sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Aavikkoruusuja

Viime viikonloppuna kävimme kiertelemässä Anza Borregon aavikkokansallispuistossa, noin parin tunnin ajomatkan päässä. Autiomaan kasvusto kukkii alkukeväästä ja toivoimme näkevämme hiekan lisäksi vähän kukkaloistoakin. Valitettavasti paras loisto taisi olla joko takana tai edessä, mutta joitain kukkia bongasimme kuitenkin. Ja karu autiomaa oli itsessäänkin kiehtova.

Matka autiomaahan vie ensin vuorille ja Julianin historialliseen kaupunkiin, jonka olimme ohi mennen nähneet aiemminkin. Tällä reissulla pysähdyimme Julianiin syömään omenapiirakat, joista kaupunki on kuuluisa. Ja vähänkö ne oli hyviä.

Julianin pikkukaupunki tarjoaa omenapiirakan ja vaniljajäätelön lisäksi vanhanajan meininkiä, kärryajeluja ja putiikkitolkulla turistikrääsää.

Julian sijaitsee vuoristossa, jossa on talvisin yleensä ihan kunnolla luntakin. Kylässä oli varjopaikoissa vielä vähän lunta ja nuoret heitteli toisiaan lumipalloilla. Kukkivia narsisseja oli täällä paljon ja niistä tuli ihan Suomenkin pääsiäisaika mieleen.

Sulavaa lunta ja narsisseja - ihan kuin keväisessä Turussa.

Sitten ylemmäksi vuoristoon...

... ja sen jälkeen autiomaahan.

perusnäkymä

hylätty bensa-asema 



näimme paljon erilaisia kaktuksia

jotkut niistä yritti ovelasti salamatkustaa

valitettavasti kaktukset kukkii viimeisenä ja niiden kukinnot oli vielä nupullaan

autiomaa ei ollut täysin autio

siellä oli pieni asuntovaunuyhdyskunta


kukintoa

pensasmaisissa kasveissa oli pienet, keltaiset kukat

kaukana siintävät vuoret

kotiin lähdimme auringon jo laskiessa

18 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä tuolla aavikossa. Kaunista. Olen aina ollut aavikkofani, en tiedä minkä takia. Ai, jois sais juosta tuolla kilometrikaupalla riitävästi vettä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin aavikko on jotenkin tosi kiehtova, karun kaunista :).

      Poista
  2. Loistavia kuvia, kiitos! Jotenkin janna minne kaikkialle noita asuntovaunuyhdyskuntia syntyy. Muistelen nahneeni niita myos Mojaven autiomaassa. No, kesalla siella ei ainakaan palele ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin noiden kohdalla, että saako sitä tosiaan vapaasti pistää asuntovaunun tollaiseen paikkaan. Niillä oli kuitenkin postilaatikkojakin ja tuo on kansallispuisto. Mutta jos viranomaiset ei hätyyttele, niin saavat ainakin muuten olla luonnon rauhassa :).

      Poista
  3. Mukavia tunnelmakuvia, ja niistä yleinen kysymys :). Onko ylivaloittuneet kuvat taidemuoto, vai tehokeino tai jotakin, koska aika paljon niitä näkee blogeissa, asuntoesittelykuvissa jne.?

    Näin kysyy ihminen, joka ei tiedä valokuvamisesta yhtään mitään :)?

    yksi utelias

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, ns. ylivalottuneet kuvat ovat kyllä tällä hetkellä aika trendikkäitä :). Ajattelen enemmän, että ylivalottuneet kuvat ovat tyyliseikka, siis siten, että joidenkin kuvaustyyliin se kuuluu. Kuten omaan kuvaustyyliini :). Asuntoesittelykuvissa varmaan valoisuus vain on niin yleisesti toivottu ominaisuus asunnoissa, että sitä korostetaan siksi.

      Mutta muualla se ylivalottuneisuus usein johtuu siitä, että kuvaa niin sanotusti täydellä aukolla (ja valovoimaisilla linsseillä). Kamerassa voi siis säätää ns. aukon kokoa eli sitä, miten paljon kameran kennolle tulee kerralla valoa. Mitä suurempi aukko, niin sitä pienempi ns. syväterävyysalue eli se alue, joka kuvassa on tarkka, muun kuvan ollessa hieman epätarkka. Jos kuvaustyyli on sellainen, että tykkää kuvista, joissa syväterävyysalue on kapea, niin silloin varsinkin päivänvalossa kuva melkein pakostakin ylivalottuu jostain, koska täyden aukon takia kameran kennolle heijastuu niin paljon valoa pienilläkin valotusajoilla.

      Toinen seikka on se, että monet kuvaajat tykkäävät nykyään kuvata ns. vallitsevalla valolla eli ilman salamaefektiä. Jos tällöin kuvattavassa kohteessa on isoja valoisuuseroja, esim. on aurinkoinen päivä ja kohde on selin aurinkoon, niin tällöin pitää valita, haluaako kohteen valoisana ja taustan ylivalotettuna vai taustan normaalina ja kohteen alivaloitettuna. Salamalla kuvattaessa tätä ongelmaa ei ole, koska salamalla voidaan tuoda lisävaloa vain tiettyyn osaan kuvasta, eli tässä tapauksessa siihen kohteeseen. Monet, kuten itse, pitävät kuitenkin vallitsevassa valossa otettuja kuvia tunnelmallisempina. Itse kuitenkin myönnän myös sen, että en varmasti osaa käyttää salamani kaikkia ominaisuuksia vielä maksimaalisesti ja salamakuvauskurssi on yksi, jolle aionkin tulevaisuudessa osallistua. En usko, että se muuttaa kuvaustyyliäni olennaisesti silti, koska kapea syväterävyysalue on se, mistä eniten tykkään ja tällöin harvoin tarvitsee salamaa -ainakaan täällä auringossa. Mutta joskus se salama olisi paikallaan silti.

      En tiedä, selvensikö tämä, mutta yritin nyt kirjoittaa siltä oletukselta, ettet tiedä valokuvaamisesta mitään :).

      Poista
    2. Lisäyksenä vielä, että ei se ylivalottuneisuus ole vääjäämätöntä vaikka kuvaisi kapealla syväterävyydellä ja vallitsevalla valolla, vaan kyllä myös tykkään siitä hieman ylivalottuneesta efektistä (mielellään kuitenkin vain vähän eli ei esim. niin, että koko taivas on palanut vitivalkoiseksi). Mutta nuo pari edellä mainitsemaani kuvaustyyliseikkaa edesauttaa sitä, että kuvista tulee vähän ylivalottuneita.

      Poista
    3. Ja lisäyksenä vielä :D. Vähän innostuin tästä kysymyksestä nyt ;). Vaikka nyt en omia räpsyjäni taiteeksi nimittäisi, niin pidän valokuvausta kuitenkin ilmaisumuotonani. Siksi en yleensä mieti valotussäätöjä valitessani sitä, millä säädöillä saisin kuvan näyttämään juuri siltä kuin se vallitsevalla tilanteella silmääni näyttää vaan sitä, miten saisin siitä kuvan, joka miellyttäisi eniten silmääni. Yleensä silmääni miellyttää pieni ylivalotus, mutta joskus myös alivalotus. Esim. näistä kuvista pari tummempaa kaktuskuvaa on alivalotettu.

      Poista
    4. Kiitos vastauksestasi! Nyt olen ainakin vähän viisaampi asian suhteen.

      Itse otan nykyään kuvia kännykkäkameralla, ja ei voi uskoa miten hyviä kuvia sillä saa aikaan (Nokia N8), lähikuvauksessa etenkin erinomainen. Olen onnistunut saamaan sillä hyviä kuvia, eilenkin tuli hyvä kuva, jossa kohteen ympärillä oli erittäin aurinkoista ja myös hyvin varjoisa nurkkaus. Minulla on sitten sellainen pokkarikamera, kalliskin oli, mutta huono minusta tai sitten en osaa käyttää sitä.

      Minua kiehtoi tuo hylätty bensa-asema kuva jotenkin. Jäin siihen koukkuun. Näin pari vastaavantyylistä taulua Home Goodsissa, ja jäin niiden ympärille pyörimään :), mutta en kuitenkaan ostanut.

      Minulla liittyy sellainen kummallisuus noita ylivaloittuneita kuvia (ja neonvärejä) katsoessan, että silmiäni alkaa "särkemään", ja tulee lievästi oksettava olo. Taitaa olla jotakin vikaa tuolla pääkopassa :o).

      yksi utelias, joka on aikaisemminkin kommentoinut, mutta ei muista millä nimimerkillä.

      Poista
    5. Ikävä kuulla, että valokuvani saavat sinut pahoinvoivaksi ;D. No, ei vakavasti puhuen, mietin voisiko se johtua kirkkaasta näytöstäsi? Itse säädän välillä näytön vähemmän kirkkaaksi, jos käsittelen pitkään auringossa otettuja kuvia, koska itsellänikin silmät rasittuu silloin.

      Se on totta, että nykyään monet kännykkäkamerat on tosi hyviä, ja tuosta N8:sta erityisesti olen kuullut hyvää palautetta, sillähän saa vähän syväterävyyttäkin. Itselläni on Nokia Lumia 800 ja olen vähän testaillut senkin kameraa. Olisihan se kiva jos kännykällä saisi tarpeeksi kivoja kuvia, kun ihan aina ei jaksa järkkäriä raahailla mukana.

      Itse tykkään tosi paljon kuvailla "rappioromantiikkaa" ja kun ajettiin ton bensa-aseman ohi, niin olin heti, että "Pysäytä, pysäytä, haluan ottaa kuvan tosta!" :D. Sitä olisi ollut kiinnostava jäädä kuvailemaan enemmänkin, siinä oli kaikkia jänniä yksityiskohtia, mutta ei täällä oikein uskalla jäädä nurkkia nuuskimaan, ettei ole kohta piippu vastassa...

      Poista
    6. Säädän aina tietokoneen näytön kirkkautta tarpeen mukaan. Pahoin pelkään, että loukkaannuit kun mainitsin että ylivalottuneet ja neonvärit saavat minulle lievää pahoinvointia ja silmien särkemistä aikaa :(. En kyllä tarkoittanut tätä sinulle loukkaukseksi, kunhan kysyin kun en kuvauksesta mitään ymmärrä. Mutta ymmärrän kun näen hyvän ja vaikuttavan valokuvan :).

      Poista
    7. En missään nimessä loukkaantunut :)! En vain malttanut olla vitsailematta, toivottavasti et ottanut sitä pahalla :). Mietin itse asiassa eilen kommenttiasi nettiä selaillessani ja katsoessani yhdellä sivulla juuri sellaisia ylivalottuneita kuvia, joissa oli hyvin hennot värit. Huomasin, että joistain kuvista oli vaikea löytää silmille kohdistuspisteitä, kun kuvan sävyerot oli niin hennot, ja tarkkoja kohtia oli niin vähän. Eli kuvia oli vähän vaikea katsoa huolimatta siitä, että ne olivat mielestäni todella kauniita. Ehkä se voisi olla jotain tuollaista sinullakin. Tai sitten jotain muuta... Onhan sitä isoja eroja muutenkin siinä, miten aivot reagoi eri ärsykkeisiin.

      Poista
    8. Hyvä ettet loukkaantunut, minulle tuli jo stressi :). Oikeasti on oltava hyvin varovainen mielipiteissään jos toisen blogiin kommentoi. En halua aiheuttaa tietoisesti toisille pahaa mieltä, ja kaikki menee pilalle jos joutuu hirveästi selittelemään sanojaan :).

      Meille näyttää olevan ukkosrintama tulossa, on pilvistä ja lämmintä. Toivottavasti ei mitään tornadoja tule. Jossakin on tullut golfpallon kokoisia rakeita tässä myrskyrintamassa, toivottavasti ei tule niitäkään täällä.

      se sama

      Poista
    9. Ihan suotta :). Se on tällaisen kirjoittamisen huonoja puolia, että viestistä katoaa iso osa, kun ei voi käyttää ilmeitä yms. Taisit muuten käyttää aiemmin nimimerkkiä "etelästä". Mietin silloin viime tornadojen aikana, mahdoitko asua niillä seuduilla, missä tornadoja oli. Toivottavasti et ja toivottavasti tosiaan nytten jäisivät kokonaan tulematta.

      Poista
  4. Kylläpä tuollaisessa karussa autiomaassakin voi olla kaunista!

    Heh, tuo narsissikuva sopii tällä hetkellä Turkuun loistavasti. Tosin tällä hetkellä lumet ei sula, vaan sitä tulee taivaan täydeltä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :). No joo, näin kuulinkin juuri yhdeltä turkulaiselta kaverilta, että siellä vain sataa lisää lunta :). Siellä on ehkä vähän lumisempi kevät kuin tavallisesti, kun muistan usein tähän aikaan vuodesta siellä lumen olleen melkein sulanut, sipulikasvien kukkivan ja auringonsäteiden kimaltavan niistä vähistä lumikinoksista. Mutta ei sit vissiin tänä vuonna :D.

      Poista
  5. Aivan mahtavia kuvia!!! Nyt tuli taas hirvee himo ostaa järkkäri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo :). Järkkärihimo on kyllä tuttu tunne, ja varsinkin sitä järkkärinostoa seuraava ikuinen objektiivinhimo ;).

      Poista