Patikointia ja vaarallisia tilanteita

Hiking, olisiko se sitten patikointia, on täällä suosittua puuhaa. Eikä ihme, koska vuoristoinen Kalifornia ja ympärivuotisesti lämpimät kelit tarjoavat hyvät puitteet patikoinnille. Ja onpa kävelylle todella tarvettakin, koska kukaan ei täällä muuten kävele minnekään. En lakkaa ihmettelemästä sitä hulluutta, miten tämä kaupunki on rakennettu pelkästään autojen varaan. Jos täällä haluaa lähteä kävelemään tai pyöräilemään, niin pitää ensin ajaa autolla sopivan reitin varrelle.

Käytiin mekin tänään kokeilemassa patikointia. Meitä kun kiehtoo yksi hieno patikointireitti, joka on neljän tunnin reitti. Kokemattomina patikoijina ajateltiin kokeilla ensin helpommalla reitillä. Tämä vuoristoreitti oli noin neljän kilometrin pituinen ja siihen suositeltiin varaamaan parisen tuntia. Pari tuntia neljään kilometriin! Mutta kun reitti menee vuorenrinteellä ja lämpömittari on viime aikoina hätyytellyt kolmeakymmentä, niin ei sitä ihan juoksuvauhtia kipitä. Ei siihen siltikään ihan sitä paria tuntia saatu tuhrattua, vaikka rauhallisesti käveltiin ja kuviakin otettiin. Reilu tunti kuitenkin. Keskisykkeeni oli noin 120, mutta vaihteli paljon mäkisessä maastossa.

Reitti ei suoraan sanottuna ollut kovin jännä. Pieni hiekkapolku mutkitteli vuoren rinteellä keskellä pensaikkoa. Maisemat oli samaa auringon korventamaa pusikkoa alusta loppuun. Mutta oli se ihan hauska kävellä vaihteeksi silti. Vaikka oli kuumakin, niin vuoristotuuli viilensi välillä sopivasti. Josko kesän mittaan uskaltauduttaisiin sille vaikeallekin reitille.

Iltaohjelmamme oli jännempi. Olimme ostaneet elokuvaliput uuteen Batmaniin. Elokuvaan, joka nyt muistetaan eniten sen Denverin ensi-illassa tapahtuneen järkyttävän ammuskelun takia. Ampumistapaus olikin mielessä pitkin päivää, varsinkin kun ampuja vielä oli alun perin sandiegolainen. Tapaus on myös näkynyt täällä paitsi uutisissa, niin myös suruliputuksena.

kännykkäkameranäpsy perjantain suruliputuksesta 

Elokuvateatterissa oli ymmärrettävästi aika hiljaista tänään, ei ollut montaa kymmentä ihmistä katsomassa kesän suurinta elokuvatapausta. Denverin tapaus oli mielessä niin, että saliin kävellessäni laitoin merkille, että elokuvasalit ovat täysin lukottomia. Eli niihin pystyy kuka tahansa kävelemään sisään koska tahansa. Oli vähän epämukava olo kaikkien uutisten jälkeen. Kun elokuva sitten oli pyörinyt vasta muutaman minuutin, elokuva katkesi, valot räpsähtivät päälle ja jonkinlainen hälytysääni soi. Sitä seurasi kuulutus, jossa kerrottiin elokuvateatterissa olevan hätätilanne (emergency) ja kaikkien on poistuttava välittömästi hätäuloskäynnistä. Samaan aikaan sydän hyppäsi kurkkuun ja oli epäuskoinen olo. Mutta en ole ikinä nähnyt ihmisten poistuvan niin nopeasti. 

Hätäuloskäynti johti suoraan ulos sivukadulle. Ihmiset siirtyivät sieltä hiljakseltaan joko pääoven suuntaan tai pois parkkipaikoille. Me jättäydyimme vähän jälkeen ja seurailimme tilannetta sivusta. Kun paikalle ei saapunut mitään hälytysajoneuvoja ja ihmiset näyttivät siirtyvän takaisin elokuvateatteriin, niin seurasimme perässä. Teatterin johtaja kertoi siellä, että mitään vaaraa ei ole. Että he eivät tiedä, miksi hälytys laukesi, mutta mitään varsinaista syytä ei ole. Hän itsekin kommentoi, että ei olisi voinut olla huonompi ajankohta tällaiselle. Lopulta meidät ohjattiin takaisin elokuvasaliin ja elokuva jatkui siitä, mihin se oli jäänyt. Välillä oli pakko pälyillä ympärilleen, niin näyttivät muutkin tekevän. Kun elokuvan jälkeen kuunteli poiskäveleviä ihmisiä, niin ei ollut epäselvyyttä, mikä oli tämän elokuvaillan jännin kohtaus.