keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Lukunurkkauksen alkua

Olen heikkona kaikkiin seinään upotettuihin juttuihin ja ihastuin heti työhuoneessamme olevaan, upotettuun hyllykköön. Tämän hyllyn äärelle on suunnitelmissa lukunurkkaus ja etsinnässä on ihana nojatuoli, johon uppoutua pimeinä iltoina.



Välillä tulee iloisia yllätyksiä sähkölaitteiden kanssa. Yllä olevan kuvan marmorinen pöytävalaisin on ehkä 1960-luvulta ja välillä olen ihmetellyt, että sen antiikkinen pistoke toimi enää Suomessakaan. Otin sen mukaan jos ei muuta niin koristeeksi, mutta ihme ja kumma: kun vaihdettiin täkäläinen lamppu ja iskettiin pistoke seinään adapterin kanssa, valaisin toimikin täydellisesti!

Antiikkinen pistoke Suomesta, adapteri Japanista ja hyvin toimii. Ei olla nähty täällä adaptereita pahemmin myynnissä mutta onneksi meidän vanhat Japanin adapterit näyttävät pelittävän hyvin täälläkin.

Niin kuin aiemminkin olen maininnut, niin rakastan lehtiä. Yhdistelmä lehti ja irtokarkkipussi on parhaita rentoutumistapojani, valitettavasti täältä saa vain ensimmäisiä. Ostan lehtiä usein ja palaan myös vanhoihin lehtiin yhä uudelleen. Aina tulee uusia kiinnostuksen kohteita ja selaan lehtiäni uusin silmin. Esimerkiksi en ollut ikinä ollut kiinnostunut sisustuslehtien keittiökuvista ennen kuin itse teimme muutama vuosi sitten keittiöremontin. Toiset kerää levyjä, minä kerään lehtiä. Eli raahautinpa sitten muuttomiesten riemuksi pari laatikollista lehtiä tännekin, vaikka suurimmasta osasta sentään raaskin luopua muuton yhteydessä.

hyllyllinen sisustuslehtiä

Sananen väreistä

Värit ovat kotona itselleni tärkeitä ja nyt kädessäni on uusi paletti. Tänne muuttaessamme seinien väri osoittautui iloiseksi yllätykseksi, se olikin vaaleampi kuin muistin. Seinät ja katot on maalattu kauttaaltaan harmahtavan beigellä sävyllä, joka on mielestäni todella kaunis. Ovet, myös keittiössä, ja listat ovat valkoiset. Olen aina tykännyt tällaisesta valkoisen ja melkein valkoisen yhdistämisestä.

seinää ja kattolistaa

Edellisessä asunnossa seinien värit olivat isossa roolissa sisustuksessa, mutta jätämme nyt seinät ainakin pääosin maalaamatta, kun kerran nykyinen väri on kaunis ja neutraali. Meidän olohuoneen sisustusvärit ovat lähteneet alun perin yhdestä taulustamme ja siellä on paljon erilaisia utuisia ja viileitä sinivihreän sävyjä, kuten aquaa ja petroolia. Puukalusteet ovat tummaa puuta. Kotona ostin useimmiten kotiin limejä neilikoita, ne sopi hyvin sävyihimme ja neilikat ovat mielestäni suloisia. Mieskin toi aina niitä, jos osti minulle kukkia. Piti heti ostaa tännekin, kun satuin näkemään kaupassa kimpun.

neilikoiden takana olohuoneen takkaseinä

Makuuhuoneessamme oli aiemmin harmaat tapetit ja päiväpeitto ja vähän punaista. Nyt mitään noista ei ole, ja koko makuuhuoneen värit on mietittävä alusta. Makuuhuoneessa on myös koivuinen klaffilipasto, jonka kellastuneisuuden huomasin vasta nyt tätä seinäväriä vasten. Samoin työhuoneessa meillä on pitkään perheessä ollut Muuramen koivuinen työpöytä, joka niin ikään näyttää auttamattoman keltaiselta tällä hetkellä. Edessä taitaakin olla useampia maalausprojekteja. 

tiistai 28. helmikuuta 2012

Haikeudesta ja ystävyydestä

Tänään saatiin kotiin asennettua se tärkein asia: netti. Kaikki laatikot on purettu ja paljon muitakin asioita saatu järjestettyä. On ollut tietenkin kiva saada omat, tutut tavarat ympärille. Mutta yllättäen niiden myötä on tullut myös haikeimmat hetket täällä ollessani. Kun näki omat tavarat raahattuna tänne toiselle puolelle maailmaa, muutto tuntui aiempaa suuremmalta ja lopullisemmalta. Niiden myötä konkretisoitui, ettei meillä enää ole Suomessa kotia, johon palata, vaan meidän koti on nyt siirtynyt tänne. Yhtenä iltana tuli jopa ensimmäistä kertaa sellainen olo, että mitä olen mennyt tekemään. Olen jättänyt mukavan elämäni ja läheiset ihmiset Suomessa ja muuttanut tänne vailla paluupäivää tai tulevaisuudensuunnitelmia.

Tavarat toivat paljon muistoja mieliin. Kirjat, jotka muistuttavat eri elämänvaiheista, joissa eri kirjat ovat olleet tärkeitä. Valokuvat tietenkin. Olen monesti selaillut valokuvakirjaa, jonka saimme lähtöämme edeltävänä iltana rakkailta ystäviltä. Siihen oli kerätty kuvia ja kirjoitettu tekstejä yhteisistä muistoista Turussa. Olen selannut sitä useasti mutta se jaksaa yhä liikuttaa joka kerta.



Emme järjestäneet syksyllä läksiäisiä, minkä takia tuli tavattua ystäviä ja sukulaisia pitkin syksyä enemmän tai vähemmän jäähyväisfiiliksissä. Olisi voinut olla helpompaa (ja ainakin aikaa säästävämpää) hoitaa se kerralla läksiäisissä, mutta toisaalta koin tärkeänä sen, että ehti jutella kunnolla monien kanssa. Pitkin syksyä ihmisiä tavatessani usein sitä tiesi, että kyseessä on viimeinen kerta ennen muuttoamme, vaikkei sitä olisi ääneen lausuttukaan. Kaikissa syksyn kohtaamisissa oli jäähyväisten tuntu. Luulen kuitenkin, että jäähyväiset olivat helpompia meille lähtijöille. Olimmehan me lähdössä kohti uusia kokemuksia ja meille muutossa oli siten myös positiivisia puolia.

Toisaalta itse pitää hyväksyä se, että muiden elämä siellä jatkuu muuten ennallaan ja vähitellen se meidän paikka kuroutuu umpeen. Ystävyyssuhteet muuttavat muotoaan ja kaikki eivät varmasti selviä välimatkasta. Toisaalta olen sen huomannut jo aiemmin ja hyväksynyt, ettei kaikkien - jossain ajankohdassa läheistenkään - ystävyyssuhteiden tarvitse kestää läpi elämän eikä se vähennä niiden arvoa siinä tietyssä ajassa. Meidän läheisimmät ystävät ovat myös yksiä pitkäaikaisimpia ystäviämme. Ne ystävyyssuhteet ovat kestäneet aikaa ja etäisyyttä ennenkin ja uskon, että ne kestävät tämänkin. Se, mitkä nuoremmista ystävyyssuhteista kestää, jää nähtäväksi.



Tavarat ovat tuoneet mieleen muistoja paitsi ihmisistä, niin myös tutuista paikoista. Turusta, minun kaupungistani. Saimme yllätyksekseni syksyn mittaan paljon läksiäislahjoja, joista olin hyvin otettu. Yhden erityisen mieluisan sain työkavereiltani, Kui designin Turku-tyynyn. Siinä on mm. kuva vanhoista Wärtsilän nostureista, jotka olivat yksiä suosikkiasioitani Turussa. Tein usein kävelyretkiä niiden lähistölle. Olen miettinyt, että jos olemmekin täällä pitkään, niin Turkukin ehtii varmasti muuttua paljon. Miten suuri rooli juuri sillä tuttuudella on. Tuntuuko se enää kotikaupungilta, jos joskus pitkän ajan päästä muutamme takaisin.

Tuona yhtenä iltana, kun katselin kuvia kaiho mielessäni ja mietiskelin tällaisia asioita, niin olin myös hyvilläni siitä, että meille järjestettiin koulutusta kulttuurishokista. Saimme aanelosen kulttuurishokin oireita ja tämä oli nyt selvästi juuri sitä. Luulin aiemmin, että kulttuurishokki tarkoittaa jotain vieraan kulttuurin tapojen hämmästelyä, mutta se onkin ennemmin mentaalinen tila, jossa kokee vierautta omasta elämästään vieraassa ympäristössä. Silloin heikkona hetkenä koetin ajatella, että tämä kaikki kuuluu tähän prosessiin.

Ja niin kuin aina, yöunien jälkeen olo oli valoisampi ja näki taas kaiken sen hyvän tässä uudessa elämänvaiheessa. Kuten sen, että voi aamulla kuvata kolibria parvekkeelta ;). Olipa kiva saada laivassa matkannut teleobjektiivikin käyttöön pitkästä aikaa.

pikku kolibri pörhisteli välillä sulkiaan

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Muutto takana

Olen täällä vanhassa asunnossamme vielä tarkastamassa, että se on luovutuskunnossa ja käyn kohta palauttamassa avaimen. Tulinpa samalla nettiinkin, kun vielä voin. Uuteen kotiimme pitäisi tulla netti ensi viikolla ja sitä ennen pitää käydä surffailemassa asuinpaikkamme yhteistiloissa. Pikkuisen on haikea olo täältäkin lähteä, vaikka tykkään uudesta kodistamme niin paljon enemmän. Oli tämä kuitenkin ensimmäinen Amerikan kotimme, se josta varovasti lähdimme pälyilemään ympärillemme uudessa kotimaassa.

Muutto on nyt takana ja olemme nukkuneet jo pari yötä uudessa kodissamme. Onneksi meillä oli muutama päivä asunnot vuokrattuna limittäin, sillä viikonloppuna muuttokaaos oli sellainen, että nukuimme suosiolla vielä täällä vanhassa asunnossa.

Muutto meni hyvin, muuttomiehet tulivat täsmällisesti ja kantoivat tavaramme sisälle reilussa tunnissa. Huonekalut he purkivat, mutta irtaimiston halusimme purkaa itse. Meillä näytti tältä sen jälkeen, kun olimme purkaneet keittiön irtaimiston:


Ja juuri kun olimme saaneet siistittyä nämä, litistettyä laatikot ja tiivistettyä pakkauspaperit muutamaan pahvilaatikkoon, tajusin, että Alessin vesipannustani puuttuu nokan lintuviheltäjä. Koska se on yksi suosikkiesineistäni ja puuttuva osa on pieni ja pakkauspapereiden värinen, aloin käymään papereita uudelleen läpi miehen pyöritellessä päätään epäuskoisesti. Noin tuntia ja 2/3 papereista myöhemmin pienen paperimytyn sisältä kuoriutui tämä:

iloinen jälleennäkeminen


Niin kuin tuosta sananmukaisesti pikkumurheesta voi päätellä, niin muuttokuorma tuli onnellisesti perille. Laatikoita tuli yhtä paljon kuin lähtikin ja esineet olivat ehjiä. Meillä on paljon lasitavaraa eikä yksikään lasi ollut hajonnut. Sen sijaan puiset huonekalut olivat saaneet jonkin verran kolhuja ja naarmuja. Paitsi yksi, nimittäin Ikean kirjahylly, joka tietty onkin huonekaluistamme ehkä ainoa ns. väliaikaishuonekalu. Kyllähän ne kolhut ja naarmut vähän harmittavat, mutta en jaksa olla niistä kovin pahoillani. Pääasia, että kaikki tulivat perille eikä suurempia vahinkoja kuitenkaan ollut. Sitä kun on erilaisiakin tarinoita kuullut niin paljon. Elämän jälkiä ne ovat nuokin kolhut.

Jotain ylimääräistäkin löytyi tavaroiden seasta. Minulla on aika paljon erilaisia hiusrusetteja ja -kukkia mutta olen aika varma, ettei minulla ollut tuota edessä, tasolla näkyvää rusettia ennen muuttoa:

hiusrusettien seasta löytyi uusi rusetti

Pikkuisen meitä nauratti tuo muuttomiehen läppä. Meillä oli muuten tosi mahtavat muuttomiehet molemmissa päissä, tehokkaita, ammattimaisia ja mukavia. 

Tavarat ovat alkaneet löytää paikoilleen ja melkein kaikki laatikot on nyt purettu. Työhuoneessa on kuitenkin vielä "muutama" laatikko jäljellä, nimittäin kirjahyllyni. Se odottaa sitä, että löydetään jostain kirjahyllylle seinäkiinnikkeet. Olisihan sellaiset toki asennusohjeiden mukaan pitänyt laittaa jo Suomessakin, mutta siellä se pysyi parketilla pystyssä ihan hyvin muutenkin. Täällä kokolattiamatolla ja maanjäristysalueella tilanne on vähän eri. 


Kunhan tässä päästään seinäkiinnikkeitä porailemaan, niin samalla porataan tauluja seinille. Itselleni koti tuntuu kunnolla kodilta vasta, kun taulut ovat paikoillaan. Miehelle koti tuntuu kuulemma kodilta vasta, kun stereolaitteet yms. viihde-elektroniikka on kytketty. Niissä menee valitettavasti vähän pidempään, koska sellaiset pitää hankkia ensin. Eri sähkösysteemien takia joudumme valitettavasti uusimaan kaikki nämä (mies ei tosin tuntunut olevan kovin pahoillaan television uusimisesta). 

Nyt aletaan olemaan tässä Amerikkaan muutossamme voiton puolella. Paljon on vielä pientä järjesteltävää, mutta toisaalta tykkään sellaisesta, ja on vain kiva, että on puuhaa ja suunniteltavaa pidemmäksikin aikaa. Kaikkia hankintojakaan ei voi tehdä kerralla. Tänä aamuna kävelin aamukahvin kanssa isolle parvekkeellemme, jonne paistoi jo lämpimästi aamuaurinko. Tuli sellainen olo, että eiköhän me tässä kodissa viihdytä.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kirsikkatomaatteja ja tuorepastaa

Teemme aika vähän pastaruokia, mutta välillä tulee himo tuorepastaan. Teen tomaattikastikkeen pastalle kirsikkatomaateista. 


Ainekset 2:lle

1 pkt tuorepastaa
1-2 shalottisipulia
pari valkosipulinkynttä
1 pkt kirsikkatomaatteja
basilikaa maun mukaan
merisuolaa
mustapippuria


Aluksi silppuan sipulit ja valkosipulit ja kuullotan kevyesti pannulla samalla, kun halkaisen kirsikkatomaatit ja sekoitan niiden sekaan runsaasti basilikaa (sen voi lisätä myös vasta loppuvaiheessa, jolloin maku on voimakkaampi).  



Sitten heitän kirsikkatomaatit sipulien sekaan ja paistan, kunnes ne ovat vähän pehmentyneet. Siinä vaiheessa murskaan niitä vähän esimerkiksi muusinuijalla. Keitän vielä hetken miedolla lämmöllä ylimääräisiä nesteitä pois. Maustan merisuolalla ja mustapippurilla myllystä. Sekoitan keitetyn tuorepastan joukkoon ja jaan annokset lautasille. Helppoa ja nopeaa!

 vähän hiilaritankkausta muuttoviikonloppuun

torstai 16. helmikuuta 2012

Uuteen kotiin

Viikonloppuna on päivä, jota olemme odottaneet viimeiset 1,5 kuukautta. Muuttopäivä. Muutamme vihdoin itse valitsemaamme asuntoon, jonka olemme vuokranneet vuodeksi nyt alkuun. Kuka ties vaikka siitä tulisi kotimme pitkäksikin aikaa, jos viihdymme hyvin. Ympärillemme saamme vihdoinkin myös omat tavaramme. Olen sormet ja varpaat ristissä, että kaikki tulisivat ehjinä perille.

Uudessa asunnossamme on yksi lisähuone ja tuplasti neliöitä Suomen asuntoomme verrattuna. Itse huoneet eivät kuitenkaan ole kovin isoja, vähän joudutaan jopa jännäämään saadaanko kaikki nykyiset huonekalut mahdutettua kivasti. Jotain täydennystarpeitakin varmaan on silti. Sen sijaan keittiö on paljon entistä isompi ja säilytystilaa on yleisesti ottaenkin enemmän kuin ennen.

Mietin parhaillaan seinien maalausta. Ne ovat nyt maitokahvin väriset, mikä on sinällään ihan kaunis väri, mutta vahinko vain ei sovi meidän tavaroiden kanssa yhtään. Seinät saa kuulemma maalata, kunhan lähtiessä maalaa ne saman värisiksi kuin ne oli tullessa. Mies mietti, josko niitä on järkeä lähteä maalaamaan, jos vaikka vuoden päästä muutetaan tästä. Mutta itse haluan ajatella kuin oltaisiin tässä pysyvästi. Emmehän me tiedä tällä hetkellä edes sitä kauanko olemme Amerikassa. Lähtö voi tulla yhtäkkiä tai voi olla, että emme tule enää lainkaan takaisin. Siksi haluan ajatella ja rakentaa elämäämme täällä niin kuin olisimme täällä ikuisesti. Muuten elämä menee väliaikaiselämäksi, joka kuluu jotain muuta odotellessa.


Ostin taannoin kaupasta Martha Stewart Livingin erikoislehden organisoinnista. Siihen on kerätty hänen lehtiensä organisointivinkkejä ja suurin osa löytyy varmasti myös Martha Stewartin nettisivuilta. Tykkään näistä Marthan lehdistä ja nettisivuista ja tilaan jopa joitain sähköpostiviikkokirjeitä. En voi väittää olevani kovin tunnollinen Martha itse, mutta ehkä olen ajoittain wannabe-Martha. Organisointivinkkejä on aina hauska lukea, olkoonkin että välillä ne menee jo överiksi, kun jokaisella tavaralla on oma laatikkonsa. Kenellä on niin paljon säilytystilaa? Tässä joitain lehden ideoita.

Kauniit säiltyspurkit kuiva-aineille ovat ostoslistan kärkipäässä. Lämpimässä säässä viihtyvät myös tuholaiset, jotka ovat täällä ongelma monissa paikoissa. En halua tarjota niille helppoa ateriaa.

kivoja pikkuideoita keittiöön

Hauska idea lehtien säilyttämiseen kaltaisilleni lehtifriikeille. Ehkei kuitenkaan tähän asuntoomme.

uudessa asunnossamme on kaksi walk-in-closetia, ei valitettavasti vain valtavan isoja tai avaran mallisia



Jonkinlaiset säilytysratkaisut pitää komeroihin hankkia, sillä niissä oli valmiiksi tyyliin yksi hylly, mikä tuntuu täällä olevan vakioratkaisu. Käännymme varmaan Ikean puoleen säilytysratkaisuissa. 

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Meidän ensimmäinen Valentine's day

Eilen oli ystävänpäivä, täkäläisittäin Valentine's day. Käytiin sitä edeltävänä iltana paikallisessa kaupassa, joka oli pullollaan ilmapalloja ja kukkavaaseja. Kun sitten ystävänpäivänä kävin samaisessa kaupassa aamupäivällä, oli siellä enää muutama ilmapallo siellä täällä ja niiden seassa juoksenteli kiireisen näköisiä miehiä noukkimassa ruusuja ja ilmapalloja mukaansa. Näköjään päivä otetaan täällä tosissaan. 

Pidän täkäläisestä tavasta juhlistaa erilaisia tilanteita kunnolla. Olkoonkin kuinka kaupallista, niin minusta on vain kiva, että arjen keskellä on erilaisia pieniä juhlanaiheita. Voisi sellaisia keksiä itsekin, mutta harvemmin vain tulee keksittyä.


Jaksoin oikein lakata kynnet juhlapäivän kunniaksi. Ja oli kiva laittaa pitkästä aikaa mekko ja korot. Täällä tuppaa päivät menemään kotona oloasuissa ja ulkona asioidessa farkuissa, kun en käy tällä hetkellä töissä ja täällä näyttää kaikilla muillakin olevan niin rento pukeutumistyyli. Juicy Couturen veluurit on täällä edelleen ihan käypä asu kaupassa käytäessä.


ranskislakkani Essien Spaghetti Strap ja Marshmallow

Illaksi meillä oli jo aiemmin mainitsemani liput Cinépolis -elokuvateatteriin. Menimme katsomaan Man on a Ledge -elokuvaa. Meidän näytös oli alkuillasta ja miehen töiden takia ehdittiin paikalle vasta muutamaa minuuttia ennen elokuvan alkua. Koska kuulemma ruoat tilataan mieluiten ennen elokuvan alkua (ihan järkevää, kyllä), tuli niiden kanssa pikkuisen kiire. Tilasin nopeasti itselleni tonnikalapihvin salaatilla ja jälkiruoaksi laava-suklaakakun tuoreilla mansikoilla, mies tilasi paninin ja vadelmajuustokakun. Kaikki ruoat tuotiin yhtä aikaa (kannattaa huomioida tilauksessa) ja myös maksettiin heti. Pikkuisen oli hankalaa säätää maksamisen ja tipin laskemisen kanssa pienellä valotuikulla siinä, kun elokuvamainokset pyöri jo taustalla. 


Pikkuisen oli myös hankalaa syödä pimeässä. En vieläkään tiedä tarkkaan, mitä kaikkea siinä pääruoassani oli... Ruoka oli kuitenkin hyvin tehtyä ja maukasta, vaikkakin suklaakakun olisi voinut jättää vielä hieman löysemmäksi sisältä. Jälkiruoka näytti myös oikein kauniisti asetellulta - mitä siitä nyt lähes pimeässä näki - mikä oli toisaalta vähän hassuakin. Ensi kerralla olen yhtä viisas kuin mies ja otan jotain, minkä voi syödä käsin, ettei tarvitse sohia (ja kilistellä) haarukalla ja veitsellä pimeässä. 

Tilavat ja kokonaan kallistuvat nahkatuolit oli aikas mukavat. Kuten myös ruhtinaallisen kokoinen jalkatila. Myöskään palvelussa ei ollut valittamista, päin vastoin, meillä oli oikein iloinen ja pätevän oloinen tarjoilija. Leffakin oli viihdyttävä, vaikkei ehkä kaikista originellein. Tämä leffateatteri oli kaikin puolin positiivinen kokemus siis, onneksi en antanut aiempien negatiivisten palautteiden säikäyttää. Menemme ilolla joskus toistekin.

Mainitsin aiemmin hankkineeni meille ystävänpäiväksi myös pienen, arkisen yllätyksen. Nimittäin... ruisleipää. Kuulin suomalaisyhteisöltä Skabakerysta, joka valmistaa Amerikassa luomuruisleipää suomalaisella ohjeella. 


Otettiin tosin pieni varaslähtö tämän kanssa. Tilauserään kuului kolme pakettia ruisleipiä, ja ne tulivat jo viime viikolla. Kun avasin postilaatikon, tulvahti sieltä ihana ruisleivän tuoksu, ja koko keittiö tuoksui ruisleiviltä, kun olin tuonut ne kotiin. Eihän niitä kaikkia raaskinut pakkaseen heittää, joten syötiin yksi paketti jo viime viikolla. Leivät kun eivät sisällä säilöntäaineita, joten huoneenlämmössä säilyvyydeksi luvattiin viisi päivää. 


Jos muita suomalaisia kiinnostaa tilata tuolta, niin minimitilaukseen kuuluu tosiaan 3 paketillista (á 8 kpl) ruisleipiä. Hinta on 28,20 dollaria, mutta siihen sisältyy myös postikulut Amerikassa.  Toimitukset lähtevät aina maanantaisin. Ei näitä raaskisi jokaiseen aamiaispöytään ostaa, mutta kylläpä osasi maistua hyvältä pitkästä aikaa.

Ja maistui ne eilen hyvältä pakkasestakin. Meillä oli pienessä kahden hengen taloudessamme tapana Suomessakin laittaa ruispaloja pakkaseen ja heittää sieltä leivänpaahtimeen. Leipä sulaa ja lämpenee siinä suoraan sopivaksi syödä.

 Väri oli vähän vaaleampi kuin mihin olimme tottuneet, mutta ai miten mahtavalta maistui silti. 

maanantai 13. helmikuuta 2012

La Jollan yläluokkaista unelmaa

Kulunut sanonta kertoo La Jollan alueen olevan San Diegon jalokivi, ja sitä nimi "la jolla" kuulemma tarkoittaa (suomalaiseen korvaan kuulostaa vähemmän ylelliseltä). Jo viime viikonloppuna piipahdimme täällä kaupungin arvokkaimmalla alueella, sillä Birch akvaario sijaitsi sen laitamilla. Kävelimme vähän yhdella rannoista ja ajoimme sisemmälle alueelle, mutta kovan yrittämisen jälkeenkään emme onnistuneet löytämään parkkipaikkaa.

Tänä viikonloppuna varustauduimme paremmin. Heräsimme sunnuntaina aikaisin, haimme Starbucksista kahvit kantoon ja suuntasimme auton kohti La Jollaa. Aamulla tihkutti vettä ja sääennuste lupasi +15 astetta, viileämpää kuin viime aikoina. Olimme toiveikkaita, että tällainen varsinainen koiranilma pelästyttäisi paikalliset jäämään kotiin.

Kiertelimme aluksi autolla La Jollan pikkukatuja rannikolla. Rauhallisilla kaduilla näkyi lenkkeilijöitä ja koiran ulkoiluttajia. La Jolla on rakentunut niemen ympärille ja kulkee rantaviivaa pitkin. Rannikolla ajaessamme huomasimme, että aina välillä oli jätetty pieni pätkä rannikkoa rakentamatta ja paikalle oli laitettu näköalatasanne rantaan vievine rappusineen tai parilla penkillä satunnaisille meren ihailijoille. On kiva, että kuka tahansa voi tulla ihailemaan merta, vaikka kuka tahansa ei voi omistaa asuntoa täällä. Itse asiassa joidenkin tilastojen mukaan La Jollan neliöhinnat ovat koko maan kalleimpia.

Tällä kertaa löysimme jopa parkkipaikan keskustasta. Synkät pilvetkin olivat väistyneet, oli aurinkoista, lämmintä ja mukavaa. Pistäydyimme pieneen kahvilaan aamiaiselle. Söin munakkaan, jonka sisällä oli avokadoa, mikä yllättäen toimikin hyvin. Aamiaisen jälkeen kävelimme parisen tuntia La Jollan puistoalueilla. Seuraavalle kerralle jäi vielä käytäväksi esimerkiksi alueen ostoskadut ihanine butiikkeineen.

näköalatasanne, jolta pääsi alas rantakallioille

taivaalla oli aamupäivällä vielä synkkiä pilviä

aamun säätiedotuksessa varoitettiin kovasta aallokosta ja meri kuohui turkoosinvalkoisena

meinasi varpaat kastua

Amerikan kalleimpia neliöitä




Jotkut asuvat La Jollassa ihan ilmaiseksi. Otin puistossa kuvan tästä söpöstä maaoravasta ja vasta sen jälkeen huomasin, että niitähän oli kaikkialla.


maaoravia siellä...

...maaoravia täällä...

...maaoravia kaktuksen päällä.

Hyvän paikan olivat kurret valinneet. Oli siellä La Jollassa vain kaunista.

Viikonloppuna maahan levisi myös suru-uutinen Whitney Houstonin kuolemasta. Se on ollut täällä todella iso juttu. Uutinen näkyi tuoreeltaan isosti sunnuntain Grammy gaalassa, ja sen jälkeen sitä on käsitelty paljon tiedotusvälineissä. Äsken tuli televisiosta Bodyguard Houstonin muistoksi ja toisella kanavalla hänen kanssaan tekemisissä olleet ihmiset muistelivat häntä. Muistojen kertominen, senhän amerikkalaiset osaavat. 

perjantai 10. helmikuuta 2012

TV:n töllötystä

Olin etukäteen kuullut, että Amerikassa on miljoona tv-kanavaa ja mainoksia minuutin välein. Ei hyvä yhdistelmä ohjelmien loppuunkatsomiseksi, kun miehelläni on tapana aloittaa päämäärätön kanavasurffailu mainoskatkoilla. Kuinka todennäköistä on, että löytää saman kanavan uudelleen ohjelman jatkuessa? Nyt täältä käsin voin todeta, että onhan niitä kanavia tosiaan tässä meidän valmiiksi kalustetussa asunnossakin varmaan parisen sataa, mutta ei niitä mainoksia sen sijaan ole ainakaan merkittävästi enempää kuin Suomessa. Että siinä asiassa on taidettu Suomessa ottaa hyvin kiinni viime vuosina.

Tunnustettakoon heti, että tässä perheessä telkkaria tulee töllötettyä. Muutakin kuin niitä uutisia ja luontodokkareita. Sarjassa suuria ongelmia jotkut suosikkisarjani ovat täällä pidemmällä kuin Suomessa ja olen harmitellut, että niistä jää osa tarinaa välistä. Onneksi suomalaisyhteisöstä sain vinkin TV-kaistasta. Sadan euron vuosimaksulla tv-kaista tallentaa kuukaudeksi ohjelmat vapaavalintaisilta Suomen tv-kanavilta ja ohjelmat voi katsoa netistä. Ohjelmat näkee tallennuksen takia viiveellä, mutta aikaero jo itsessään aiheuttaa yleensä sopivan viiveen. Olipa hauskaa päästä taas katsomaan tämän hetken suosikkisarjojani The Good wife ja Nurse Jackie melkein siitä, mihin ne lähtiessäni jäi. Myös joitain suomalaisia sarjoja on ollut kotoisaa katsoa ja vaalien aikana tuli seurattua myös vaalitenttejä, joskin monet suomalaiset ohjelmat näkee muutenkin netin kautta.


Olemme muutenkin miettineet tulevia viihderatkaisujamme sitten, kun kohta muutamme vakituiseen asuntoomme. Sikäli kun olen asian ymmärtänyt, niin täällä kaikki kanavat pitää ostaa ja tarjolla on lukematon määrä erilaisia kanavapaketteja. Mistä sitä tietää, mikä on sopiva paketti? Mitä me katsomme televisiosta? Joitain tv-sarjoja, vähän leffoja, uutisia, urheilua, luontodokkareitakin. Meillä oli jo Suomessa televisioon kytkettynä Mac mini netin käyttöön ja se tulee olemaan hyödyllinen TV-kaistan kanssa. Lisäksi olemme ajatelleet hankkia Netflixin, jonka kautta voi netistä katsoa sarjat ja elokuvat. Näiden jälkeen luulisi riittävän joku pienehkö kanavapaketti, josta näkisi uutiset ja urheilua. Eiköhän tällaisella viihdeyhdistelmällä saa mukavasti päivät kulumaan.

Mainoksista vielä. Itseäni aina kiinnostaa vieraiden kulttuurien mainokset, koska usein ne kertovat myös siitä kulttuurista. Mutta mitähän tästä kulttuurista kertoo viime aikoina ahkerasti pyörinyt inhokkimainoksemme Marry bacon. Itselleni välittynyt viesti oli, että ei tarvitse syödä munapekoniaamiaista ainakaan tänä viikonloppuna. Katsokaa jos tekin haluatte pilata ruokahalunne:




torstai 9. helmikuuta 2012

Ystävänpäiväsuunnitelmia

Ystävänpäivä on ensi tiistaina ja täällä on suunnitelmat valmiina. Ohjelmassa on klassisesti dinner and a movie - mutta yhtä aikaa. Täällä on avattu Cinépolis Luxury Cinema, uudenlainen elokuvateatteri, jossa on ylelliset istuimet ja ruokatarjoilu saliin. Ruokalistalta voi tilata täyden kolmen ruokalajin illallisen tai vaikka popcorneja ja muita perinteisempiä elokuvaseuralaisia. Osa näytöksistä (valitettavasti ei meidän) on K-21 ja niissä myös viini- ja drinkkilistat.


salissa on vain kolmisenkymmentä paikkaa, tuolit ovat pareittain, niissä on runsaasti jalkatilaa ja jokaisella on oma pieni pöytä ruokailua varten

menusta löytyy muutakin kuin näitä söpöjä hampurilaisia

Mielestäni konsepti on loistava. Olin ihan innoissani, kun kuulin tästä. Mutta: siinä missä tuolit on kehuttu taivaallisiksi, niin elokuvan henkilökunta ja - mikä pahinta - myös ruoka ovat saaneet murskaavaa palautetta Yelpissä. Viime aikoina palautteet ovat tosin vähän parantuneet, joten jos oikein optimistisia ollaan, niin aiempi palaute on kuultu. Hyvä vaikutelma ei tullut myöskään ennakkotiedotuksesta. Kävin elokuvateatterin sivuilla viimeiset pari viikkoa joka päivä katsomassa, koska ystävänpäivän elokuvalipuista tulisi tietoa ja eilen illalla ne viimein tuli myyntiin. Alle viikko ennen ystävänpäivää, täällä! Ei mitään kovin hyvää markkinointia, kun monet oli varmasti jo lyöneet päivän suunnitelmat lukkoon. Kaiken lisäksi siellä pyörivät elokuvat ei ehkä olleet tämän hetken kiinnostavimpia - mutta ehkä se on kulttuurieroa... Löysimme kuitenkin yhden tarpeeksi kiinnostavan ja ostimme liput netin kautta. Saas nähdä, millainen kokemus sitten oikeasti on. Ainakaan odotuksemme eivät ole ylisuuret.

täällä istumapaikkojen varausmahdollisuus on luksusta

Olen tilannut meille ystävänpäiväksi myös yhden, oikeastaan varsin arkisen, yllätyksen. Siitä sitten myöhemmin.


Kaikki kuvat: Cinépolis

tiistai 7. helmikuuta 2012

Birch Aquarium

Kävimme viikonloppuna tutustumassa Birch Aquariumiin. Olen aina lumoutunut akvaarioista ja minulla on ollut kotona akvaario lähes koko elämäni ajan. Viimeisimpään asuntoomme Turussa en saanut sijoitettua viimeisintä, lähes parimetristä, akvaariotani ja nyt muuton alla myin sen varastosta uuteen kotiin. Toivottavasti joku päivä vielä saan kotiini palasen Amazon-jokea tai Tanganjika-järveä, mieluiten seinään upotetussa akvaariossa.

Birch akvaario on merivesiakvaario ja yksi akvaarion tavoitteita on innostaa ihmisiä suojelemaan merta. Täällä on se valokuvaajille mukava puoli, että melkein joka paikassa saa kuvata, ainakin ilman salamaa. Se sopii hyvin, sillä pyrin välttämään salaman käyttöä yleensäkin. Paikalla näki paljon muitakin kuvaajia käyttämässä hyväkseen tätä oikotietä kuvata vedenalaista maailmaa.

saavuimme paikalle haiden ruokinta-aikaan

näille pikkuhurmureille oli kokonainen oma osasto



"sea dragon", merihevososaston kruununjalokivi

nämä "jellyt" lipuivat vaihtuvissa diskovaloissa


Tämän akvaarion kohdalla jokaikinen vieras huudahti "Look, it's Nemo!". Paitsi me, jotka oltiin, että "Kato, tääl on Nemo!" Disney yhdistää maailman.


pikku-Nemot kilpasilla




Heippa!