Me menimme sisään Länsi-sisääntulosta, ajoimme puiston läpi ja tulimme ulos Etelä-sisääntulosta. Puiston sisäänpääsymaksu oli 15 dollaria/auto ja se on voimassa viikon. Hintaan kuului puiston kartta, esite ja ystävälliset ohjeet vierailijakeskuksesta.
Joshua Treet ovat tietenkin kansallispuiston suurin nähtävyys. Lajia ei kasva kuin näillä seuduilla, olisiko ollut pelkästään Mojaven autiomaassa. Joshua Treet eivät itse asiassa ole puita vaan yuccia. Vähän jukkapalmultahan se näyttääkin.
Joshua Tree
Joshua Treen päässä oleva tupsu näyttää pehmoiselta, mutta yllättäen se olikin todella kovaa materiaalia ja jokaisen päässä oli vielä kivikova piikki. Jos sellaisen päälle kaatuisi, niin tulisi pahaa jälkeä.
Aavikon kukat kukkivat keväisin ja meillä kävi tuuri sillä, myös Joshua Treet kukkivat parhaillaan. Ne vaativat kukkiakseen sopivan kirpsakan talven ja sadetta juuri oikeaan aikaan eivätkä siten kuki joka vuosi. Nyt ne kukkivat. Kukinto oli iso, kekomainen ja muovimainen terttu, joko kermanvärinen tai vaaleanvihreä.
(Ei ehkä kauneimpia näkemiäni kukkia kuitenkaan)
Joshua Treet ovat hidaskasvuisia. Ensimmäisinä vuosina ne kasvavat useamman tuuman (n. 2,5 cm) vuodessa ja sen jälkeen noin tuuman vuodessa. Ne haarautuvat vasta kukittuaan eivätkä siis välttämättä kuki joka vuosi. Tästä voikin sitten laskeskella kuinka vanha tämä ehkä n. 5-metrinen Joshua Tree mahtaa olla:
Toinen tälle kansallispuistolle ominainen asia on erikoiset kivimuodostelmat ja kansallispuistossa käy paljon vuorikiipeilijöitä. Näille kivikasoille oli olemassa jokin selityskin, mutta se taisi jäädä lukematta tältä vieraalta. Jotkut kivikasoista oli kuitenkin erityisen hauskan näköisiä.
Kävimme sellaisessa pysähdyspaikassa, jossa piti olla hyvä mahdollisuus nähdä aavikon eläimiä. Aavikolla on yllättävän paljon erilaisia eläimiä liskoista vuohiin ja kalkkarokäärmeestä kilpikonnaan. Ehkä en kalkkarokäärmettä olisi halunnut nähdäkään, mutta aika köyhäksi silti jäi meidän näkemämme eläimet:
tästä tulee varmaan kaunis perhonen
Vähän vinkkejä vierailijoille. Aavikon kova aurinko ja luultavasti myös kuiva ilma ovat ihon lisäksi rankkoja myös silmille. Meillä oli koko matkan aurinkolasit päässä, mutta jouduimme silti molemmat laittamaan silmätippoja kirveleviin ja vetistäviin silmiin - onneksi kuljetan aina mukanani silmätippoja kuivien silmieni takia. Itselläni oli myös hattu pienellä lipalla, mutta silmienkin takia suosittelen tänne menijöille sellaista kunnon leveälieristä hattua, joka varjostaa koko kasvoja. Eikä tietenkään kannata unohtaa vesipulloja ja varsinkaan niistä juomista - vessoja puistosta löytyy kyllä. Meillä oli mukana vettä, mutta sitä tuli juotua niin vähän, että saimme tankata vettä vielä seuraavana iltanakin. Täällä on paljon pysähdyspaikkoja ja aavikolla on kiva vähän kierrellä ja katsella ympäriinsä, joten kannattaa ottaa myös umpinaiset, pitävät kengät.
isoja valkoisia ja kellomaisia kukkia, joita kuvasin ennen hotellipaniikin iskemistä
Ehkä tämä ei muille ole yllätys, mutta meille tuli pikkuisen yllätyksenä myös se, että aavikolla ei toiminut kännykkäverkko :D. Saimme suunnistaa vanhanaikaisesti kartan avulla, kun navigaattorina käyttämämme kännykät ei löytäneet yhteyttä. Eikä tietenkään pystytty soittamaan. Olimme vielä kaukana uloskäynnistä (läpiajo ilman taukoja kestää n. 2,5 tuntia) tajutessamme, että kello on yli viisi, ja itselläni oli hatara muistikuva, että hotellille pitää ilmoittaa, jos aikoo tulla kuuden jälkeen. Minulle alkoi jo tulemaan pikkuisen paniikki, kun muistin kaikkien hotellien olleen buukattu. Ajoimme sitten aavikon eteläosan vauhdilla läpi. Siellä oli paras kukinta menossa ja ympärillämme vilkkui laskeutuvan auringon kauniissa valossa oransseja ja sinisiä ja keltaisia ja vaikka minkä värisiä kukkia. Mies kyseli, että enkö varmasti halua pysähtyä katsomaan ja kuvaamaan niitä, mutta itselläni oli sillä hetkellä päällimmäisenä mielessä ainoastaan päästä ilmoittamaan hotellille tuloaikamme. Lopulta sitten pääsimme kansallispuiston rajalle, puhelin löysi yhteyden ja soitin hotellille. Ystävällinen virkailija vastasi, että ei mitään kiirettä, he pitävät huoneita varattuna aina puoli kolmeen asti yöllä...
Hetken jo mietin, josko kääntyisimme takaisin, mutta onpahan nyt syy mennä uudelleen ensi vuonnakin. Mikähän siinä muuten on, että asutaan täällä jatkuvan kukkaloiston keskellä mutta silti juostaan intopiukassa aavikolla hämmästelemässä joitain sentin kokoisia hailakoita kukkia? "Hei, täällä on kukka!". Löytämisen riemua varmaan :).
Tämä oli viimeinen postaus Palm Springsistä, seuraavaksi sitten muihin teemoihin :).
Ehdin vasta nyt tutustua lomakertomukseesi ja vaikutti olevan hienoja paikkoja.
VastaaPoistaHih, tuo piikkipallerot näyttävät jättiläismäisiltä takiaisilta! Ja minä en yhtään ihmettele, että ihmettelette niitä aavikon kukkia. Kyllähän se on aika jännää, miten sieltäkin löytyy muutakin kuin hiekkaa ja piikkejä.
Multa joku kysyikin, että oliko ne takiaisia, sillä siltähän ne vähän näyttikin :). Oikeasti niitä on jo vähän vaikea saada irtikin, kun ne piikit on niin terävät ja kovat, ettei voi ottaa kädellä kiinni, ja ne takertuu niin tiukkaan, että saa aika kovaa tallata, ennen kuin irtoaa. Ovelia veijareita :).
PoistaAivan mahtavia nuo aavikon kukat, koska ne ovat niin erilaiset. Kiehtovaa! Aavikko on mysteeri.
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä :).
Poista