perjantai 27. heinäkuuta 2012

Grilli kuumana

Ostettiin taannoin parvekkeelle grilli ja sen jälkeen onkin tullut harva se ilta grillailtua. Tämä on meille uusi harrastus, koska Suomessa grillasimme vain muutaman kerran vuodessa. Ja kun harvoin grillaili, niin sitä tuli aina tehtyä niitä turvallisia suosikkeja.


Grillivalintamme päätyi Weberin ufomalliseen kaasugrilliin, virallisempi mallinimi taisi olla Q320. Se on jykevän oloinen ja helppo sytyttää. Siitä voi myös irrottaa grillipesän niin, että grillille jää vain matalat jalat. Näin sen voi halutessaan raahata vaikka rannalle mukaan. Täällä näkee usein sitä, että ihmiset tuovat rannalle ja puistoihin niin grillit, katokset kuin ruokapöydätkin.



On vaikea käsittää, että täällä on grillikelit ympäri vuoden. Itse asiassa on yhä vaikea käsittää, että täällä on kesä ympäri vuoden. Välillä huomaan ajattelevani, millaistahan täällä on syksyn ankeudessa. Sitten sitä muistaa, ettei niitä räntäsateita ei ole tulossa. Täällä on satanut lunta vain viisi kertaa viimeisen sadan vuoden aikana. Kylmimmät kuukaudet ovat tammi-helmikuu ja nehän me olemme jo nähneet. Säiden puolesta parhaat kuukaudet eli syys- ja lokakuu ovat itse asiassa vielä kokematta.


Olen ostanut jo vuosia sitten Hans Välimäen Grillistä -kirjan, mutta nyt vasta on tullut perehdyttyä siihen paremmin. Sehän on täynnä ihania grilliohjeita! Esimerkiksi kirjan lihamarinadia ollaan käytetty nyt jo useampaan kertaan vartaisiin ja ollaan se hyväksi havaittu. Marinadiin tulee rypsiöljyä, soijaa, tuoretta inkivääriä, tuoretta chiliä, sitruunaruohoa ja valkosipulinkynsi. Olemme antaneet lihan marinoitua yön yli ja sivelleet myös kasvikset marinadilla juuri ennen grillausta. 


2 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista ja mielenkiintoisesta blogista! Olen ollut lukijasi nyt muutaman kuukauden ja en ole ehtinyt kaikkia menneitä postauksia lueskelemaan läpi. Minua kuitenkin kiinnostaisi tietää miltä näyttää periamerikkalaisessa ruokakaupassa? Jos et kehtaa kaupassa ryhtyä kuvaamaan, niin mielelläni lukisin juttua siitä, mitä erilaista te ostatte siellä ruuaksi kuin Suomessa?

    Kiitos, jos innostut asiasta kirjoittamaan ;)

    t. Sanna

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta kommentistasi ja ideoistasi, Sanna! Olen ajatellutkin jossain välissä laittaa jotain tällaista, pitääpä kerätä nyt vähän yhteenvetoa :). Joitain kauppakuvia taitaa kuvakansioistani löytyäkin jo (ja taitaa täällä jokunen löytyä jo bloginkin syövereistä). Sen verran voin sanoa yleisesti, että siinä, missä Suomessa on vain muutama kauppaketju, niin täällä erilaisia kauppaketjuja on paljon enemmän niistä ehkä amerikkalaisimmiksi mielletyistä jättimarketeista pienempiin kauppoihin. Me suositaan noita vähän pienempiä paremman ruoan, nopeamman asioinnin ja kodikkaamman ilmapiirin toivossa. Mutta on täällä kaikissa selkeitä eroja suomalaiseen tarjontaan, kasaan niistä postausta :).

    VastaaPoista