Kielikylpemään

Olen tehnyt havainnon, että kielitaitoni ei parane ihan huimasti enempää istuessani sohvalla San Diegossa Turun sijaan. Kuten olen aiemmin maininnut, niin henkilökohtaisia tavoitteitani täällä on oppia vihdoin puhumaan englantia sujuvasti. Onhan se kielitaitoni nyt jo sujuvoitunut, mutta hitain askelin, koska usein päivän ainoa paikalliskontakti voi olla kaupan kassa. Niin paljon kuin kielten opiskelua olen aina inhonnutkin ja yliopistolla viimeisen englannin kurssin suoritettuani ajattelin, että ei enää koskaan, niin marssin taannoin paikallisen collegen vähän kuin aikuiskoulutuskeskukseen, joka tarjoaa ulkomaalaisille englannin kursseja.

Oma heikko lenkkini on nimenomaan puhuminen ja siellä oli tarjolla englannin keskustelu- ja ääntämiskurssi. Ja vieläpä ilmaiseksi! Kävin taannoin ilmoittautumassa ja siinä yhteydessä tehtiin pieni suullinen kielitesti. Huolimatta testin helppoudesta onnistuin tekemään siinäkin alkeellisia virheitä, mutta virkailija sijoitti minut silti advanced-ryhmään, mikä ei antanut erityisen hyviä odotuksia kurssin tasosta. Kurssille oli jonotuslista ja noin parin viikon jonotuksen jälkeen sain tänään puhelinsoiton. Olin juuri tullut salilta rättiväsyneenä lounaasta haaveillen, kun kuulin pääseväni kurssille. Kysyin, koska aloitan ja vastaus oli, että tänään. Vajaan tunnin päästä. Eikä asuta ihan kivenheiton päässä tuosta oppilaitoksesta. Pikasuihkun, autolla kaahailun ja kampusalueella suoritetun epätoivoisen haahuilun jälkeen ehdin paikalle pari minuuttia ennen tunnin alkua.

Aloitin tunnin täyttämällä henkilötietolomakkeen, briiffaamalla pikaisesti taustani opettajalle ja lainaamalla kirjoituspaperia vieressäni istuneelta sympaattiselta japanilaisnaiselta. Opettaja kertoi, että olen vasta toinen suomalainen hänen tunneillaan, edellinen oli kuulemma kymmenen vuotta sitten. Aika hämmästyttävää ottaen huomioon suomalaisten suuren määrän tässä kaupungissa. Tunnin alussa kirjoitettiin huvipuistoista opettajan sanelusta ja käytiin sitten tekstiä läpi ryhmissä ja opettajan kanssa. Loppuaika keskusteltiin parista annetusta aiheesta ryhmissä ja koko luokan kanssa. Ei mitään pedagogista ilotulitusta, mutta tunnilla oli rento meininki, muut opiskelijat vaikuttivat suunnilleen samantasoisilta ja tulihan siellä puhuttua, mikä on se pääasia. Ja kyllähän se hintansa väärti ainakin on ;).

Kurssin kansalaisuuskirjo oli laaja. Siellä sitä tunsi itsensä maahanmuuttajaksi muiden joukossa. Omassa ryhmässäni oli japanilainen, vietnamilainen ja iranilainen. Tehtiin hauska havainto kahden jälkimmäisen kanssa, että kaikkien meidän omissa kielissä äännetään vokaalit suunnilleen samalla tavalla. Ja kaikki oli yhtä mieltä siitä, että englannissa ne äännetään ihan älyttömästi ;).

Tykkään bongailla oivaltavia mainoslauseita ja tänään sellaisen tarjosi 100 % kierrätysmateriaalista tehty vihkoni: "Just think, in a previous life, this was probably somebody else's notebook."

Saamissani kurssimateriaaleissa luki, että opiskelijat tarvitsevat tunnille kierremapin kurssipapereille, kyniä ja sanakirjan. Koska muutenkin opiskelutarvikkeiden hankinta on aina ollut erottamaton osa opintojen alkamista (voi niitä ala-asteen tuoksukumeja!), niin pitihän sitä tulla kotiin Office depotin kautta. Nyt on sitten mappi, vihkoja ja kyniä odottamassa huomista. Ja ylihuomista ja ylihuomista, sillä kurssia on pari tuntia joka arkipäivä kesäkuun alkuun asti. Luulisi, että tämänkin kankea kieli siinä jo vähän vetreytyisi.