maanantai 30. huhtikuuta 2012

Toscanan leipä

Täällä oli lauantaina aivan ihana, aurinkoinen sää ja haettiin silloin hetken mielijohteesta eväät kaupasta ja ajettiin puistoon syömään ne. Se oli niin mukavaa, että sunnuntaiaamuna heräsin piknikfiiliksellä taivaan harmaudesta huolimatta. Leivoin täytetyn leivän, jonka reseptin löysin vuosia sitten jostain naistenlehdestä ja joka on siitä lähtien ollut eväslaukkumme kestosuosikki. Esimerkiksi monilla vappupiknikeillä olemme sitä mussuttaneet. Kävipä kuitenkin niin, että taivas pysyi pilvessä ja sohva alkoi houkuttaa ulkoilmapiknikiä enemmän. Niinpä tyydyimme viettämään iltapäivän sohvalla köllötellen, Netflixistä sarjoja katsellen ja leipää syöden. Ensipettymyksen jälkeen ei ollut hullumpaa sunnuntaipuuhaa sekään.

Toscanan leipä



Ainekset
leipä
3,5 dl vettä
8 dl vehnäjauhoja
25 g hiivaa (tai vastaava määrä kuivahiivaa)
1,5 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä

täyte
2 rkl oliiviöljyä
(mozzarella buffaloa)
150 g kermajuustoa tai mozzarellaa viipaleina tai raasteena
100 g kylmäsavunautaa
1-2 ruukkua basilikaa

päälle
oliiviöljyä
merisuolaa

Ohje
Lämmitä vesi ja liota hiiva. Lisää suola ja öljy ja vaivaa jauhot sekaan. Kohota taikina peitettynä. Itse kohotan aina kädenlämpöisessä vesihauteessa, mutta tämä on vähän makuasia.

Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja kaulitse ohueksi ympyräksi (n. 30 cm x 30 cm). (Levitä päälle mozzarella buffaloa palasina.) Ripottele päälle basilikanlehdet ja valuta niiden päälle oliiviöljy. Levitä päälle juusto sekä viipaloitua kylmäsavunautaa.

Rullaa leipä kuten kääretorttu. Painele rullan päät tiiviisti kiinni. Kohota peitettynä n. 15 minuuttia. Sivele leipä oliiviöljyllä ja ripottele halutessasi päälle merisuolahiutaleita. Paista 200 °C:ssa 35-45 minuuttia.

Meillä oli tällä kertaa vähemmän juustoa kuin yleensä. Ohjeen mukaan tehtynä leivästä tulee runsaampi, varsinkin jos lisää myös mozzarella buffaloa.

Hauskaa vappua! Glada Vappen!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Tervetuloa safarille

Yksi San Diegon kuuluisimpia nähtävyyksiä on maankuulu San Diego Zoo. Eläintarha jakautuu ikään kuin kahteen osaan, varsinaiseen eläintarhaan ja ns. Safariin eli villieläinpuistoon. Meitähän tämä eläintarha on tietenkin kutkuttanut jo pidemmän aikaa, mutta piti odottaa  ajokortteja ensin. Sandiegolaiset saavat nimittäin ostaa eläintarhaan vuoden jäsenyyden rajattomalla sisäänpääsyllä ja kahden hengen jäsenyys maksaa vähemmän kuin parin päivän liput näihin kahteen. Jos ei asu jäsenyysalueella (tarkat postinumerot löytyy eläintarhan nettisivuilta), niin erilaisia alekuponkeja on suunnilleen kaikissa turistimateriaaleissa. Asuinpaikka todistetaan ajokortilla, jossa lukee täällä myös osoite. Pitkä juttu, mutta meillä oli vähän sählää ajokorttien kanssa lopulta ja ensimmäiset olivat päätyneet palautukseen ja tuhottavaksi. Lopulta saatiin uudet tuossa jokin aika sitten. Ja niin pääsimme viime viikonloppuna vihdoin eläintarhaan, jossa otimme kohteeksemme Safarin.

Gorilla-aitaus oli suljettu, ainakin se jäi vielä ensi kerraksi katsottavaksi

Safarilla on eläimiä pääosin Afrikasta ja Aasiasta ja suurin osa elää isoissa aitauksissa. Monia pääsee katsomaan kävellen, mutta Afrikan safarialueella kuljetaan ratikalla oppaan selostaessa samalla. Täällä järjestetään paljon erilaisia kierroksia. Lisämaksusta alueelle pääsee esimerkiksi pienemmällä safariautolla (sillä pääsee syöttämään kirahveja!), segwaylla rullaillen tai vaikka vaijeria pitkin ilmojen halki liidellen. Paljon muitakin kierroksia on. Tuolta voi jopa varata yöpymispaikan teltasta safarin laidalta, jolloin nukahtaa leijonan ärjyntää kuunnellen. Yleishuomiona mainittakoon, että täällä oli todella turistihinnat. Kaikki lipuista ruokiin oli mielestäni todella kallista. Näimme monilla mukana omia eväitä, joita he söivät mukavasti nurmikolla. Ihan varteenotettava vaihtoehto ylihintaisille pretzeleille.

papukaijat ottivat vieraat vastaan ovella


flamingot syövät pieneliöitä vedestä

kaunis, valkoinen lintu, olisiko ollut joku kurki

tämä hauskannäköinen lintu oli jokin aasialainen kurkilaji

tässä vähemmän hauskan näköinen lintu haaskalla

vähänkö söpö

vähänkö erikoinen

Lepakko nukkuu lepakkotalossa

Itse safarikierros oli n. 2,5 mailin pituinen ja kierros kesti reilut puolisen tuntia. Kierros oli jäsenille ilmainen, muille taisi olla joku pieni lisämaksu sisäänpääsymaksun lisäksi, olisiko $10. Kierrokselle joutui jonottamaan puolisen tuntia. Kierros eteni hiljaisella vauhdilla oppaan kertoessa eläimistä ja välillä pysähdyttiin joidenkin eläinlajien kohdalla. Tässä joitain kuvia, läheskään kaikkia eläinlajeja en kuvannut.

tältä näyttää kalifornialainen safari

Kirahviemä ja poikanen. Kaikki muut naaraskirahvit olivat kuulemma tiineenä.

Lähellä ollut kirahvi meni heti puun taakse piiloon, kun ajoimme viereen. 


Gepardit, maailman nopeimmat nisäkkäät, olivat mielestäni kiinnostavia. Opas kertoi, että niiden kehonrakenne on erikoistunut kovaan juoksuun eivätkä ne siten ole kovin hyviä painimaan saaliin kanssa. Sen takia ne saalistaessaan pyrkivät yleensä "kompastuttamaan" saaliin esimerkiksi tönäisemällä sitä. Ne hyökkäävät sitten vasta kaatuneen saaliin kimppuun. Puistossa järjestetään gepardien juoksunäytöksiä, joissa gepardi juoksee koneen perässä samalla tavalla kuin vinttikoirat ja saa lopuksi tietenkin lihakimpaleen palkinnoksi. Missattiin se tuolta päivältä, mutta joku päivä pitää käydä katsomassa. 

Gepardit tulevat kuulemma harvoin näkösälle aitauksessa, mutta tällä kertaa pääsimme näkemään tämän kauniin yksilön

Näitä Northern white rhinoceros-lajin sarvikuonoja on maailmassa enää 7 kappaletta, luonnosta ne ovat valitettavasti jo kuolleet sukupuuttoon. San Diegon Safari Parkissa näitä on kaksi, tässä toinen. Tämäkin yksilö viettää jo vanhuudenpäiviään.

seeprat olivat valitettavan kaukana meidän kierroksen aikana


Päivän ainoa todellinen villieläin. Safarin alueella on myös iso alue koskemattomaksi jätettyä Kalifornian luontoa, joka tarjoaa turvallisen asuinalueen monille paikallisille eläinlajeille, kuten tälle ohi kulkeneelle pikku kauriille (tai vastaavalle...).

"Savanni nukahtaa iltapäivän kuumuuteen..." Safari päättyi leijona-aitaukseen. 

Alueella oli paljon myös kaunista ja erikoista kasvillisuutta. Siellä on myös esimerkiksi bonzai-näyttely, jossa oli hienoja minipuita. 

nämä kukat hohtivat kuin tulenlieskat

tämä oli ihan puu, runko ei houkuta halailemaan

bambunlehtiä

Puistossa oli myös mm. tiikereitä. Nekin vetivät päiväunia, niin kuin kissoilla on tapana.

Joitain amerikkalaisiakin lajeja oli, kuten tämä kondorikotka. Ei ollut mikään kaunis lintu.


Kuvauksesta kiinnostuneille, että kuvat on otettu Tamron 18-270 mm f:3.5-6.3 objektiivilla käsivaralta. Suurinta osaa eläimistä ei pääse niin lähelle, etteikö pidemmälle teleobjektiiville olisi tarvetta. Monilla kuvaajilla oli mukana myös jalustat.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Vaahtorullailua

Varmaan noin vuosi sitten bongasin salilta mustat styroksiset rullat. Välillä näin jonkun rullailevan sellaisen päällä ja itsekin kokeilin sitten rullailla, vauhdilla ja "aiaiaiaiai":n säestämänä. Ajattelin, että kaipa se on hyväksi lihaksille kuitenkin, vaikka sattuukin. Taisin olla väärässä.

Kuntosalini täällä järjesti tunnin opastuksen näiden foam rollereiden käyttöön. Aivan aluksi ohjaaja sanoi näkevänsä usein ihmisten rullaavan sen päällä nopeasti, mikä voi ärsyttää lihaksia vain jumittamaan enemmän. Rullalla kun on tarkoitus antaa lihaksille akupainantaa muistuttavaa hierontaa. Ideana on rullata hitaasti, korkeintaan tuuma eli 2,5 cm sekunnissa, ja pysähtyä kipupisteiden kohdalle. Näinkin käytettäessä lihaksiin usein sattuu aluksi, mutta kipu lievenee lihaskireyden vähentyessä.

Käsittelimme tunnin aikana jalkojen, pakaroiden, kylkien, selän ja niskan lihaksia. Tunnusteltiin tuloksia siten, että aina tehtyämme yhden lihaksen teimme muutaman kyykyn (näillä on joku fiksaatio näihin kyykkyihin!). Siinä pystyi vertaamaan jo käsiteltyä lihasta toisen puolen lihakseen ja huomasi hyvin, miten liikkeet muuttui helpommaksi. Lopputunnista kyykyt sujuivat huomattavasti helpommin, kun lihakset eivät enää vetäneet vastaan. Olin yllättynyt, miten tehokas noin simppeli juttu voi olla. Varsinkin kireyteen taipuville pohkeille ja takareisille tämä tuntui mahtavalta, niihin kun ei venyttelykään usein tunnu auttavan. Erityisesti koroilla kävely jumittaa pohkeeni nopeasti. Rullaa voi kuulemma käyttää ennen treenausta lihasten avaamiseen tai treenien välillä hierontana.

pohjehierontaa

Mainonnan uhrina meillä on tietenkin kotonakin nyt rulla. (Hämmästelen, että olen selvinnyt kaikki nämä vuodet ostamatta mitään ostos-tv:stä.) Kuvassa käsittelyssä pohkeet. Toinen jalka toisen päälle ja istuva asento, jossa tuetaan taakse käsillä. Sitten rullataan hitaasti, kunnes löydetään kipupiste, ja annetaan jalan levätä siinä kohtaa. Vähitellen kipu alkaa vähentyä. Takareidet käsitellään käytännössä samalla tavalla, mutta ei istuta maassa eli koko paino on rullalla. Edit. koko alavartalon paino on rullalla, mutta käsillä tuetaan taakse edelleen. Ja nyt kun tarkemmin ajattelen, niin pohkeidenkin kipupisteiden etsintävaiheessa takamus on irti maasta ja maahan istutaan vasta sitten, kun "hierottava" kohta on löytynyt. Onpa vaikeeta selittää!

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Parvekesuunnitelmia

Keräsin parvekesuunnitelmia kollaasin muotoon. Toiveissa olisi valkoista ja modernia ripauksella klassista ja sitruunankeltaista. Ympärivuotinen toinen olohuone, jossa voi juoda aamukahvit aamuauringossa, nauttia viikonloppuisin brunsseja ja iltaisin valmistaa grilliherkkuja.

inspiraationlähteenä kuva edellisen postauksen Kelly Wearstlerin kirjasta

Kuvalähteet: 1. kaasugrilli 2. Driaden Toy-tuoli 3. Sitruunapuu 4. Kristalian La Poule -pöytä 4. keltaiset koripohjatabletit  5. uurnamallinen ruukku

Parvekkeella saa grillata sähkö- ja kaasugrilleillä ja me haluamme ehdottomasti kaasugrillin. Täällä on monissa asunnoissakin kaasuliedet ja olisin sellaisen halunnut meillekin. Valitettavasti se toive ei toteutunut, mutta kaasugrillin sentään voi itse valita.

Driaden Toy-tuoleista olen kirjoittanut ennenkin. Kaksi sellaista mahtuisi kivasti vierekkäin. Pöydän osalta mietin vielä, riittäisikö pieni pöytä vai pitäisikö olla isompi ruokapöytä. Pieni pöytä, esimerkiksi joku tuollainen pyöreä, mahtuisi paremmin ja varmaan useammin parvekkeella tulisi istuskeltua kahvikupposen kuin ruokalautasen kanssa. Mutta sitten ne grilliherkut pitäisi joko syödä sisällä tai pikkupöydän päällä kumarrellen. Mikä ei ole kivaa. Crate&Barrellin keltaiset, koripohjaiset tabletit toisivat väriä ja muovisina ne sopivat myös ulkokäyttöön ja ovat helppoja pitää puhtaina.

Pientä klassismin vivahdetta haluan tuoda uurnamallisilla ruukuilla. Sellaisia kyllä myydään paikallisissa puutarhaliikkeissä, mutta toivomiani täysvalkoisia en ole vielä löytänyt kuin Amazonista. Ja niiden laadusta sitten taas ei tiedä.

Sitruunapuu meillä jo onkin, mutta on tässä vielä listaa hankittavaksi.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kirja kahvipöydälle

Hehkutin aiemmin Palm Springsin Citron-ravintolan sisustusta. Hakiessani siitä tietoja huomasin, että ravintolan sisustussuunnittelija Kelly Wearstler on julkaissut sisustuskirjan. Kirjan nimi on Modern Glamour - the Art of Unexpected Style. Sitä löytyi vielä Amazonista ja paksu opus tuli kotiin parissa päivässä.


Kirjassa kerrotaan aluksi Wearstlerin urasta, minkä jälkeen Wearstler kertoo sisustusfilosofiastaan ja jakaa ideoitaan. Lopuksi Wearstler kertoo vaihe vaiheelta, miten hänen sisustusprojektinsa toteutetaan.



Kirja on täynnä upeita kuvia sisustuksista, jotka yhdistävät modernia ja klassista ja joille on tyypillistä oivaltavat ratkaisut ja rohkea värien käyttö. Vaikka en pystyisi näkemään monia väriyhdistelmiä omassa kodissani, niin ihailen sitä, että joku osaa käyttää värejä näin hienosti.





Tällä hetkellä kirja inspiroi minua - niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin - parvekesuunnitelmissamme.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Sitruunapuu

I wonder how
I wonder why
Yesterday you told me 'bout the blue blue sky
And all that I can see is just a yellow lemon-tree

(jää muuten aika helposti soimaan päähän)


Ostettiin sitruunapuu parvekkeelle. Asuinalueemme pitäisi olla erityisen suotuisia sitrushedelmien kasvatukseen ja hyvin viihtyvä sitruunapuu voi täällä tuottaa hedelmää ympäri vuoden. Sitruunapuu kuulemma rakastaa aurinkoa - kukapa meistä ei - ja tarvitsee sitä vähintään kuusi tuntia päivässä. Aika tarkkaan sen verran aurinko parvekkeellemme paistaakin. Jos tämä viihtyy, niin hankimme myös kääpiölimettipuun, sillä käytämme limeä paljon ruoanlaitossa. Haluan erityisesti kaffir limen, jonka lehtiäkin voi käyttää ruoanlaitossa. Lajiketta on vain vähän vaikea löytää.


Ostimme erityisesti ruukkukasvatukseen sopivan kääpiösitruunapuun, lajike on Meyer improved. Taimi on tällä hetkellä noin puolen metrin korkuinen. Kääpiösitruunapuita oli myynnissä monia eri lajikkeita ja mietin lopulta tätä tai Eureka -lajiketta. Tuo Eureka on lajike, jota kuulemma usein myydään kaupoissakin. Tämä Meyer puolestaan on sitruunan ja appelsiinin tai mandariinin risteytys, joten maun pitäisi olla hieman makeampi kuin normaaleissa sitruunoissa, mutta kuitenkin selvästi sitruunainen. Lajiketta on tehnyt tunnetuksi Martha Stewart, sillä tämä on hänen suosikkisitruunansa leivontaan. 

pienen pieniä sitruunanalkuja

Erilaiset sitruunaleivonnaiset ovat yksiä suosikeistani, joten täällä tietenkin jo vesi kielellä odotetaan oman puun satoa. Ja varmaan saadaan jonkin aikaa vielä odottaakin ;). Oikeastihan parasta kasveissa on kasvun seuraaminen ja onnistumisen elämykset. Turussa kasvatimme kesäisin parvekkeella yrttejä, kirsikkatomaatteja ja chilejä ja eihän se koko kesän kastelu ja hoivaaminen nyt mitenkään ollut niiden kymmenen tomaatin ja kahden chilin arvoista. Mutta kehitystä oli mielenkiintoista seurata.

kukkia ei ole montaa, mutta uusia kukkanuppuja on paljon

sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, niin sitruunat saavat alkunsa kukinnoista

Puun lehdet olivat vähän kellertäviä (aurinko korostaa vielä kuvissa) ja se voi kuulemma johtua joko virheellisestä kastelusta tai lannoitteen puutteesta. Sitruunapuu tarvitsee vain harvoin vettä ja vähän lannoitetta, joten epäilen liikakastelua. Sillä olen yleensä itsekin kasvini saanut hengiltä. Ostin siksi tällaisen näppärän kosteusmittarin muutamalla dollarilla. Antura työnnetään syvälle multaan ja mittari ilmoittaa luvun asteikolla 1-10. Mukana tulleen taulukon mukaan sitrushedelmät kastellaan vasta, kun mittari näyttää yhtä eli multa on lähes kuiva. Kastelun jälkeen mullan kosteuden pitäisi olla täysi kymppi. Joskohan aloitteleva viherpeukalo tämän kanssa onnistuisi.

kosteusmittari näyttää basilikan mullan kosteuden asteikolla 1-10

Sitruunapuusta voi olla yksi lisäetukin. Kotimme ympärillä pyörii paljon kolibreja ja sitruunan hyvälle tuoksuvat kukat kuulemma houkuttavat niitä. Täällä ihan myydään kolibrien houkuttimia ruokintalaitteita ja mielessäni kiikutin sellaista jo parvekkeellemme kunnes kuulin, että asuinyhteisössämme on lintujen ruokinta kielletty. Mutta kasveja ei ole kielletty, joten tervetuloa aterioimaan meidän sitruunapuulle, pikku kolibrit ;).

kolibrin houkutin

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Joshua Tree kansallispuisto

Tässä vielä erikseen Joshua Treen kansallispuistosta, joka sijaitsee Palm Springsin laitamilla. Puistoon on kolme sisääntuloa, kaksi pohjoisessa (ns. Länsi- ja Pohjois-sisääntulot) ja yksi etelässä. Paikan päällä selvisi, että myös aavikko on erilaista eri osissa. Erityisesti kannattaa huomioida, että niitä kuuluisia Joshua puita ei kasva etelässä vaan ainoastaan länsiosissa, jotka kuuluvat ns. Mojaven autiomaahan. Niitä varten kannattaa mennä puistoon Länsi-sisääntulosta. Etelässä sen sijaan on suurin osa muista kukkivista lajikkeista.

Me menimme sisään Länsi-sisääntulosta, ajoimme puiston läpi ja tulimme ulos Etelä-sisääntulosta. Puiston sisäänpääsymaksu oli 15 dollaria/auto ja se on voimassa viikon. Hintaan kuului puiston kartta, esite ja ystävälliset ohjeet vierailijakeskuksesta.

Joshua Treet ovat tietenkin kansallispuiston suurin nähtävyys. Lajia ei kasva kuin näillä seuduilla, olisiko ollut pelkästään Mojaven autiomaassa. Joshua Treet eivät itse asiassa ole puita vaan yuccia. Vähän jukkapalmultahan se näyttääkin.

Joshua Tree

Joshua Treen päässä oleva tupsu näyttää pehmoiselta, mutta yllättäen se olikin todella kovaa materiaalia ja jokaisen päässä oli vielä kivikova piikki. Jos sellaisen päälle kaatuisi, niin tulisi pahaa jälkeä. 



Aavikon kukat kukkivat keväisin ja meillä kävi tuuri sillä, myös Joshua Treet kukkivat parhaillaan. Ne vaativat kukkiakseen sopivan kirpsakan talven ja sadetta juuri oikeaan aikaan eivätkä siten kuki joka vuosi. Nyt ne kukkivat. Kukinto oli iso, kekomainen ja muovimainen terttu, joko kermanvärinen tai vaaleanvihreä.




(Ei ehkä kauneimpia näkemiäni kukkia kuitenkaan)

Joshua Treet ovat hidaskasvuisia. Ensimmäisinä vuosina ne kasvavat useamman tuuman (n. 2,5 cm) vuodessa ja sen jälkeen noin tuuman vuodessa. Ne haarautuvat vasta kukittuaan eivätkä siis välttämättä kuki joka vuosi. Tästä voikin sitten laskeskella kuinka vanha tämä ehkä n. 5-metrinen Joshua Tree mahtaa olla:


Toinen tälle kansallispuistolle ominainen asia on erikoiset kivimuodostelmat ja kansallispuistossa käy paljon vuorikiipeilijöitä. Näille kivikasoille oli olemassa jokin selityskin, mutta se taisi jäädä lukematta tältä vieraalta. Jotkut kivikasoista oli kuitenkin erityisen hauskan näköisiä.




Kävimme sellaisessa pysähdyspaikassa, jossa piti olla hyvä mahdollisuus nähdä aavikon eläimiä. Aavikolla on yllättävän paljon erilaisia eläimiä liskoista vuohiin ja kalkkarokäärmeestä kilpikonnaan. Ehkä en kalkkarokäärmettä olisi halunnut nähdäkään, mutta aika köyhäksi silti jäi meidän näkemämme eläimet:


tästä tulee varmaan kaunis perhonen

Vähän vinkkejä vierailijoille. Aavikon kova aurinko ja luultavasti myös kuiva ilma ovat ihon lisäksi rankkoja myös silmille. Meillä oli koko matkan aurinkolasit päässä, mutta jouduimme silti molemmat laittamaan silmätippoja kirveleviin ja vetistäviin silmiin - onneksi kuljetan aina mukanani silmätippoja kuivien silmieni takia. Itselläni oli myös hattu pienellä lipalla, mutta silmienkin takia suosittelen tänne menijöille sellaista kunnon leveälieristä hattua, joka varjostaa koko kasvoja. Eikä tietenkään kannata unohtaa vesipulloja ja varsinkaan niistä juomista - vessoja puistosta löytyy kyllä. Meillä oli mukana vettä, mutta sitä tuli juotua niin vähän, että saimme tankata vettä vielä seuraavana iltanakin. Täällä on paljon pysähdyspaikkoja ja aavikolla on kiva vähän kierrellä ja katsella ympäriinsä, joten kannattaa ottaa myös umpinaiset, pitävät kengät. 

isoja valkoisia ja kellomaisia kukkia, joita kuvasin ennen hotellipaniikin iskemistä


Ehkä tämä ei muille ole yllätys, mutta meille tuli pikkuisen yllätyksenä myös se, että aavikolla ei toiminut kännykkäverkko :D. Saimme suunnistaa vanhanaikaisesti kartan avulla, kun navigaattorina käyttämämme kännykät ei löytäneet yhteyttä. Eikä tietenkään pystytty soittamaan. Olimme vielä kaukana uloskäynnistä (läpiajo ilman taukoja kestää n. 2,5 tuntia) tajutessamme, että kello on yli viisi, ja itselläni oli hatara muistikuva, että hotellille pitää ilmoittaa, jos aikoo tulla kuuden jälkeen. Minulle alkoi jo tulemaan pikkuisen paniikki, kun muistin kaikkien hotellien olleen buukattu. Ajoimme sitten aavikon eteläosan vauhdilla läpi. Siellä oli paras kukinta menossa ja ympärillämme vilkkui laskeutuvan auringon kauniissa valossa oransseja ja sinisiä ja keltaisia ja vaikka minkä värisiä kukkia. Mies kyseli, että enkö varmasti halua pysähtyä katsomaan ja kuvaamaan niitä, mutta itselläni oli sillä hetkellä päällimmäisenä mielessä ainoastaan päästä ilmoittamaan hotellille tuloaikamme. Lopulta sitten pääsimme kansallispuiston rajalle, puhelin löysi yhteyden ja soitin hotellille. Ystävällinen virkailija vastasi, että ei mitään kiirettä, he pitävät huoneita varattuna aina puoli kolmeen asti yöllä... 

Hetken jo mietin, josko kääntyisimme takaisin, mutta onpahan nyt syy mennä uudelleen ensi vuonnakin. Mikähän siinä muuten on, että asutaan täällä jatkuvan kukkaloiston keskellä mutta silti juostaan intopiukassa aavikolla hämmästelemässä joitain sentin kokoisia hailakoita kukkia? "Hei, täällä on kukka!". Löytämisen riemua varmaan :).

Tämä oli viimeinen postaus Palm Springsistä, seuraavaksi sitten muihin teemoihin :).