maanantai 12. maaliskuuta 2012

Unikkohameellekin käyttöä

Muistatteko vielä aiemmasta postauksestani ne Marimekon kankaat paikallisessa museossa? Balboa Parkin Mingei-museossa avattiin tosiaan näyttely Northern Stars - Twentieth century Finnish design jo jokin aika sitten ja se oli meidän sunnuntain ohjelmassa. Näyttelyssä on mm. Marimekon kankaita, Iittalan lasitavaraa, vähän huonekaluja ja jopa Fiskarsin saksia ja Nokian kännyköitä. Eilen museossa oli lisäksi Suomi-talon kanssa yhteistyössä järjestetty Suomi-festivaali.

Ennen näyttelyä suuntasimme aamupalalle The Original pancake houseen. Se houkutteli meitä jo taannoin eräänä sunnuntaiaamuna, mutta nähtyämme ulkona metrien jonon jätimme sen toiseen kertaan. Samanlainen jonohan siellä tietty oli nyttenkin, odotusajaksi kerrottiin noin puoli tuntia. Eikä kyseessä edes ole mikään parin pöydän pikkuravintola, vaan asiakaspaikkoja oli n. 150. Koska mikäänhän ei ole niin kiinnostavaa kuin paikka, johon ihmiset jonottavat joka sunnuntai, niin päätimme jäädä odottamaan.

Haimme odotellessa jo kahvit läheisestä Starbucksista, jossa tapahtui hassu juttu. Tilasin kahvimme, minkä jälkeen työntekijä kysyi, olenko Suomesta. Vastattuani myönteisesti hän kertoi, että hänellä on pari suomalaista ystävää ja hän tunnisti siksi aksenttini. Ehkä viidestä sanasta! Aksenttiasia on jännä juttu, Suomessahan usein suorastaan hävetään suomalaista aksenttia. Ja myönnän, että olisi se itsestänikin kiva puhua englantia jollain natiiviaksentilla. Mutta tässä iässä ja tällä epämusikaalisuudella on ihan varma, että aksenttini kuuluu läpi, vaikka asuisimme täällä loppuelämämme. Eikä se haittaa, sillä olen toisaalta myös sitä mieltä, että juuret saa kuulua. Kuulin myös kerran yhden kouluttajan sanoneen suomalaisille, että älkää pyrkikö väkisin eroon suomalaisesta aksentista, sillä se on yleisesti ottaen selkeä  ja ymmärrettävä aksentti. Meillekin on jo kerran täällä sanottu, että onpa meillä kiva aksentti. Eikä se suomikaan taida täkäläisten korvaan niin kauhealta kuulostaa kuin voisi ajatella. Puhuimme kerran kaupassa suomea ja lähellä ollut työntekijä tuli kysymään, mitä kieltä puhuttiin. Hän sanoi, että se kuulosti "coolilta".

"The Original Pancake House - the world's most copied menu" - tiedä sitten, kuka pannukakkuaamiaiset ekana keksi, mutta ihan hyvän sloganin ovat keksineet ainakin

Päästiin sitten viimein syömäänkin. Tilasimme munakkaat ja annoksiin kuului kolme pannukakkua kermavaahdolla ja siirapilla. Lisämaksusta pannukakkujen päälle sai tuoreita mansikoita. En ole ikinä syönyt niin kuohkeaa munakasta ja täytteitäkin oli, no, runsaasti. Annos oli ylipäätään niin valtaisa, että kumpikaan ei jaksanut syödä kaikkea. Pannukakut oli ehkä jo vähän liiankin äiteliä makuuni, mutta en jäänyt käynnin jälkeen ihmettelemään paikan suosiota. Iso, maukas brunssi kohtuuhinnalla.




Sitten sinne museoon, jonka festivaaliosion tosin missasimme pannukakkujonoon. Aluksi seuraa kappaleen verran kameratestailuhöpötyksiä, joten ei-kiinnostuneet voi skipata tän kappaleen :). Koska museossa sai kuvailla, niin testailin, millaista jälkeä vähän isommilla ISO-arvoilla tulee. Alla olevissa kuvissa ISO on 2000, paitsi unikkokuvassa 1600 ja viimeisessä kuvassa 800. Olin todella positiivisesti yllättynyt, miten vähän niissä oli kohinaa edes isoksi suurennettuna. En kokenut tarvetta poistaa tippaakaan kohinaa Lightroomilla. Isommillakin arvoilla tulisi varmasti vielä hyvää jälkeä. Tulee kova opettelu vakioasetuksista nyt, kun skaalat on laajemmat kaikissa arvoissa. Esim. ISO-arvoilla se oli ennen kärjistäen niin helppoa, että ISO 100 auringonpaisteessa, ISO 200 varjossa, ISO 400 hämärässä ja joskus hätätilassa illalla ISO 800. Nyt skaalaa riittää pikkuisen enemmän - ja hyvä niin.


Pukeuduin näyttelyyn oikein teeman mukaan. Minulla sattuu olemaan varmaan kymmenen vuotta vanha Marimekon unikkohame, jota olin jo Suomessa laittamassa kierrätyslaatikkoon, kun tulin toisiin aatoksiin. Vaikka unikkokuosi on Suomessa jo tosi kulunut, niin ajattelin, että täällä voisi joskus tulla sopiva hetki käyttää sinivalkoista Marimekon hametta. Sopiva tilaisuus tulikin sitten heti.

unikot poseeraa

Kuva muutamasta näyttelyesineestä: 






Olipa hauska käydä tässä näyttelyssä. Ja ennen kaikkea olipa hauskaa, että tällainen näyttely on järjestettty. Seassa oli esineitä, joita löytyy omastakin kodista. Meille arkisia esineitä, laitettuna sinne vitriineihin näytteille niin tyylikkäinä ja täkäläisille eksoottisina. 

8 kommenttia:

  1. Blogisi kuvat ovat aivan ihania :) Niitä on mukava tulla ihailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun käyt täällä :).

      Poista
  2. Ihana unikkoposeeraus!

    Ja aika hauska, että jonkun mielestä suomi kuulostaa coolilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei osaa itse yhtään ajatella, miltä suomi muiden mielestä kuulostaa :). Kyllä joku kerran kysyi niinkin, että muistuttaako venäjänkieli suomea. Ehkei se ollut koskaan kuullut venäjää, kun ei ne musta nyt kovin samanlaiselta kuulosta ;). Itse olen vähän liiankin skeptinen sille, miten hyvin nämä Suomenkin ylipäätään tuntee. Usein lisäänkin kysyttäessä, että se on Pohjois-Euroopassa, vaikka yleensä olen yllättynyt positiivisesti. Monet tietää, että Ruotsi on Suomen naapurimaa ja joku kysyi taannoin sitäkin, onko Norja Suomen lähellä. Mies vastasi, että meillä on vähän yhteistä rajaakin Norjan kanssa, ja mä ajattelin, että ai, niinpäs onkin :D. Eli yllättävän hyvin ihmiset tuntuu tietävän meidän pienestä kotimaasta toisella puolella maailmaa. Ja ihmiset ovat täällä kiinnostuneita ja aina niin hyvillään, kun osaavat jotain sanoa siitä ;).

      Poista
  3. Ihana näyttely! Musta on mahtavaa nähdä kuina suomi-designia arvostetaan maailmalla. Boostaa kivasti omaa kansallisidentiteettiä. Bongailtiin pari vuotta sitten New Yorkissa Momassa suomalaisia klassikoida design-osastolla. Aika iso osuus ottaen huomioon kuinka pieni Suomi on. Niin, ja unikko-hame oli juuri oikeassa käytössä!

    Ja hauska juttu tuo aksentti! Mäkin viime kesänä Sveitsissä tunnistin yhden tytön suomalaiseksi aksentista. S-äänne oli kovin paljastava. Mutta tosiaan, uskon, että suomalaisten aksentti on moniin muihin verrattuna selkeä ja kielitaito hyvä. Turhaan sitä häpeillään, vaikka itsekin koitan aina ääntää varmaan liiankin yrittäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan muuten nähty Marimekon kankaita myynnissä Crate&Barrel-nimisessä sisustuskaupassakin täällä ;).

      Suomalaisen aksentin tunnistaa tosiaan, olen monesti täällä tunnistanut :). Tässä kaupungissa on aika paljon suomalaisia ja ihan todella usein kuulee suomeakin. Musta tuntui aina Turussa, että jos lähti kauppaan ryysyissä ja hiukset pesemättä, niin aina törmäsi tuttuihin. Täällä on välillä jo tullut sama olo...

      Mulle ääntäminen on aina ollut vaikeaa - kaikissa kielissä - ja olen kerran töitä varten ottanut muutaman englannin yksityistunnin, jossa harjoiteltiin lähinnä ääntämistä. Brittiopettajani pyysi mua kerran harjoittelemaan ja lukemaan tekstin, ja sanoi sen jälkeen, että äännän paremmin silloin, kun puhun vapaasti. Ja siis nimenomaan oikein keskityin ääntämiseen silloin lukiessani. Musta se oli tavallaan aika masentavaa, vaikka opettaja tarkoitti sen hyvällä... Mulle monien sanojen ääntäminen on vaikeaa: vaikka tietäisin miten ne kuuluu ääntää, niin ne ei vaan tule mun suusta ulos sellaisina :D. Yliopistossa englannin opettaja kerran sanoi, että jos ääntäminen tuntuu vaikealta, niin se on vain harjoituksen puutetta. Tuohon lauseeseen olen nyt ripustautunut, ja toivon, että kieli alkaa täällä aikaa myöden taipua niihin hankalampiinkin sanoihin :).

      Poista
  4. Ihan ehdin innostua että tuonnehan mä haluan ensi viikonloppuna, mutta näyttelyhän on jo ohi. Plaah!

    VastaaPoista