Salille, mars!

Opiskeluaikoina olin ahkera treenaaja. Parhaina päivinä kävin salilla kahdesti ja tunsin suorastaan fyysistä treenikaipuuta niinä päivinä, kun en salilla käynyt. Jossain vaiheessa jopa pelkäsin, että lihakset katoavat heti, jos ei pääse pariin päivään salille.

Työelämään siirryttyäni opin, etteivät ne lihakset ihan viikossa katoa. Tai kahdessakaan. Vähitellen sitten treenivälit pitenivät ja lopulta ne lihakset oikeasti katosivat. Kun oli niin pitkiä päiviä töissä, ettei ehtinyt salille. Tai olisi ehtinyt vetää niin lyhyen treenin, ettei oikeastaan kannattanut mennä lainkaan. Kun ei töissä muistanut syödä lounasta ja salille ei voinut mennä niin vähäisellä energialla, silloin ei lihakset kehity ja sitähän voi vaikka pyörtyä. Kun yöunet olivat jääneet niin vähiin, että oli parasta mennä vain kotisohvalle lepäilemään, kun koordinaatiokyky ei kuitenkaan ole väsyneenä parhaimmillaan. Kun se suosikkijumppa meni jo ja oli henkisesti asennoitunut juuri siihen. Kun lihakset taitaa olla vieläkin vähän kipeät siitä viikon takaisesta jumpasta. Kun on vähän sellainen olo, josko olisi tulossa kipeäksi. Kun juuri tänään televisiosta tulee suosikkiohjelma. Kun ihmissuhteet ovat kuitenkin tärkeintä elämässä ja emme olekaan aikoihin viettäneet iltaa rauhassa kahdestaan tai enpä olekaan aikoihin tavannut ystäviä.

Tekosyiden aika on nyt ohi, sillä täällä ei nyt ole mitään syitä olla treenaamatta niin paljon kuin haluan. En anna itselleni anteeksi, jos jätän käyttämättä näin ainutlaatuisen tilaisuuden alkaa taas treenata kunnolla. Jos en nyt aloita, niin en taatusti aloita sittenkään, kun olen taas työelämässä. Haluan paitsi päästä takaisin kuntoon, niin ennen kaikkea löytää uudelleen sen liikkumisen ilon.

Opiskeluaikoina keksin lukea kirjoja lämmittelylaitteissa. Se heikentää vähän treenitehoa ja sopii käytännössä vain pyöräilyn kaltaisiin laitteisiin, joissa voi pitää kirjaa kädessä. Mutta muuten lämmittelyni kestäisi ehkä viisi minuuttia, koska en vain jaksa pelkät ajatukseni tai edes musiikki seuranani juosta jollain ellipsilaitteella kolmea varttia. Tällöin en tietenkään lukenut mitään tenttikirjoja, siinähän olisi tuplaeste salille lähtemiseen. Ideana on valita jotain  kevyttä ja ennen kaikkea koukuttavaa. Ideaan nimittäin kuuluu myös se, että sitä kirjaa ei saa lukea muualla kuin salilla. Jos siis kirja jää jännään kohtaan, niin hopihopi pian takaisin salille. Usein sitä huomaa polkeneensa pidempään kuin aikoikaan, kun ei malta jättää kirjaa kesken. Olen käyttänyt myös äänikirjoja, jotka jättävät kädet vapaaksi, mutta itseni on vaikeampi keskittyä niihin. Olen aloittanut täällä tuon vanhan tavan chicklit-pokkareilla. 

Kävin parina viime viikkona salilla kahdesti. Aika huonosti tilanteessani. Huomasin viime viikolla jopa selitteleväni itselleni, että kun koko alkuviikko piti lukea ajokorttikoetta varten. Enkä edes lukenut! Muistan joskus lukeneeni, kun joku treenaaja sanoi personal trainerilleen treenaavansa olisiko ollut vaikka kolme tunnin treeniä viikossa. Tämä PT sitten vastasi, että niin, viikossa on 168 tuntia, ei tuo 3 tuntia siitä ole niin paljon. Se kuulosti kauhean tylyltä - onhan kolme viikkotreeniä mielestäni jo tosi hyvin! Mutta onhan se tavallaan totta, kun miettii, miten paljon sitä käyttää aikaa kaikkeen muuhunkin. Toki ymmärrän, että esimerkiksi työssäkäyvillä äideillä tunti omaa aikaa voi olla jo ihan luksusta. Mutta omassa tilanteessani pari tuntia viikossa on lähinnä naurettavaa.

Tavoitteenani on täällä nyt alkuun käydä salilla neljästi viikolla siten, että joka toisella kerralla pyöräilen ja teen kuntosaliharjoitteita ja joka toisella kerralla pyöräilen ja teen pilatesta. Ryhmäliikuntatunneista suosikkejani ovat olleet bodycombat ja pilates, ja toivon löytäväni niitä tarjoavan salin sitten, kun on aika etsiä vakituisempi treenisali. Myös erilaisia tansseja olen harrastanut ja se olisi kanssa kivaa, mutta olematon koreografiamuistini aiheuttaa niissä turhautumia yleensä noin kolmessa minuutissa.