tarantinon tuntien se syöminen voisi olla parempi jättää väliin leffaa katsoessa.


Näin ystävänpäivän hengessä haluan toivottaa iloa ja ruusunpunaisia unelmia vierailleni!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Las Vegasin ihmemaa

Muutamat kanssabloggaajat ovat viime aikoina käyneet Las Vegasissa, niin muistinpa minäkin luvanneeni laittaa Vegasin kuvia - ehkä pari kuukautta sitten. Vegas oli syksyn reissumme ainoa kohde, jossa meillä ei ollut mitään aikataulua. Olimme siellä kaksi yötä ja ainoa suunnitelmamme oli käyttää se aika kaupungin ihmettelyyn, istahtaa välillä kahville, lasilliselle tai syömään ja pitää vain hauskaa yhdessä.


ajoimme Vegasiin Grand Canyonilta vasta illansuussa

matkan varrella pistäydyimme katsomaan Hooverin patoa

Las Vegasiin saapuminen on sykähdyttävää. Ajettuasi jopa satoja kilometrejä tyhjässä autiomaassa avautuu eteesi yhtäkkiä valtaisa vuorien ympäröimä valomeri.

 Las Vegasin valoja

 Strip illalla

öinen näkymä hotellihuoneestamme

Jos jokin on Las Vegasissa edullista, niin hotellit. Hyvän hotellihuoneen voi helposti saada motellin hinnalla ja mielettömän luksussviitin normaalin hotellihuoneen hinnalla. Me yövyimme Monte Carlo -hotellissa. Ravintolat ovat Vegasissa ehkä hieman kalliimpia kuin muualla, lukuun ottamatta hotellien buffetteja. Ne ovat halpoja ja valtaisia. Me söimme hotellissamme buffet-brunssin. Muutamalla dollarilla sai brunssiin lisättyä Mimosa-tarjoilun.

tarjolla oli kaikkea oman maun mukaan tehdystä munakkaasta sushiin

jälkiruokapöydästä oli mahdotonta selvitä vain yhdellä leivoksella

Vegasin suurimmat hotellit ovat oikeastaan pieniä lomakaupunkeja. Niissä on ravintoloita, esiintyjiä, kasino ja kauppoja - periaatteessa ei tarvitsisi poistua hotellilta koko matkan aikana. Las Vegasissa mielettömintä on, että mikään ei ole liian mieletöntä siellä. Vastaan voi tulla mitä vaan.




Bellagio -hotelli on tunnettu suihkulähteistään, jotka tanssivat musiikin tahdissa. Ne kannattaa käydä katsomassa.

 Bellagiossa on myös isoimpien design-merkkien myymälät




Vegasissa on joka päivä maailmankuuluja esiintyjiä ja ensi kerralla olisi hauska mennä katsomaan jotain esitystä. Nyt emme halunneet käyttää yhdessäoloaikaamme niihin, vaan menimme vain minne mieli teki. Ehdimme kuitenkin esimerkiksi käymään Pariisissa, tanssimaan pienessä tangoravintolassa ja pelaamaan hedelmäpelejä. Emme tainneet poistua Vegasin pääkadulta Stripiltä koko aikana.

 Paris-hotellin sisälle oli rakennettu pienoiskokoinen Pariisi





baarivarpusella oli pulskat olot

Nautimme hauskat drinkit yhdessä baarissa, key lime juustokakun makuiset drinkit. Laseissa oli keksipohjareunus, jonka ansiosta drinkki tosiaan maistui erehdyttävästi juustokakulta. Kaiken huipuksi drinkissä oli vielä käytetty Finlandia vodkaa. Sehän ihan huusi tämän suomalaisseurueen nimeä.


Sitten olikin jo lähtöpäivän aamu. Yhdessä päivässä ehdimme nähdä noin kilometrin verran Las Vegasia. Jotain koluttavaa jäi siis ensi kerrallekin.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Illallinen 90210:ssa

Vieraanamme ollut veljeni halusi nähdä jääkiekkoa Anaheimissa. Lähdimme hänen avovaimonsa ja suloisen kummityttöni kanssa mukaan piipahtaaksemme samalla päiväksi Los Angelesiin. Vietimme aluksi muutaman tunnin Universalin studioilla, jotka olivat ehkä mielenkiintoisin turistikohde, jossa toistaiseksi olen täällä käynyt. Päivälipulla saa käydä koko vuoden, joten menen sitten uudelleen paremmalla ajalla.

Yksi harvoista kuvistani Universalin studioilta, hajosi nimittäin muistikortti ensimmäistä kertaa elämässäni. Onneksi nyt eikä kuukausi sitten, kun olin ottanut sen täyteen hääkuvia.

Seuraa nolo tunnustus: koukkuunnuin loppuvuodesta Suomen televisiosta tulleeseen Beverly Hillsin täydellisiin naisiin, joista näytettiin pari ensimmäistä tuotantokautta. Paitsi että se on tosi-tv:tä parhaimmillaan ja pahimmillaan, niin sarjaa on ollut hauska seurata, koska tapahtumapaikat sijaitsevat lähellä ja maisemat näyttävät tutuilta. En nyt ihan samoissa maisemissa liikuskele tietenkään, mutta kuitenkin. Tällaisissa sarjoissa huomaan usein, miten hyvin viihdemaailma manipuloi katsojia. Ensin tykkään joistain hahmoista ja sitten huomaankin kohta ärsyyntyväni heihin, tai toisinpäin. Omaa mielenmuutostani ihmetellessäni huomaan muiden katsojien käyneen samanlaisen mielenmuutoksen. Pienillä asioilla osallistujista saadaan rakennettua kärjistettyjä hahmoja, jotka herättävät katsojissa isojakin tunteita. Aina kun huomaan mielipidettäni manipuloidun tällä tavalla, tulee sama olo kuin silloin, kun ostaa lööpin perusteella iltapäivälehden. Sitä tavallaan arvasi, että kyseessä on harhaanjohtava kärjistys, mutta silti meni huijaukseen. 


Sarjassa on vain yksi hahmo, josta olen tykännyt oikeastaan (melkein) koko ajan: ravintoloitsija Lisa. Siksi kuulosti hauskalta idealta, kun sarjaa jo pidempään seurannut veljeni avovaimo ehdotti, että kävisimme illallisella Beverly Hillsissä Lisan omistamassa Villa Blancassa. Saavuimme paikalle alkuillasta, jolloin ravintola oli jo tyhjentynyt lounastajista, mutta illallisaika ei ollut vielä alkanut. Aurinko oli juuri laskemassa ja ravintolassa vasta sytyteltiin kynttilöitä iltaa varten.



 sarjan hengessä tilasimme lasilliset talon omaa roseviiniä



Pääruoaksi tilasin lohipastan. Se on harvoja pastoja, joita ravintoloissa tilaan, ja usein joudun pettymään. Tällä kertaa en joutunut, vaan tämä oli yksi parhaista syömistäni lohipastoista. Pastassa oli jonkinlainen rapukastike, joka sopi siihen erinomaisesti. Lohi ei ollut ylikypsä ja annos oli muutenkin kaikin puolin onnistunut.



Paikan jälkiruoista olimme kuulleet paljon kehuja, joten niiltä odotimme paljon. Itse tilasin limoncello juustokakkua, seuralaiseni ottivat crème brûléetä ja jotain puddingia. Meistä kukaan ei ollut erityisen vaikuttunut jälkiruoastaan. Olivathan ne ihan hyviä (mikä jälkkäri ei olisi?), mutta eivät ollenkaan erityisiä eivätkä ainakaan parasta tässä ateriassa.