lauantai 4. elokuuta 2012

Kesälomareissu alkaa NYT

Miehen työkiireiden takia saimme järjestettyä tälle kesälle vain viikon yhteisen loman - mutta onneksi se alkaa NYT. Loman ohjelmana on road trip San Franciscoon. Olemme nyt viettäneet ensimmäistä loma-aamua leppoisissa tunnelmissa, pakkailemme vielä parhaillaan ja kohta lähdemme ajelemaan kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa.


Matkasuunnitelmassa on kolme yötä San Franciscossa ja neljä yötä matkan varrella. Ajamme ylös Kalifornian itäreunan kautta ja takaisin palaamme länsireunan kuuluisaa Pacific Coastal Highway -maisemareittiä pitkin.

Hain matkakokoisia hiustenhoitotuotteita reissuun mukaan. Täällä ns. kampaamotuotteitakin myydään myös ihan tavallisissa marketeissa ja ne ovat Suomen hintoja selvästi edullisempia.

Viikon aikana ohjelmassa on esimerkiksi yli 20 tuntia ajamista, kaksi kansallispuistoa, suurkaupungin sykettä, moottoriteitä ja maisemareittejä, charmikkaita rantakaupunkeja ja Alcatraz.


Kuulumisia saattaa tulla jo matkan varrelta, sillä otan tietokoneen mukaan ja moottoriteillä luulisi olevan aikaa käydä kuvia läpi ja kirjoitella. Tai sitten ei - saas nähdä :).

14 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa! Kuulostaa ihanalta reissulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Ihanaa on ollut ainakin tähän mennessä :).

      Poista
  2. Hyvää ja turvallista matkaa! Odotan innolla kuvia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Soile! Kuvia on jo nyt kertynyt runsaudenpulaksi asti...

      Poista
  3. Mahtavaa reissua! Me tehtiin viime kesänä saman tyylinen reissu ihan turisteina, ja ne näkymät rantatieltä ovat todellakin mahtavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tessa, onpa kiva kuulla! Odotan sitä rantatietä kovasti, kun te kaikki siellä menneet kehutte sitä niin kovin :).

      Poista
  4. Tosi ihanaa matkaa teille!! Minäkin odottelen innoissani jo kuvia!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elle-Marie! Kuvien valinta taitaa olla aikaavievintä tässä, kun niitä on ainakin ekoilta päiviltä niin paljon...

      Poista
  5. Hyvää matkaa, mä just reilu viikko sitten palasin vastaavalta reissulta. Ja jos suunnitelmissa on käydä kattomassa Yosemite valleyssa vesiputouksia niin varoitan näin etukäteen, että aika kuivia ovat tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi kuulin vasta Yosemitessä, että vesiputoukset ovat yksi puiston kohokohdista, koska ne olivat tosiaan "aika" kuivia :D. Myös Mirror lake oli kuivassa kunnossa, minkä onneksi kuulimme ennen kuin kävelimme sinne ;). Mutta ei jäänyt harmittamaan, koska olin ihan suu auki ihastuksesta jo kaikesta nyt näkemästämme :).

      Poista
  6. Hyvää reissua! Jos autossa on aikaa ja kiinnostusta löytyy, niin tässä haaste naputeltavaksi: http://salamanteri.net/georgia/2012/08/faktahaaste/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni! Kiitos myös haasteesta, mulla on itse asiassa muutama vanhakin haaste työn alla (tai ainakin to do -listalla...), tämän voisi yhdistää niihin. Ja olen niin samaa mieltä omien vastaustesi kohdasta 9, sitä samaa ollaan ihmetelty! Siis oikeesti, onko ne näistä niin hienoja vai mitä? Ne ei edes mahdu autotalleihin! 4. heinäkuuta keksin sentään yhden mahdollisen selityksen: miten muuten ne kaikki piknik-kärryt yms. tykötarpeet saisi raahattua piknikille?

      Poista
  7. Oih, suuntautuuko reittinne siis myös Santa Barbaraan? Haikailen sinne opiskelemaan, joten innolla odotan kuvia ja kertomuksia etenkin sieltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi päivä olisi tarkoitus olla Santa Barbarassa eli käydään vähän tutustumassa vain :). Santa Barbara ei ole kovin kaukana meidän kotoa, joten sinne on helppo mennä uudelleen vaikka viikonlopuksi, jos tykästymme :).

      Poista