Amerikkalainen unelma

Aamulla vietyäni miehen töihin hain Starbucksista kahvin ja päivän lehden, The New York Timesin, ja menin uima-altaalle niiden kanssa. Yksi henkilökohtaisia tavoitteitani täällä on oppia kieltä ja kulttuuria kunnolla. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme tässä maassa, ja ensimmäinen kerta, kun asumme ulkomailla. Huolimatta siitä järjettömästä tuntimäärästä, mitä elämässäni olen englantia opiskellut ja vaikka olen sitä töissäkin tarvinnut, niin koen kielitaitoni vielä hyvin rajalliseksi. Kielitaitoni rajoittuu lähinnä akateemiseen englantiin omilta aloiltani. Sen sijaan ns. arkisempi kielitaito puuttuu kokonaan.

Täällä jokainen kauppareissu on vielä oppimatka paikalliseen small talkiin ja kohteliaisuuslauseisiin - ja niitähän täällä riittää. Toiseksi oppimista on myös paikallisessa uutiskielessä, kuten myös yleissivistyksessä tästä maasta. Vaikka aina sanotaan, että amerikkalaiset eivät tiedä muusta maailmasta mitään, niin enpä voi itsekään sanoa olevani kovin perillä esimerkiksi Amerikan tämän hetken politiikasta, vaikka kuvittelin Suomessa seuraavani politiikkaa varsin hyvin.

Koska ainakaan aluksi en työskentele tai opiskele täällä, niin kielitaitoni karttuminen on oman aktiivisuuteni varassa. Yhtenä pienenä askeleena koetan lukea sanomalehtiä ja seurata uutisia tv:stä aktiivisesti. Olemme ajatelleet tilata sitten vakituiseen asuntoomme paikallisen San Diego Union Tribunen, vaikka se onkin aika köykäinen sanomalehti.

Tänään television pääuutisena on ollut presidentti Obaman julkistamat uudet puolustuslinjaukset. Luvassa on rakenteellisia uutisia ja ennen kaikkea tuntuvia säästöjä, mutta jos kuulin oikein, niin näiden jälkeenkin Amerikan puolustusmenot ovat suuremmat kuin kymmenen seuraavaksi suurimman maan puolustusmenot yhteensä. Aikamoista.

New York Timesissa oli mielenkiintoinen artikkeli sosiaalisesta liikkuvuudesta, mahdollisuudesta nousta alemmilta tuloluokilta ylempiin (tai toisinpäin). Amerikan perusajatus on aina ollut, että jokaisella on mahdollisuus toteuttaa oma amerikkalainen unelmansa, nousta ryysyistä rikkauteen. Artikkelissa esitettiin useita vertailututkimuksia, joiden mukaan juuri Amerikassa onkin vaikeampi nousta köyhyydestä ylempiin tuloluokkiin kuin muissa rikkaissa maissa. Yhdessä tutkimuksessa oli vertailtu yhdeksää maata, joista yksi oli Suomi. Tässä tutkimuksessa Kanada, Norja, Suomi ja Tanska olivat liikkuvimpia, USA ja Britannia huonoimpia ja Ruotsi, Saksa ja Ranska siltä väliltä.

Artikkelissa pohdittiin myös syitä. Yksi syy oli, että yhteiskunnan löyhemmän turvaverkoston takia alin tuloluokka on täällä köyhempi kuin vertailumaissa. Yhtenä varsin ilmeiseltä tuntuvana syynä mainittiin, että varakkailla on mahdollisuus laittaa lapsensa parempii kouluihin. Täällä koulutus on todella kallista, jo päivähoidosta lähtien, ja onhan se selvää, että jos pohjakoulutus on puutteellinen, niin sitä kaulaa kertyy kurottavaksi. Toki täällä huippulahjakkuuksilla on mahdollisuutta aina nousta korkealle, mutta sen laajan keskitason on vaikea nousta.

Yksi artikkelissa mainittu syy oli, että köyhien amerikkalaisten keskuudessa yksinhuoltajuus on yleisempää kuin vertailumaissa. Vaikka Suomessakin yksinhuoltajat ovat taloudellisesti haasteellisimpia ryhmiä, niin täällä ongelmat kertautuvat erityisesti kalliista päivähoidosta ja koulutuksesta johtuen. Muistaakseni 40 % työikäisistä naisista on Amerikassa kotona ja usein syy on varmasti myös taloudellinen: on halvempaa hoitaa lapset kotona kuin laittaa päivähoitoon.

Uima-altaan äärellä näistä lukiessani on hyvä muistaa, että on paljon Suomen ilmaisen koulutusjärjestelmän ansiota, että meillä on tämä mahdollisuus kokeilla siipiämme täällä.