sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Leffailta

Pyrimme aina rauhoittamaan sunnuntai-illat rentoon kotona oleiluun ennen uutta viikkoa. Tälle sunnuntaille vuokrasimme leffan Redboxista. Järjestelmä on näppärä. Elokuva valitaan ja vuokrataan netistä ja käydään sitten noutamassa lähimmästä elokuva-automaatista. Näitä punaisia pömpeleitä on siroteltu kattavasti esimerkiksi isompien kauppojen auloihin. Valikoimat vaihtelevat, mutta nettipalvelu näyttää automaattikohtaiset saatavuustiedot. Elokuvan saa vuorokaudeksi reilulla dollarilla.


Leffaseuralaiseksi hain uuden suosikkijäätelöni, Häagen-Dazsin Crème brulée -jäätelön. Siinä on sellainen paahdetun sokerin maku, joka nimikkojälkkärinsä lisäksi muistuttaa etäisesti jostain lapsuudesta tutusta jälkiruoasta. Sitten olimmekin valmiita viettämään pari tuntia merirosvojen ja merenneitojen seurassa.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Kurpitsakimppu

Ystävällä oli maljakossa kimpullinen kurpitsoja. Ne näyttivät niin hauskoilta, että piti hakea meillekin kimppu näitä kurpitsapuita Trader Joe'sista.


Google kertoi, että nämä ovat oikeasti koristemunakoisoja, vaikka kurpitsan nimellä myydäänkin.


Aika söpöjä. Ja kestävät kuulemma maljakossa jopa monta viikkoa. 


Kiitos vielä kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille! Sain paljon hyviä ideoita ja vinkkejä. Raportoin sitten tulevaisuudessa, mitä kokkasin ja ennen kaikkea miten maistui.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Mitä suomalaista ruokaa tarjoaisit?

Olen täällä usein törmännyt kysymykseen suomalaisesta ruoasta. Millaista on suomalainen ruoka? Tosiaan, millaista on suomalainen ruoka? Mikä meidän ruokakulttuurille on ominaista? En ole oikein keksinyt, mitä vastaisin. Olen kertonut, että muut ruokakulttuurit ovat vahvasti vaikuttaneet nykyään Suomessa syötäviin ruokiin. Perinteisestä suomalaisesta ruoasta olen kertonut kylmän ilmaston vaikutuksesta raaka-aineiden kasvatukseen. Olen kertonut suomalaisista raaka-aineista, kuten juureksista, marjoista, kaloista, sienistä ja porosta. Olen kertonut myös siitä, että suomalainen ruoka ei perinteisesti ole kovin mausteista.


Samalla kun olen miettinyt, miten suomalaista ruokakulttuuria kuvailisin, niin olen miettinyt myös omaa asennettani suomalaiseen ruokaan. Miksi suomalainen ruoka tuntuu niin tylsältä verrattuna muihin ruokakulttuureihin? Miksi tulee heti alemmuuskompleksi, kun alkaa puhumaan suomalaisesta ruoasta?Huolimatta siitä, että itse tykkään perinteisestä suomalaisesta ruoasta.


Nyt olen luvannut kokata yhdelle uudelle ystävälleni suomalaista ruokaa. En vain tahdo keksiä, mitä voisin tehdä. Täältä ei edes saa monia mielestäni parhaita suomalaisia raaka-aineita, kuten kanttarelleja, järvikaloja tai joitain marjoja. Haluaisin tarjota jotain, mikä paitsi edustaisi suomalaisuutta, niin myös maistuisi hyvältä erityisesti aasialaisiin makuihin tottuneessa suussa. Voisihan sitä järkyttää jollain mämmillä, mutta se ei ole tavoitteeni. Tavoitteenani olisi löytää jotain oikeasti hyvää tarjottavaa. Ideoita?


Kuvat vanhoja kuviani Suomesta.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Omenahyve

Syy viime viikonlopun omenanhakureissulle oli syysherkkuni omenahyve. Siitä tulee parasta pehmeämpien omenalaatujen kanssa.


Ainekset
syysomenia, laitoin ehkä kymmenisen pientä omenaa
100 g voita
1 dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita (Suomessa käytin myös ruishiutaleita)
2 rkl vaniljamaustettua agave-siirappia tai vähän enemmän tavallista siirappia ja vanilliinisokeria 


Laita uuni kuumenemaan 225 °C:seen (440 °F). Kuori ja paloittele omenat ja laita omenanpalat voideltuun uunivuokaan. Sulata voi paistinpannulla, lisää sokeri ja kaurahiutaleet ja paista vähän aikaa. Kaada omenanpalojen päälle vaniljamaustettua agave-siirappia tai lorota vähän enemmän tavallista siirappia ja ripota silloin päälle myös vähän vanilliinisokeria. Levitä kaurahiutalemössö omenien päälle.

Laita aluksi vuoan päälle folio, mutta ota se pois paistamisen loppuvaiheessa. Paista uunissa n. 40 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmeitä. Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

torstai 18. lokakuuta 2012

Taitolentäjät

Mainitsin edellisessä postauksessa, että ehdimme näkemään lentonäytöksen lopun. Viimeisenä esiintyivät Amerikan merivoimien The Blue Angels. Tämä ryhmä on Amerikan tunnetuin taitolentoryhmä yhdessä ilmavoimien Thunderbirdsien kanssa. Olihan se ihan järisyttävän upea näytös. Esitykseen osallistui kuusi hävittäjää, jotka lopussa lensivät kaikki yhdessä tunnetussa timanttimuodostelmassaan. Miten ne voivat lentää niin lähellä toisiaan niin kovassa vauhdissa?



Kaikella tällä upeudella on kuitenkin vakavampi tarkoitus kuin vain yleisön viihdyttäminen. Esityksen jälkeen kuulin yhden pikkupojan sanovan isälleen, että kaikki lentäjät ovat cooleja, mutta The Blue Angelsin lentäjät ovat extra-cooleja. Kuka pikkupoika voisi olla ajattelematta noin tuon shown jälkeen, kun jopa tämä yli kolmekymppinen tätikin pystyi sillä hetkellä vain nyökyttelemään. Ja tämä juuri on se tarkoitus: "The mission of the Blue Angels is to enhance Navy recruiting."

 timanttimuodostelma

ylösalaisin 

Me asumme tällä hetkellä sotaa käyvässä maassa, niin kaukaiselta kuin se ajatus täällä arjessa tuntuukin. Ja kaukaiselta se tuntuu myös amerikkalaisista, joten ei ole helppoa löytää ihmisiä armeijaan "puolustamaan amerikkalaisten koteja" - lause, jonka näin eräässä veteraaneille rahaa keräävässä mainoksessa. Yleisesti ottaen armeija näkyy täällä monessa paikassa esimerkiksi siten, että armeijassa olevat saavat usein alennuksia. Armeijapalvelus voi avata ovia esimerkiksi koulutukseen. Puheissa veteraaneja arvostetaan ja heidän uhrauksiaan muistetaan. 



Mutta kauniilla puheilla on kääntöpuolensa. En tiedä, onko näin, mutta eräs paikallinen sanoi taannoin, että monilla katujen kulmissa näkyvillä avun pyytäjillä on armeijatausta. He ovat vammautuneet sodassa joko fyysisesti tai psyykkisesti, eivätkä ole pystyneet rakentamaan parempaa elämää sotilaspalveluksen jälkeen. Vaikka pärjäisikin taloudellisesti, niin sota on jättänyt jälkensä moniin. He ovat uhranneet paljon Amerikan armeijalle. Ja Amerikka on uhrannut miljardeja sodankäyntiin. Voidaan vain kysyä, että miksi. Amerikkalaisten kotien puolustamiseksi?

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Syysomenia

Meillä oli sunnuntaille kaksi vaihtoehtoa: lähteä Julianin pikkukaupunkiin syömään omenapiirakkaa ja keräämään omppuja tai mennä katsomaan armeijan taitolentonäytöstä. Itse olin enemmän hävittäjien kannalla, mutta lopulta omenat veivät voiton. Eikä se ollutkaan hullumpi vaihtoehto, sillä olen viime aikoina kaivannut perinteisiä syysherkkujani, omenia ja suppilovahveroita.

Olemme käyneet Julianin pikkukaupungissa jo keväällä, mutta nyt on vuoden paras sesonki, omena-aika. Julianin omenille myönnettiin viime vuosisadan alussa maan tärkein omenapalkinto ja kaupunki on vaalinut omeniensa mainetta siitä lähtien. Kaupunki on tunnettu erityisesti omenapiirakoistaan ja vanhanajan idyllistään.



Kaupungissa voi törmätä cowboyhin, vanhoihin valjakoihin, saluunaruusuihin ja näköjään myös laamaan.




Kävimme ostamassa mukaan taikinakuorrutetun Moms Piesin omenapiirakan.



Kävimme tilalla, jossa oli omenien itsepoimintaa. Olisi ehkä kannattanut ostaa vain suoraan omenapussi Julianin keskustasta. Sesonki kun oli jo niin lopussa, että puut oli kaluttu tyhjiin. Maastakin löytyi enää lähinnä madonreikäisiä yksilöitä.


Ainoa puusta löytämämme omena (oksalle asetettuna) 


Onneksi pussin sai täydentää valmiiksi poimituista omenista. Maistoimme heidän kahta omenalajikettaan ja jonagold maistui eniten kotimaisilta puutarhaomenilta. Ei nyt mitään huvitusta tai kanelia sentään, mutta pehmeä ja makea lajike.





Kävipä vielä niin, että ehdimme myös katsomaan taitolentonäytöksen pääesiintyjiä eli The Blue Angels -hornetteja. Ne esiintyivät viimeisenä ja onneksemme aikataulu oli reilusti myöhässä. Ja iltapalaksi oli tietenkin Julianin omenapiirakkaa vanhanajan vaniljajäätelöllä.

torstai 11. lokakuuta 2012

Salamavalokuvauksesta

En ole koskaan ollut salaman ystävä, koska pidän luonnollisista varjoista kuvissa. Siitä valokuvauksessa kuitenkin on kyse, valosta ja varjosta. Kuvaan myös oikeastaan aina isolla aukolla, joten lisävalolle on harvoin tarvetta. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin olen vältellyt salamaa myös siksi, että en ole osannut käyttää sitä tarpeeksi hyvin. Siksi kävin keväällä täällä salamavalokuvauskurssin, joka oli yllätyksekseni hurjan inspiroiva. Tarkoitukseni on ollut kirjoittaa siitä ja vihdoin sain aikaiseksi Lisbetin postauksen innoittamana.

Kurssilla käsiteltiin ensinnäkin sitä, miten salamoilla voi luoda täydellisesti valaistun kotistudion. Toiseksi käsiteltiin sitä, miten salamoita voi käyttää luovasti niin, että niillä pikemminkin luodaan kuin poistetaan varjoja. Ensimmäinen osio oli valaiseva ja jälkimmäinen inspiroiva. Nyt tuosta ensimmäisestä ja palaan tuohon jälkimmäiseen myöhemmin, kun olen löytänyt sopivia kuvauskohteita.

Otin tähän postaukseen testikuvia meidän ruokailusyvennyksessä, johon tulee valoa pienehköstä ikkunasta. Otin kuvia sälekaihtimet auki sivuvalossa sekä sälekaihtimet kiinni ilman salamaa ja salamalla. En ole käsitellyt testikuvien valotusta jälkikäteen, mikäs idea niissä muuten olisikaan. Kuvasin kaikki 50 mm kiinteällä objektiivilla ja samalla aukolla havainnollisuuden takia.

ikkunan valossa ilman salamaa: f/1.8, 1/100 s., ISO 640

Mieluiten kuvaisin tällä tavalla vallitsevalla valolla, mutta joskus vain valoa ei ole tarpeeksi tai se tulee väärästä suunnasta. Vaikka täällä päivät ovat aurinkoisia, niin pimeä tulee aikaisin. Silloin on kaksi vaihtoehtoa: nostaa ISO-arvot pilviin tai käyttää salamaa.

ilman luonnonvaloa ja ilman salamaa: f/1.8, 1/100 s., ISO 4000

Kuvan todella korkea ISO aiheuttaa kohinaa ja samentuneita yksityiskohtia (niin paljon kuin ihailenkin kamerani hämäräkuvauskykyä). Alla salamakuva. Salamalla kuvatessa voi aina kuvata pienimmällä ISO:lla ja saa yksityiskohtaisen kuvan, joka on juuri niin valoisa kuin haluaa.

ilman luonnonvaloa salamalla: f/1.8, 1/200 s., ISO 100, salama 1/8

Alla olevassa kuvasarjassa kirkas valo tulee hämärässä olevaan kohteeseen takaa niin, että tausta palaisi kokonaan, jos kohteen valottaisi kunnolla. Jälkimmäisissä kuvissa sälekaihtimet on suljettu. ISO-arvoja tarpeeksi nostamalla kuvasta tulisi kohinainen ja tunkkainen. Salamalla valoa voi tuoda tarvittavaan kohtaan.

1. kuva: 1/100 s., ISO 640, ei salamaa 2. kuva: 1/100 s., ISO 4000, ei salamaa, 3. kuva: 1/200 s., ISO 100, salama 1/16

Tilasin Cowboy Studion salamalaukaisimen Amazonista noin 20 dollarilla. 

Kotistudion rakennustarvikkeet:
- kamerajalusta (omani on Slik SM-705E)
- ulkoinen salama (omani on Canon speedlite 430X II, mutta mikä vain ulkoinen salama käy)
- salamalaukaisin (omani on Cowboy Studion)
- valkoinen katto, seinä tai pahvi salaman heijastukseen (meidän katto on beige, mutta toimii silti)


Kuvaan aina manuaalimoodilla. Säädän kameraan mieleiseni aukon, ISO 100 ja valotusaika 1/200 (Canonin flash sync speed). Sitten säädän salaman kirkkautta reippaasti alaspäin (yleensä 1/8 tai 1/16 valotehosta). Kiinnitän salaman ja salamalaukaisimen jalustaan ja heijastan salamavalon kohteeseen katon kautta. Halutessaan voi hankkia vaikka toisen tai kolmannenkin salama-laukaisin-jalusta-setin, ja ne kaikki saisi laukaistua kamerassa kiinni olevalla lähettimellä samaan aikaan. Näin saisi jo aika ison tilan valaistua.

Lisää esimerkkejä salamakuvistani löytyy postauksestani Ruisleipäaamiainen kahdelle, jonka kuvat on kuvattu tällä tavalla.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Oktoberfest

Täällä kaukana kotoa kaikki eurooppalainen tuntuu yhtäkkiä niin kotoisalta. Siksipä suuntasimme lauantai-iltana Oktoberfestiin. Tarjolla oli useampikin vaihtoehto, joista valitsimme German American Societysin kekkerit. Ne eivät ole kaupungin isoimmat mutta kuulemma parhaat.


Alueen sisääntulossa oli poliisi, joka kysyi jokaiselta aikooko juoda alkoholia ja tarkasti paperit. Tarkastuksesta selvinnyt sai sinisen rannekkeen. Seurueesta oli parempi löytyä paluukuski tässä vaiheessa.


Sisällä olikin aikamoiset bileet. Pienehkö teltoilla katettu alue oli täpötäynnä väkeä ja monet olivat pukeutuneet teeman mukaan - tai edes jotenkin Saksaan viittaavasti. 


Markkina-alueelta olisi voinut ostaa oluttuoppien lisäksi vaikka tirolilaishatun tai tirolilaishattuisen nallen.



Tunnelma oli sananmukaisesti katossa. Ihmiset tungeksivat mahtuakseen heiluttamaan käsiä saksalaisbändin soittamien seuratanssien tahtiin. Tiputanssikin raikasi jossain välissä. Lisäksi lauleltiin juomalauluja ja kaikki tuntuivat tietävän, mitä milloinkin kuului laulaa. Välillä oli kilpailuja esimerkiksi kaljakolpakon kannattelusta ja näitä edelsi kilpajuoksut siitä, ketkä pääsivät mukaan. Vaikka ohjelma oli yksinkertaista ja ihmisiä oli satoja, niin tunnelma oli innostunut ja lämminhenkinen.


Tarjolla oli saksalaista pikkupurtavaa, leivonnaisia ja saksalaista olutta, jägermeister-snapseja ja joulupipareita - jos vain jaksoi jonottaa.




Koskaan en ole Saksassa oikeilla Oktoberfesteillä ollut, mutta tuolla tuntui kotoisalta. Niin se yhteinen kotimanner tuntuu yhdistävän.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Teehetki

Yksi paikallinen ystäväni on perehtynyt erilaisiin teelaatuihin. Itse olen käsittänyt eri teelaadut lähinnä erilaisina maustettuina teelajikkeina. Opiskeluaikoina join enemmän teetä kuin kahvia ja ostin usein Turun kauppahallista erilaisia teemakuja. Suosikkini olivat lakritsitee ja joulutee.


Tälle ystävälleni teelajike ei tarkoita eri lailla maustettua teetä vaan (erityisesti) mustan teen eri lajikkeita. Hän kertoi esimerkiksi harvinaisista teelajikkeista, jotka maksavat maltaita, mutta ovat niin aromikkaita, että yhdellä teenlehdellä maustaa mukillisen. En ollut ajatellutkaan, sillä itselleni musta tee oli Liptonin Yellow Labelin synonyymi. Bulkkitee, jota tarjotaan vieraille saatesanoilla "meillä on nyt vaan tätä Liptonia".

Tämä keskustelu tuli mieleeni, kun törmäsin täällä Teavana-teeliikkeeseen. Myyjä löyhytteli ilmaa erilaisten mustien teelajikkeiden yllä ja tykästyin Golden Monkey -teehen, jossa oli hento kaakaomainen tuoksu. Teetä pussitettaessa selvisi, että hintakin oli aika paljon Liptonia enemmän, joten otin sitä vain puolisen pussia maistettavaksi. Hinnat olivat kyllä kaupassa esillä, mutta eiväthän ne amerikkalaiset painomitat minulle mitään kertoneet. Saati, että osaisin arvioida, paljonko tee painaa.


Kotona noudatin huolellisesti pussin valmistusohjeita: kiehautin veden ja annoin sen jäähtyä vähän aikaa. Sen jälkeen annoin teelehtien hautua reilut pari minuuttia. Pussin kyljessä oli ohjeita eri teelaaduille ja mustan teen kohdalla mainittiin, että liian pitkään hauduttaminen tekee sen kitkeräksi.


Teen väri oli kirkas, oranssiin vivahtava ruskea. Näin ensikertalaiseksi teenmaistajaksi tee maistui mielestäni pehmeämmältä kuin ne aiemmat liptonit. Tee oli myös aromikasta enkä kokenut tarvetta makeuttaa sitä toisin kuin teen yleensä. Erilaisten teelajikkeiden maailma alkoi sen verran kiehtomaan, että taidan jatkossa sopivan tilaisuuden tullen maistaa joitain muitakin mustan teen lajikkeita. Josko makuaisti vähitellen harjaantuisi erottamaan niistä uusia ja erilaisia vivahteita.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kurpitsoja siellä, kurpitsoja täällä

Halloween on lokakuun viimeisenä päivänä, mutta halloween-rekvisiitta täytti kaupat jo kuukausi sitten, heti Labor Dayn jälkeen. Halloween on täällä yksi vuoden isoimpia juhlia, meillä se on nyt edessä ensimmäistä kertaa. Viikonloppuna söimme jo kurpitsakeksit Panera Breadissä.


Halloween-koristeiden ykkönen on tietenkin kurpitsa. Pihoja koristavat perinteiset, kaiverretut kurpitsalyhdyt - jack-o-lanternit. Haluan kokeilla itsekin sellaisen tekemistä tänä vuonna. Ajattelin muutenkin tuoda kotiin kurpitsoja tuomaan samalla syksyistä tunnelmaa, jota täällä ei muuten ole.


Kurpitsoja on myynnissä kaikissa ruokakaupoissa. En tiennyt, miten paljon erilaisia kurpitsoja onkaan olemassa. Isoja, sellaisia koristekurpitsojen kokoisia ja kaikkea siltä väliltä. Oransseja, vihreitä, punaisia, violetteja, valkoisia...


Ennen kaiverrusta pitää kaivaa myös iso kasa kurpitsareseptejä. Ja ehkä myös moottorisaha, sillä tuntuvat olevan kovaa tavaraa nuo isot kurpitsat.


Amerikkalaiseen halloween-perinteeseen kuuluvat myös ovelta ovelle karkkia kerjäävät lapset, joita kuulemma liikkuu oikeasti edelleen. Tässä kuukauden aikana pitää siis vielä selvittää, mitä heille kuuluu antaa, jos sattuvat meidänkin oven taakse tulemaan.