tiistai 17. tammikuuta 2012

Kodinhengettärenä


Täällä on vähän siivoiltu. Kuinkas muuten, kun vaihtoehtoistoimintona olisi tarjolla "tenttiinlukua" eli huomiseen Kalifornian ajokortin teoriakokeeseen lukua.

Siivoilun ohessa tulee ihmeteltyä. Kodinkoneet kun tuntuvat olevan järjestäen heppoisemman ja yksinkertaisemman oloisia kuin eurooppalaiset vastineet. Esimerkiksi pyykinpesukone on tällainen rumpu, jonka keskellä olevaan tötteröön kaadetaan pesuaine, joka siitä sitten valuu suoraan rummun pohjalle. (Tai jos tarkkoja ollaan, niin löysin pesukoneesta toisenkin lokeron pesuaineille ja kaadoinkin aluksi aineen sinne. Sittemmin kielitaidon parantuessa huomasin, että se lokero oli tarkoitettu vain valkaisuaineelle.)


Lämpötilavalikossa on kolme vaihtoehtoa: kylmä, lämmin ja kuuma. Ja sopivan lämpötilan valintakin on täällä niin paljon yksinkertaisempaa kuin Suomessa, katsoo vain vaatteen väriä:


Myöskin ohjelmavalikosta on turha etsiä esimerkiksi käsipesuja tai villapesuja tai muita hienouksia. Täkäläisistä pesukoneista olin kuullut jo etukäteen kauhutarinoita, miten ne repivät vaatteet pilalle. Siksi laitoimme ensimmäisellä kerralla sissijoukoiksi asuntomme kalustukseen kuuluvat pyyhkeet, jotka kuitenkin tulivat ulos ehjinä ja kauniin valkoisina. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pesukone onkin osoittautunut ihan toimivaksi kapistukseksi peruspyykille: pesuohjelmat kestävät reippaasti alle tunnin(!), ja kaikki vaatteet ovat tulleet siitä huolimatta ulos puhtaina ja hyvässä kunnossa.

Huvittavin näky paljastui kuitenkin siivouskomerosta:
vasemmalla mainos vuodelta 1919 (kuvalähde: ebay) ja oikealla amerikkalainen imuri vuonna 2012

Hupi loppuu siinä vaiheessa, kun tuota järjettömän painavaa rotiskoa yrittää rullailla kokolattiamatolla puhumattakaan, jos yrittää siivota minkään keittiönpöytää matalamman huonekalun alta. Siinä on kyllä jokin letkukin, mutta suuttimesta päätellen se on tarkoitettu sohvan imurointiin. Täkäläisissä kaupoissakin myydään käytännössä pelkästään näitä. 

Astianpesukone on aika heppoisen oloinen muovikapistus sekin. Täällä ei ole vaivauduttu edes peittämään lämpövastuksia metallikuorilla vaan ne ovat suoraan siinä näkyvillä:


Kun nyt kerran keittiössä olin, niin otinpa vielä kuvan meidän lieden kojetaulusta. Ota nyt sitten tuostakin selvää. Paistettiin viikonloppuna piirakka eikä onnistuttu saamaan kuin yksi lämpötila päälle tuosta. Se ei tietenkään ollut se lämpötila, jota haimme, mutta saatiin me piirakka valmiiksi kuitenkin:


Onneksi sentään kaupan pesuainehyllystä löytyi tuttuja: Suomessakin käyttämiäni Methodin puhdistusaineita saa täällä kaupoista vieläpä Suomea mukavampaan hintaan, isot puhdistusainepullot 4 dollaria ja käsienpesuaine 5 dollaria. Siinä kalpenee Hullujen päivien tarjouksetkin.

4 kommenttia:

  1. Olen aina ihmetellyt, että miksi siellä kaikki haluavat sellaisen kamalan kokolattiamaton. =D

    Mielenkiintoinen blogi. Pääsee kurkkaamaan toisenlaista elämää maailman toisella laidalla. =)

    VastaaPoista
  2. No älä muuta sano :D. Ja kiitos :).

    VastaaPoista
  3. Munkin piti käydä naapurilta kysymässä vähän neuvoa uunin käyttöön. Mullakin on vähän samanlaiset nappulat uunissa. En osaa tehdä sen kanssa muuta kun painaa bake, sitten muuttaa lämpötilaa + ja - nappuloista ja painaa start. Ja sit kun lopettaa käytön niin painaa stop. Tollasta nappulaa uunin valoon mulla ei ole, meillä on uunissa "jääkaappivalo" eli valo syttyy kun uunin luukun aukaisee ja sammuu kun luukku on kiinni.
    RagDoll: monissa vuokra-asunnoissa on kokolattiamatot ja ne on ilmeisesti halvin vaihtoehto. Jos haluaa puu- tai laminaattilattian niin täytyy maksaa enemmän vuokraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen jo oppinut säätämään lämpötilaa :D. Tosta broil-napista taitaa tulla grillivastukset, en oo kyllä käyttänyt.

      Me kanssa kuultiin lattiamateriaaleista, että siksi on kokolattiamatot, kun ne on halvempi uusia kuin vaikka puulattia, jos siihen tulee vaurioita. Mikä kuulostaa aika älyttömältä, kun toisaalta kokolattiamatot pitäisi kuulemma uusia viiden vuoden välein. Kestäähän puulattia nyt enemmän kuin viisi vuotta ja tuskin täälläkään ihmiset niin huonoja on lattioidensa kanssa, että se puulattia aina menisi piloille. Ja voi puulattiasta korjata osan, jos siihen tulee joku isompi vaurio.

      Poista