lauantai 26. toukokuuta 2012

torstai 24. toukokuuta 2012

Terveisiä Suomesta

Täällä ollaan. Lento lähti maanantai-iltana ja perillä olin tiistai-iltana. Matka ei onneksi ihan vuorokautta kestänyt, vaan mukana oli 10 tunnin aikaero. San Diegon lentokentällä kiinnitin huomiota siihen, että kaikki virkailijat kyselivät, miten äännän suomalaisen sukunimeni. Aluksi mietin, onko kyseessä jokin uusi turvallisuustarkastus, mutta reaktioista tajusin, että he taisivat vain viihdyttää itseään. Ja ehkä myös ottaa opikseen.

Amerikassahan nimet ovat tärkeitä. Uudet ihmiset haluavat aina oppia ääntämään nimen kunnolla ja yleensä muistavat nimen kerralla. Amerikkalaiset myös toistavat nimeä paljon keskusteltaessa. Kuntosalin vastaanottovirkailijat alkoivat nopeasti tervehtiä nimellä. Englanninopettajamme muistaa kaikkien, monia eri kansallisuuksia edustavien, kurssilaisten nimet aina ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Itse kangertelen kurssilla vieläkin muutaman usein tiimissäni istuvan aasialaisen nimen kanssa, vaikka muuten ollaan mielestäni jo hyvinkin tuttuja. Nimien mieleenpainaminen on asia, jonka haluaisin amerikkalaisesta kulttuurista oppia. Haluaisin oppia tervehtimään nimellä ja osoittamaan kysymykset nimellä. Toistaiseksi kuitenkin useimmiten muistan tämän tavoitteen vasta siinä vaiheessa, kun nimi on jo kadonnut toisesta korvasta ulos.

Aurinko oli juuri laskenut kun lähdin

Olin tosi tyytyväinen tähän British Airwaysin yhteyteen. Verrattuna menolentoihimme tämä yhteys oli useamman tunnin lyhyempi ja vaihtojakin oli kahden sijaan vain yksi. Mukavaa oli sekin, että lento lähti illalla. Siinä kun söi ja katsoi yhden leffan, niin olikin jo valmis yrittämään nukkumista. Aamulla katsoin vielä toisen leffan ja sitten olikin jo koneenvaihdon aika Lontoon Heathrowlla. Turhaan pelkäsin, että joudun siellä maleksimaan kaupoissa. Vajaan parin tunnin vaihtoaika kun kului joutuisasti terminaalinvaihtobussissa, turvatarkastuksessa ja käytäväkävelyssä. 

Aurinko oli juuri laskemassa kun saavuin

Parasta yhteydessä oli, että Lontoosta Helsinki-Vantaalle lensin Finnairilla. Tykkään siitä, miten Finnairilla toivotetaan tervetulleeksi suomeksi ja muutenkin puhutellaan ensisijaisesti suomeksi. Suorastaan tippa linssissä kuuntelin, kun kapteeni koneen laskeuduttua toivotti tervetulleeksi koti-Suomeen - niin kuin täältä olisi muutaman kuukauden sijaan ollut poissa jo ikuisuuden. 


Yleensä sanotaan, että aikaerosta on vaikeampi toipua itään lennettäessä. Tällä hetkellä tuntuu, että itselläni oli toisinpäin. Amerikkaan mennessämme kesti parisen viikkoa, että pääsin normaaliin rytmiin. Tämä normaalisti iltavirkku heräili neljältä yöllä ja oli nukkuneen rukous iltakuudelta. Nyt olen mennyt nukkumaan normaaliin aikaan, nukkunut yön katkoksitta ja heräillyt aamulla lähes normaaliin aikaan. Pikkuisen on ollut pöllähtänyt ja ikään kuin kuumeinen olo päivisin, mutta eiköhän sekin mene kohta ohi. 


Ensimmäistä viikkoa vietän pääasiassa veljeni luona pääkaupunkiseudulla. Perheen lisäksi olen ehtinyt tapaamaan helsinkiläisiä ystäviäni. Kalenteri on tapaamisten lisäksi täynnä myös erilaisia käytännön asioita, joita ei ehditty tai tajuttu hoitaa ennen muuttoa. Itse asiassa tehtävälista on niin pitkä, että nauroin, kun veljeni toivotti tervetulleeksi lomalle. Mutta ah, miten ihanan vaivattomalta niiden asioiden hoitaminen tuntuu, kun saa selittää kaiken suomeksi. 

maanantai 21. toukokuuta 2012

Kotimaa kutsuu

Nyt on tuliaiset hankittu, laukut pakattu ja check-in tehty. Kohta puolin suuntaan lentokentälle ja kohti Suomea, jossa aion olla melkein kolme viikkoa. Viime päivät ovat olleet kovaa aikatauluttamista, että ehdin tehdä ja käydä kaikkialla, missä olisi tarkoitus. Ja vielä kuvittelin, että kolmessa viikossa ehtii vaikka mitä! Fiilikset eivät ole juuri nyt kovin korkealla, sillä lento tänne on vielä pikkuisen liian tuoreessa muistissa. Varsinkin, kun nyt sama matka on edessä yksin. Tällä hetkellä on myös eniten ikävä sitä, joka tänne jää, koska emme ole montaa kertaa olleet näin kauan erossa toisistamme. Mutta eiköhän fiilikset tuossa vuorokauden kuluttua iloksi muutu, kun näkee niitä rakkaita kasvoja Suomessa. Ja saa Makuunin irtokarkkeja (joita olen jo etukäteistilannut ensimmäiseen majapaikkaani)!


Olen täällä vähän tankannut amerikkalaisuutta ennen lähtöä. Eilen kävimme syömässä pannukakkuja ja aamulla oli pakko hakea kahvi Coffee beanistä. Viiden kuukauden kokemuksella voin muuten sanoa, että Coffee beanin vanilla latte pesee Starbucksin vastineen 6-0. Kyllä.


Seuraavat kuulumiset tulevatkin sitten toivottavasti Suomen kamaralta. Paria saamaani blogihaastetta ajattelin katsella jo matkan aikana. Toivottavasti olen myös muistanut ottaa kaiken tarpeellisen matkaan mukaan ja toivottavasti lennot menevät kommelluksitta. Toivottavasti muistan vielä Suomen pankkikorttien tunnusnumerot. Ja toivottavasti en matkan aikana unohda kaikkea täällä oppimaani kielitaitoa. Liikennesäännöistä puhumattakaan.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Mitä ajattelin tänään?

1. Edellisen tippauspostauksen hengessä - kiitos muuten kaikille hyvistä kommenteista! - ajattelin tippausta tänäänkin. Kävin tänään siinä kauneushoitolassa, jossa hoitoni on aina tehnyt paikan omistaja, jota en ole tipannut. Jostain syystä hän ei ollut tänään paikalla vaan minua palveli yksi työntekijöistä. Koetin osallistua hänen kevyeen jutusteluunsa, mutta oikeasti koko ajan mietin vain päässäni, miten hoidan tippauksen, paljonko se tippi nyt sitten on ja onko minulla sopivaa käteistä lompakossani. Onneksi oli, mutta olipahan taas epämukavaa.

2. Edelleen tippauspostaukseen viitaten ajattelin tänään myös sitä, että täällä maksettava hinta ei useinkaan ole sama asia kuin ilmoitettu hinta. Palveluihin lisätään tippi ja tavaroihin lisätään täkäläinen "arvonlisävero" eli myyntivero. Kaliforniassa myyntivero on 7,75 % ja se lisätään suunnilleen kaikkiin tavaroihin. Hinnat kuitenkin esitetään yleensä ilman myyntiveroa. Suomessahan verot pitää sisällyttää kuluttajille ilmoitettuihin hintoihin, mutta täällä ilmeisesti ei. Parhaimmillaankin hinnan perässä lukee (pienellä) +tax. Yleensä ei sitäkään. Aika nopeasti oppi huomaamaan, että esimerkiksi vaatekaupassa hintaan ropisi muutamia dollareita lisää kassalla. Eipä noista nyt yleensä niin kauhean suuria summia kerry, mutta autoa ostaessamme olimme aika kiitollisia sille autokauppiaalle, joka sattui mainitsemaan asiasta. Olisi voinut tulla nelinumeroinen ylläri kaupantekohetkellä muuten.

3. Ajattelin tänään myös, että kuntosalini lähettämät tsemppisähköpostit ovat kaikessa amerikkalaisuudessaan oikeastaan aika herttaisia. Saan nimittäin aina alkuviikosta sähköpostiini viestin, jossa tsempataan uuteen liikuntaviikkoon ja annetaan vinkkejä liikunnalliseen elämäntapaan. Viesteistä on voinut myös päätellä, että siellä seurataan asiakkaiden kirjautumisia salille. Viimeisin viesti alkoi näin: "You are doing great! Your frequent visits are impressive and will produce amazing results." Wuhuu! Noinkohan sitä raaskii ensi viikolla lähteä muutamaksi viikoksi Suomeenkaan, kun menee treenirekisteri hunningolle ja sähköposti varmaan täyttyy hätäviesteistä repsahtaneelle. Joku oli kuulemma saanut salilta oikein puhelinsoitonkin, kun ei ollut käynyt kuukauteen.

4. Viikonlopun kuvia läpi käydessäni törmäsin tähän moottoritiellä nappaamaani kuvaan, ja ajattelin mitä kaikkea täällä voikaan liikenteessä nähdä niiden tavallisten renkaiden riekaleiden ja kaikenlaisten autoista lentäneiden rojujen lisäksi.

Hetken ajattelin jo viikatemiehen ajaneen viereemme

maanantai 14. toukokuuta 2012

Tippauksesta


Parisen vuotta sitten päätin, etten aio enää kasvattaa yli hartiamittaista tukkaa, koska pitkä tukka ei mielestäni minulle sovi. Nyt tuo kriittinen raja on kuitenkin ylitetty, olosuhteiden pakosta. Uuden kampaajan löytäminen kun on aina vaikeaa ja erityisen vaikeaa se on täysin uudessa ympäristössä. Tukanleikkaustarve väheni viimeistään siinä vaiheessa, kun aloin selvittää kampaajien tippausta. Ah, tippaus, tuo jokapäiväinen päänvaivani.

Tänne tullessani eräs suomalainen vinkkasi, että tipin määrän kyllä oppii hahmottamaan tipattavien reaktioista. Koska itse opin mielellään muuten kuin kantapään kautta, niin aluksi huiskin varmuuden vuoksi tippejä esimerkiksi kaikissa ruokapaikoissa. Sittemmin kuulin, että tippi kuuluu jättää paikoissa, joissa on pöytiintarjoilu. Paitsi jos on kiva ihminen, niin sitten tippaa myös Starbucksissa.

Aika hyvin olemme jo oppineet toimimaan. Korrekti tippi on kuulemma 15-20 % summasta. Olemme oppineet, että hyvä nyrkkisääntö on katsoa laskusta Kalifornian myyntivero (7,75 %), ja kertoa se kahdella. Laskun puutteessa olemme oppineet virkistämään päässälaskutaitojamme. Olemme oppineet, että maksun ja tipin voi vain jättää pöydälle. Tai jos maksaa kortilla ravintolassa, niin allekirjoitusvaiheessa kuitissa on viiva, jolle tippisumman voi kirjoittaa. Olemme oppineet suhtautumaan erityisesti dollarin seteleihin tippiaarteina.

lompakossa on hyvä olla kunnon nippu dollarin seteleitä tai muuten on pulassa

Mutta niistä kauneushoitoloista. Käyn tällä hetkellä kuukausittain kahdessa kauneushoitolassa. Toiseen niistä varaan aina mukaan käteistä palvelun hinnan + tipin. Tippaus on näin sujunut luonnikkaasti. Sitten menin toiseen kauneushoitolaan. Siinä sitten tippiä ynnäillessäni palveluntarjoaja otti vain tipittömän summan ja sanoi, että siinä on jo tarpeeksi. Hämmentyneen googlailun jälkeen selvisi, että jos palvelun tekee itse paikan omistaja, niin silloin ei ole tapana tipata. Näin olikin tilanne tässä toisessa paikassa. Mutta jottei asia olisi liian helppoa, niin sittemmin luin myös sellaisia näkemyksiä, että jos omistaja kieltäytyy tipistä, niin sitä pitää tyrkyttää. Ehkä kauneushoitolani omistaja on tietämätön viimeisimmästä tippietiketistä, koska olen saanut häneltä erinomaisen ystävällistä palvelua joka kerta huolimatta siitä, että en edelleenkään tippaa.

Kampaamoissa tippaamiseen löytyy netistä vielä erityisempiä ohjeita. Kuulemma hiustenleikkaajalle kuuluu antaa se normaali tippi, hiustenpesijälle (jos eri henkilö) 5 dollaria ja hiustenvärjääjälle (jos eri henkilö) 10 dollaria. Vastaanottovirkailijalle ei tarvitse antaa tippiä, mutta halutessaan kuulemma voi kuitenkin antaa muutaman dollarin. Joissain kampaamoissa on kuulemma tarjolla kirjekuoria tippiä varten. Tällöin kunkin henkilön tippi laitetaan omaan kirjekuoreen ja kuoren päälle kirjoitetaan oma nimi ja vastaanottajan (hah!) nimi. Jollei kirjekuoria ole tarjolla, niin sitten ilmeisesti kävellään ympäri kampaamoa sujauttelemassa tipit vastaanottajilleen. Kaiken lisäksi muistelen törmänneeni jossain sellaisiinkin keskusteluihin, että esimerkiksi Joulun alla olisi suotavaa tipata normaalia enemmän.

Päätellen aihetta koskevien nettikeskustelujen määrästä en ole ainoa, jota nämä tippausasiat mietityttävät. Näiden lukemattomien pienten tippauskysymysten lisäksi minulla onkin yksi isompi kysymys: jos kerran tippisummiin on nyrkkisäännöt, niin miksei sitä tippiä voi laskea suoraan hintoihin?

Varsin varteenotettava vaihtoehto tippauksesta selviämiseen on myös mieheni tyyli. Hän on nimittäin jo saanut hiuksensa leikattua täällä, ehkä koska tippausohjeiden googlailun sijaan vain marssi parturiin. Kassalla hän oli kysynyt, miten täällä kuuluu hoitaa tippaus, ja oli sitten noudattanut saamiaan ohjeita.

Purjeita Pacific Beachillä

Käytiin kävelemässä taas uudella rannalla - kuinkahan paljon niitä vielä on jäljellä. Kaikki biitsit täällä ovat kuitenkin omanlaisiaan. Tämä Pacific Beach on San Diegon bileranta. Alueella asuu paljon nuorta porukkaa ja rannalla oli enemmän nuoria kaveriporukoita kuin perheitä. Tämä taisi olla myös ensimmäinen ranta, jonka läheisyydessä näimme baareja.

tämä merkki taisi olla suosittu myös omassa nuoruudessani

Kaikista eniten rannalla kuitenkin kiinnitti huomiota vesiurheilu, jota en muualla ole nähnyt.

Mitäs siinä katsellaan?

tällaisia purjeita katsellaan

niitä oli koko ranta täynnä



nimittäin surffaajia tällaisten purjeiden kanssa

Voi että se näytti hauskalta! Viipottivat kovassa tuulessa vinhaa vauhtia veden päällä ja hyppäsivät aalloilla. Ihmettelin vain, miten niiden purjeet eivät menneet sekaisin, kun rantavesi oli täynnä näitä surffailijoita. Ja mietin, että täytyyköhän opetella ensin surffaamaan ennen kuin voi kokeilla tätä...

purjesurffaaja (en oikeasti tiedä lajin nimeä) valmistautumassa

vauhdissa


tavalliset surffaajat olivat vähemmistössä

Tämä kulmaravintola on tunnettu suosituista aamupaloistaan, joita kyltin mukaan "tarjoillaan koko päivä". Ravintolan vieressä baari, joita näkyi muutama muukin. Taisivat tosiaan olla ensimmäiset näkemäni rantabaarit täällä, mikä kertookin aika paljon tästä rannasta.


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Ihanaa äitienpäivää!

Kello on täällä melkein puoli kolme lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Ei ole harvinaista, että valvomme viikonloppuna pitkään, mutta nyt valvoimme hyvästä syystä: halusimme soittaa äideillemme ja isoäideillemme ennen nukkumaanmenoa. Olemme täällä kymmenen tuntia Suomea jäljessä, joten sunnuntaiaamu täällä olisi ollut jo ilta Suomessa. 

Äitienpäivää sinällään juhlitaan täälläkin nyt sunnuntaina ja päivä näkyy täällä isosti, niin kuin kaikki muutkin teemapäivät. Täällä äitienpäivä valkenee vasta muutaman tunnin kuluttua, mutta meidän äidit viettävät jo äitienpäivää Suomessa.


Jokainen äiti on omalle lapselleen maailman paras äiti. Hyvää äitienpäivää kaikille teille tätä lukeville ihanille äideille!

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Parvekeruukut

Kyllä nyt kelpaa sitruunapuun ojennella juuriaan. Löysin vihdoin sopivan, isomman ruukun, johon istutin sitruunapuun kasvatusruukusta. Käytyäni paikalliset puutarhaliikkeet läpi tilasin lopulta toivomani valkoiset, uurnamalliset ruukut Amazonista.


Tilasin isomman ruukun sitruunalle ja pienemmän ruukun yrteille. Hintaa näille kahdelle ruukulle tuli (ilmaisine) postikuluineen vain n. 25 dollaria. 


Ruukut ovat muovia ja etukäteen pelkäsin, että ne olisivat "liian muovisia". Munankuoren värisiä sellaisilla näkyvillä saumoilla. Nämä olivat kuitenkin ihan vitivalkoiset eikä saumakohtia näy missään. Ne ovat mukavan kevyitä siirrellä tarvittaessa.


Valkoinen on kuulemma hyvä väri ruukulle, koska tummat ruukut keräävät helposti lämpöä ja voivat aurinkoisina päivinä lämmittää juuria liikaa. 


Toivottavasti lähiaikoina saadaan parvekesuunnitelma eteenpäin enemmänkin. Olen koettanut selvittää haikailemieni Toy-tuolien saatavuutta Amerikasta. Niitä ei täältä oikein löydä ja Euroopasta tilattaessa tulee tietenkin isot postikulut. Olisi pitänyt ostaa ne Suomesta, sillä siellä ne olisi muuttorahdissa tulleet muiden mukana.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Juhlimassa

Olimme lauantaina ensimmäistä kertaa täällä juhlissa. Parista englanninkurssikaverista on tullut minulle läheisempiä ja toinen heistä järjesti juhlat, joihin meidätkin kutsuttiin. Valitettavasti juhlien aihe oli orastavan ystävyyden kannalta kurja: läksiäiset. Hän on asunut täällä perheineen jo useamman vuoden ja he muuttavat nyt takaisin Eurooppaan. Ennen jäähyväisiä oli kuitenkin aika juhlia.

Pitkästä aikaa sai laittautua juhliin.

Laitoin juhliin ylle punaisen mekon ja jalkoihin puutarhajuhlien takia balleriinat. Viemisinä oli suomalainen kortti, viiniä ja leivonnaisia. Sen verran tuoreessa muistissa itselläkin tämä mantereiden välinen muutto, että halusin viedä jotain, mistä he pääsevät helposti eroon ennen muuttoa.

Juhlat oli leppoisat ja hauskat. Ne pidettiin heidän kotinsa puutarhassa ja vieraita oli parhaimmillaan kolmisenkymmentä. Puutarhassa kaksi kokkia paistoi itsetekemiään pieniä tortilloja, jotka sai itse täyttää eri lihoilla, kasviksilla, guacamolella ja kastikkeilla maun mukaan. Vaikka en ole täällä oppinut meksikolaisen ruuan suureksi ystäväksi, niin nämä olivat herkullisia. En ole ennen saanut niin pehmeitä tortilloja. Jälkiruoaksi oli makoisia porkkanakakku-cupcakeja.

Täällä kuulemma juhlat loppuvat varhain, yleensä viimeistään joskus kymmenen kieppeillä. Juhlia voidaan siten järjestää viikollakin. Vaikka nyt oli viikonloppu, niin nämäkin alkoivat jo varhain alkuillasta ja monet vieraista olivat jo lähteneet, kun me poistuimme kahdeksan jälkeen.

Punaisia mekkoja oli kaapissani useampi jo tänne tultaessa ja täällä niitä on tullut kaappiin muutama lisää. Tämän juhlissa käyttämäni ostin muistaakseni Marshallsista jokin aika sitten.

Juhlissa oli paljon isännän amerikkalaisia työkavereita ja tuli juteltua pidempi tovi muutaman heistä kanssa. Tajusin, että eipä oltu montaa kertaa aiemmin täällä juteltu kunnolla amerikkalaisten kanssa. Vastahan täällä Amerikassa kuitenkin neljä kuukautta ollaan asuttu. Monet sanoo, että amerikkalaisiin on vaikea tutustua, kun taas muihin maahanmuuttajiin tutustuu helpommin. Niin se varmaan tuppaa olemaan monissa maissa, kuten nyt vaikka Suomessakin. Kaikki, joiden kanssa olen enemmän tekemisissä, ovat maahanmuuttajia. Kielikurssilaiset tietenkin. Taannoin kävin täällä yhden valokuvauskurssin, jossa tutustuin yhteen kurssilaiseen. Maahanmuuttaja hänkin, vaikkakin on muuttanut tänne jo nuorena. Meidän agentti oli alun perin eurooppalainen ja personal trainerinikin on tainnut muuttaa tänne muualta. Pisteenä iin päällä asuinyhteisömme kuntosalilla joku alkoi kerran juttelemaan. Hän oli saksalainen.

Sinällään itselleni on ollut kielikurssilla mielenkiintoinen kokemus tutustua niin moniin eri kulttuureihin. Kuten itsekin olen huomannut, niin täällä ulkomailla oma tausta korostuu, ja tuntuu, että kaikki koettavat vaalia omaa kulttuuriaan ja myös kertovat siitä mielellään. Olen oppinut täällä paljon eri kulttuureista, esimerkiksi useammasta aasialaisesta kulttuurista. Mutta olisi hauska oppia enemmän siitä pohjoisamerikkalaisestakin kulttuurista. Toisaalta voidaan tietenkin pohtia, kuka ylipäätään on aidosti amerikkalainen. Kulttuurien kirjo kun on täällä valtaisa. Ja ovathan lähes kaikki amerikkalaiset joka tapauksessa maahanmuuttajien jälkeläisiä. 

perjantai 4. toukokuuta 2012

Tapahtui kerran liikennevaloissa

Eilen iltapäivällä odotin liikennevaloissa valon vaihtumista, kun auton perään kolahti. Käännyin katsomaan taakseni, jossa takana olevan auton ratissa ollut nuorehko mieskuljettaja nosti päänsä ylös hämmentyneen näköisenä. Sen jälkeen hän peruutti autonsa meidän auton perästä. Hän oli tainnut hakea jotain lattialta, jalka herpaantui jarrulta ja auto liukui meidän autoa päin.

Täkäläinen laki sanoo, että kaikissa törmäystilanteissa tulee osapuolien näyttää toisilleen (tai poliisille) ajokortit, rekisteriotteet ja autovakuutustiedot sekä antaa nimi- ja osoitetiedot. Katselin ympärilleni, että mihin tässä nyt pääsee siirtymään tien reunaan. Olimme keskimmäisellä kaistalla ja vieressäni oli oikealle kääntyvä kaista. Tällä kaistalla vieressäni olevan auton ajaja ilmeisesti näki tapahtuneen, sillä hän viittoi meille, että hän parkkeeraa tien laitaan ja päästää meidät sinne myös eteensä. Itse laitoin sitten vilkun oikealle ja koetin vielä varmemmaksi vakuudeksi itsekin viittelöidä takana olevalle kuljettajalle, että käännytään oikealle. Sitten valo vaihtui ja aloin siirtymään viereiselle kaistalle, kun perääni ajanut auto koukkasi ohitseni ja paineli eteenpäin hippulat vinkuen. Olin onneksi jo kaivanut kynän valmiiksi ja yritin kirjoittaa ohi pyyhältävän auton rekkarin ylös, mutta en saanut sitä kokonaan.

Mietin sitten sekunnin jäänkö puhumaan sen vieressä olleen todistajan kanssa, mutta päätin kuitenkin lähteä seuraamaan autoa saadakseni koko rekkarin. Kuljettaja ajoi selvästi pakoon, mutta kovan liikenteen takia onnistuin pääsemään pari kertaa sen verran lähelle, että sain vilkaistua rekkarikilpeä uudelleen. Lopulta kuljettaja suuntasi läheiselle moottoritielle, jossa hän kaasutti menemään niin suurta ylinopeutta, että en edes yrittänyt seurata. Ajoin jonkin aikaa vielä moottoritietä pitkin, jos näkisin autoa vielä. Sen jälkeen ajoin moottoritieltä ulos ja parkkeerasin ensimmäisen vastaan tulleen liikerakennuksen pihalle. Kävin katsomassa autonperää, johon ei onneksi ollut tullut kuin pienet jäljet puskuriin. Sen jälkeen katsoin raapustuksiani: siinä oli kaikki seitsemän rekisterikilven merkkiä.

Kala verkossa? Tai sitten ei. Kuva Mission Bayn satamasta.

Soitin miehelleni tapahtuneesta ja yhdessä siinä tapahtunutta ihmeteltiin ja mietittiin, mitä kannattaisi tehdä. Päädyin hakemaan miehen kyytiin ja ajoimme läheiselle poliisiasemalle, joka oli kuitenkin jo mennyt kiinni. Saimme poliisin puhelinnumeron, soitin sinne ja sain ohjeet mennä raportoimaan tapahtunut poliisiasemalle seuraavana päivänä. Kyse oli kuulemma "hit and run"-tapauksesta. Koska laki vaatii jättämään toiselle osapuolelle yhteystiedot aina, on tällainen paikalta lähteminen itsessään rangaistava rikos. Koska vahinko tässä tapauksessa oli pieni, niin karkumatkan syynä saattoi olla, että toisella osapuolella ei ollut vakuutusta. Liikennevakuutus on pakollinen täälläkin ja kiinni jäädessään vakuuttamaton kuljettaja menettää ajokorttinsa.

Tänä aamuna kävimme siis poliisiasemalla. Meille se oli lähinnä periaatekysymys, pakeneminen tuntui niin törkeältä. Poliisiasemalla selvisi, että tapahtunut ei tainnut olla kovin tavatonta. Näille "hit and run"-tapauksille oli nimittäin oma luukkunsa. Yleisyyttä lisää, että tähän kategoriaan kuuluvat myös ne tapaukset, joissa joku vahingoittaa parkkeerattua autoa ilman, että jättää yhteistietojaan. Poliisivirkailija kirjasi ylös tietomme, tapahtumankuvauksen sekä havaintoni autosta ja kuljettajasta. Kävi vilkaisemassa autoa ja totesi syntyneiden vahinkojen sopivan tapahtumankuvaukseen. Kysyin tarkastavatko he rekisterinumeron, ja hän sanoi, että tekevät sen (jossain välissä). Tiedä sitten tarkastavatko. Itselleni tuli kuitenkin parempi mieli poliisiasemalla käynnin jälkeen.

torstai 3. toukokuuta 2012

Viikonloppukuvia

Muutamia kuvia viime viikonlopulta, vaikka kohtahan se on jo seuraava viikonloppu taas. Kylläpä se aika juoksee nyt, kun on vähän aikataulutettua päiväohjelmaa ja sosiaalista elämää!


Kävimme viime lauantaina tutustumassa Lake Powayn puistoon, josta olimme kuulleet kehuja. Puistossa oli grillaus- ja ruokailupaikkoja, joissa oli käynnissä esimerkiksi useammat lasten synttärit ilmapalloineen ja serpenttiineineen. 

Tämän seurueen katoksessa luki "San Diego Chargers". Se on paikallinen amerikkalaisen jalkapallon joukkue. Ei ollut varsinaisesti lastenjuhlat menossa sen alla.

Nuo mustat mötikät järvessä olivat ilmeisesti istutettuja taimenia tms. Niiden pyytämiseen olisi voinut hankkia luvan ja soutuveneenkin olisi voinut vuokrata. Korkeintaan viisi kalaa olisi saanut raijata illallispöytään.

Ihan tuli lapsuus ja Suomen kesät tästä mieleen.

Piknik-eväinä oli kaupasta mukaan napatut sushit ja kyytipojaksi oluet. Mieluiten juon sushin kanssa kuohuviiniä, mutta skumppapullon jälkeen meidän olisi pitänyt kävellä kotiin. Eikä tämä mukava puisto valitettavasti ole ihan kävelymatkan päässä. Välillä täällä autokaupungissa tulee ikävä kompaktin kokoista Turkua.

Vanha festarikonsti pullon pystyssä pitämiseen. Toimii tosin parhaiten vähän isommilla kengillä kuin balleriinoilla.

soutuveneitä vuokralle 


Kukkaloisto taitaa täällä olla nyt parhaimmillaan. Kuulemma kesällä nurmikot ja pensaat palavat monin paikoin ruskeiksi massiivisesta keinokastelusta huolimatta.