perjantai 20. tammikuuta 2012

Pienet punaiset kengät

Kävinpä sitten kiertämässä Marshallsin ja Rossin kaupat (kiitos vaan Maddelle vinkeistä ;)). Ne ovat samanlaisia kauppaketjuja, jotka käsittääkseni myyvät eri merkkien jäännöseriä. Vaatteiden ja asusteiden lisäksi myynnissä on myös esimerkiksi kodintekstiilejä ja muita kodintavaroita, jopa kosmetiikkaa.

Olen pitänyt itseäni kuluttajana, joka ostaa vähän ja laadukasta, ja miettii aina ostohetkellä, miten uusi vaate sopii jo olemassa oleviin. Tämä luulo karisi muuton yhteydessä, kun raahasin kierrätykseen useamman jätesäkillisen vaatteita. Sellaisia, joita ei sitten kuitenkaan ollut tullut käytettyä tai jotka ovat jo kolme vuotta odottaneet jotain tuunausta. Tai sellaisia, joista saisi kivan asun, jos vain löytäisi joskus jonkun tietynlaisen ylä- tai alaosan.

Nyt olisi tarkoitus uudelleen pyrkiä järkeväksi kuluttajaksi, mikä on erityisen tärkeää täällä, missä kulutusmahdollisuudet ovat valtaisat. Nyt kun vaatekaappi on siivottu, en halua täyttää sitä kertakäyttövaatteilla - tai vielä pahemmin ei-kertaakaan-käytetty-vaatteilla. Jatkossa siis pyrkimyksenä on ostaa vain sellaisia vaatteita, jotka eivät vaadi ainakaan suuria muutoksia istuakseen ja jotka sopivat yhteen myös olemassaolevien vaatteiden kanssa. Vain sellaisia vaatteita, joihin ihastun kaupassa niin paljon, että kannan ne kassalle rystyset valkeina peläten, että joku vie ne matkalla. Kuten nämä Michael Korsin punaiset avokkaat Marshallsilta:


Olin jo pitkään etsinyt punaisia, pyöreäkärkisiä avokkaita, joita voisi käyttää paitsi juhlissa, niin myös piristysläikkänä vaikka farkkujen ja valkoisen paidan kanssa. Nämä olivat juuri sellaiset, laadukkaan oloiset ja kapeasta korosta huolimatta todella mukavat kävellä.


Tämä Michael Korsin edullisempi linja MICHAEL Michael Kors on ainakin täällä jo valmiiksi kohtuuhintainen. Tuolla nämä olivat vielä melkein puolet normaalihintaa edullisemmat.


2 kommenttia:

  1. Hyppään mukaan! Löysin tänne siis tuolta eräältä foorumilta, jos tunnistat nimimerkin ja tätä elämänmuutosta on varmasti mielenkiintoista seurata!

    Saanko liittää tämän blogiini omiin suosikkiblogeihin näkymään vai haluatko pysyä salaisempana?

    Ja ihanat kengät! Minulla on vähän samantapaiset, mutta teräväkärkiset. Ostin ne Seppälästä joskus seitsemisen vuotta sitten ja ovat edelleen käytössä. Tuollaiset piristävät mukavasti asun kuin asun.

    VastaaPoista
  2. Tunnistan tietenkin, kiva, kun tulit seuraamaan! Saat toki liittää, ei tämä ole salainen muuta kuin tarkempien henkilötietojen osalta :).

    VastaaPoista