perjantai 10. helmikuuta 2012

TV:n töllötystä

Olin etukäteen kuullut, että Amerikassa on miljoona tv-kanavaa ja mainoksia minuutin välein. Ei hyvä yhdistelmä ohjelmien loppuunkatsomiseksi, kun miehelläni on tapana aloittaa päämäärätön kanavasurffailu mainoskatkoilla. Kuinka todennäköistä on, että löytää saman kanavan uudelleen ohjelman jatkuessa? Nyt täältä käsin voin todeta, että onhan niitä kanavia tosiaan tässä meidän valmiiksi kalustetussa asunnossakin varmaan parisen sataa, mutta ei niitä mainoksia sen sijaan ole ainakaan merkittävästi enempää kuin Suomessa. Että siinä asiassa on taidettu Suomessa ottaa hyvin kiinni viime vuosina.

Tunnustettakoon heti, että tässä perheessä telkkaria tulee töllötettyä. Muutakin kuin niitä uutisia ja luontodokkareita. Sarjassa suuria ongelmia jotkut suosikkisarjani ovat täällä pidemmällä kuin Suomessa ja olen harmitellut, että niistä jää osa tarinaa välistä. Onneksi suomalaisyhteisöstä sain vinkin TV-kaistasta. Sadan euron vuosimaksulla tv-kaista tallentaa kuukaudeksi ohjelmat vapaavalintaisilta Suomen tv-kanavilta ja ohjelmat voi katsoa netistä. Ohjelmat näkee tallennuksen takia viiveellä, mutta aikaero jo itsessään aiheuttaa yleensä sopivan viiveen. Olipa hauskaa päästä taas katsomaan tämän hetken suosikkisarjojani The Good wife ja Nurse Jackie melkein siitä, mihin ne lähtiessäni jäi. Myös joitain suomalaisia sarjoja on ollut kotoisaa katsoa ja vaalien aikana tuli seurattua myös vaalitenttejä, joskin monet suomalaiset ohjelmat näkee muutenkin netin kautta.


Olemme muutenkin miettineet tulevia viihderatkaisujamme sitten, kun kohta muutamme vakituiseen asuntoomme. Sikäli kun olen asian ymmärtänyt, niin täällä kaikki kanavat pitää ostaa ja tarjolla on lukematon määrä erilaisia kanavapaketteja. Mistä sitä tietää, mikä on sopiva paketti? Mitä me katsomme televisiosta? Joitain tv-sarjoja, vähän leffoja, uutisia, urheilua, luontodokkareitakin. Meillä oli jo Suomessa televisioon kytkettynä Mac mini netin käyttöön ja se tulee olemaan hyödyllinen TV-kaistan kanssa. Lisäksi olemme ajatelleet hankkia Netflixin, jonka kautta voi netistä katsoa sarjat ja elokuvat. Näiden jälkeen luulisi riittävän joku pienehkö kanavapaketti, josta näkisi uutiset ja urheilua. Eiköhän tällaisella viihdeyhdistelmällä saa mukavasti päivät kulumaan.

Mainoksista vielä. Itseäni aina kiinnostaa vieraiden kulttuurien mainokset, koska usein ne kertovat myös siitä kulttuurista. Mutta mitähän tästä kulttuurista kertoo viime aikoina ahkerasti pyörinyt inhokkimainoksemme Marry bacon. Itselleni välittynyt viesti oli, että ei tarvitse syödä munapekoniaamiaista ainakaan tänä viikonloppuna. Katsokaa jos tekin haluatte pilata ruokahalunne:




17 kommenttia:

  1. Jostakin syystä minua alkaa aina kuvottamaan just nuo hampurilais- ym. paikkojen mainokset. Eivät ainakaan lisää ruokahalua :).

    Kanavia on tosiaankin paljon tarjolla, ja aina on jollakin kanavalla jotakin katsottavaa kun on sellainen hetki että haluaa katsoa televisiota.

    Jos haluat katsoa Nurse Jackie -sarjaa, niin tarvitset ostaa SHOWTIME. Itse en ole kyseistä sarjaa seurannut, mutta showtimella oli juuri hyvä sarja, Homeland. Se meni nyt tauolle, mutta jatkunee joskus loppuvuodesta(?) uusin jaksoin. Aivan mahtava sarja! Showtimella on myös elokuvia. Samoin HBO, elokuvia ja hyviä sarjoja.

    FOX, NBC, ABC ja CBS ovat niitä kanavia mitkä nyt kuitenkin ovat ne "peruskanavat" mitkä ovat tärkeitä. Sarjat, sitcomit, paikalliset uutiset, Jay Leno, Letterman jne.

    Uutiskanavat ovat tärkeitä: CNN, CNBC jne.

    Ajanviete: Food Network, HGTV, jos tykkää tällaisesta.

    Minulle ovat tärkeitä myös History, National Geographic, Science, Smithsonian -kanavat.

    Jotkut tyykkäävät myös urheilusta :)!

    Tässä asiasta näin lyhyesti.

    -etelästä taas-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten, olen nähnyt muitakin kuvottavia hampurilaispaikkamainoksia :). Mutta toi oli kyllä yli kaiken.

      Suuren suuri kiitos näistä vinkeistä! Nämä helpottaa tosi paljon, kun lähtee haarukoimaan kanavapaketteja :). En ole jaksanut perehtyä niihin vielä yhtään, kun se on tuntunut niin toivottomalta. Lyhenteet vaan vilisee silmissä eikä tiedä, mitä mistäkin tulee...

      Poista
  2. Mä olen miettinyt tota Good Wife sarjaa, en oo katsonut yhtään jaksoa, mutta tarvis korvata täykkärit jotenkin. :D Jos sä katot sitä, ni se ei voi olla kovin paha sarja. :)

    ps. mä tykkäsin siitä koirasta tossa bannerissa, se antoi sille vähän ulottuvuutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihdoin sen takas! Ihan sun mieliksi ;). Itsekin olin miettinyt, että tykkäsin siitä ehkä enemmän, mutta toisaalta mua vähän häiritsee sen kuvan epätasapainoisuus kropattuna. No, olkoon nyt kunnes löydän jonkun uuden, hyvän bannerikuvan :).

      Good wife on siitä kiva, että siinä on niin monta ulottuvuutta: on perinteinen lakisarja, on politiikkaa, on ihmissuhteita ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Iskee varmaan siksi helposti monenlaisiin tyyppeihin :).

      Poista
  3. Kiitos mukavasta blogista! Löysin tämän jokin aika sitten ja ihana on lukea uusia ulkosuomalaisten blogeja.

    Ensimmäinen kommentoija jo hyvin kertoikin eri kanavista. Minä en nyt tiedä kuinka paljon paketit vaihtelee alueittain, me ollaan täällä itärannikolla ja meillä on nyt Verizon ja niiltä toiseksi suurin kanava paketti ja siihen lisäksi viihdepaketti johon kuuluu HBO, Showtime, Epix, Starz ja joitain muita lisäksi.

    Meillä oli myös netflix mutta sitten huomattiin ettei ikinä löydetty sieltä katsottavaa joten lopetettiin se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista! Olen itse asiassa käynyt sunkin blogissa välillä, en ole vain tainnut kommentoida mitään :). Kiitos vinkistä, täytyy tsekata toi Verizon, nimi ainakin kuulostaa tutulta.

      Heh, meillä oli Suomessa jossain välissä jotain leffakanavia, mutta niistä lopputuloksena oli, että meillä oli vaan digiboksi täynnä katsomattomia elokuvia, mutta ei ikinä katsottu niitä. Voi olla, että Netflixin kanssa käy samoin, mutta koetetaan nyt, miten se lähtee :). On mulla täällä enemmän aikaakin katsoa telkkariakin kuin Suomessa.

      Poista
    2. :) nyt ehkä sekoitit mut johonkin toiseen, mulla ei oo blogia :) vielä ainakaan. Jatkuvasti mietin aloittamista mutta en oikein tiedä tulisko sitä kirjoitettua mitään mielenkiintoista joten toistaiseksi olen vielä pysynyt lukijana.

      Jos sarjavinkkejä vielä kaipaat niin huomenna jatkuu yks mun lemppari The Walking Dead, tulee AMC kanavalta. Tänään illalla näyttävät ekan kauden.

      Meillä oli ennen Comcast ja sitä en voi suositella.

      Poista
    3. Ah, sekoitin joo :). Kiitos vinkeistä!

      Poista
  4. Kiva jos oli jotakin hyötyä minun sepustuksestani :). Varmasti aika pian opit tietämään ne kanavat jossa on itsellesi mieluisinta katsottavaa. Meillä on Verizon FIOS, ja vaikka kuinka paljon kanavia, tykkään.

    Jos tykkäät katsoa oikein kevyttä viihdettä, kuten esin. Keeping Up with the Kardashians, niin se näkyy kai E!-kanavalla. Muistan niin kuin olisin nähnyt vanhoja jaksoja BRAVOlla. Sieltä taisin katsoa kerran yhtä jaksoa, mutta en oikein jaksanut :). Minua ei jaksa nämä reality-sarjat oikein viehättää, ne ovat niin boring!

    Minua harmittaa kun en alkanut seuraamaan sitä Good Wife. Se on kovin kehuttu ja palkittu sarja. Tosiasia on kuitenkin että jokin valinta pitää tehdä, sillä kaikkia sarjoja ei pysty seuraamaan. Rakastan sitcomeja: Two and half men (ei enää niin hyvä, liian suorasukaisen seksistinen, ehkä jopa rivo), The Big Bang Theory, Rules of Engagement, Up all night, Modern Family jne. Näitä on paljon hyviä!

    Lauantaisin tykkään katsoa Saturday Night Live NBCltä.

    Sarjoista tykkään jotensakin: Firm ja Parenthood NBC, ABCllä alkoi The River, Person of Interest CBSllä, samoin Unforgettable.

    -etelästä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo kaksi mainintaa Verizonille, niin se täytyy ehdottomasti tsekata. Kiitos myös noista kaikista vinkeistä! Ihan vieraita nimiä kaikki noi (tai Kardashianeja näin vähän aikaa joltain kanavalta yhtenä päivänä), voi apua, mulla menee varmaan kaikki päivät telkkarin äärellä, kun pääsen tutustumaan kaikkiin sarjoihin :D.

      Poista
    2. Mukava jos voin olla jotenkin avuksi tässä kanavaviidakkoa selvitettäessä :).

      Itse olen aika "vanhanaikainen" ja tykkään vuokrata elokuvia Blockbusterista. Varsinkin uutuudet saa sieltä helposti, ja samoin voi tsekata vanhoja filmejä jos ei ole uutta mielenkiintoista. Joskus vuokrataan myös Redboxista, se on kätevä.

      En ole monenkaan kuullut kehuvan Netflixiä, uutuuksia on kuulemma hankala saada. Meilläkin oli se joskus vähän aikaa, mutta jokin siinä kai mätti kun lopetettiin. En tiedä miten se nykypäivänä toimii.

      Tykkään katsoa elokuvia kotona. Aika harvoin käydään teatterissa, mutta jotkut elokuvat on mukava katsoa teatterissa (fantasia, kuten Avatar, ja monet toimintaleffat, niistä tykkään).

      -etelästä-

      Poista
    3. Ei olla tohon leffavuokraukseen perehdyttykään vielä yhtään. Jotain sellaisia vuokrausautomaatteja ollaan nähty kaupoissa. Täytynee nyt vähän selvittää Netflixistä, mitä siellä esim. nyt on. Itse katsoisin sieltä varmaan erityisesti sarjoja.

      Me käytiin Suomessa aika paljonkin elokuvissa. Tosin mietittiin joskus, että me käytiin ehkä joskus elokuvissa vähintään yhtä paljon niiden irtokarkkien kuin leffan takia :D. Ja täällähän ei niitä karkkeja ole. Muutenkaan täkäläinen elokuvateatterikokemuksemme ei ollut yhtä miellyttävä kuin Suomessa. Paikoista joutuu taistelemaan, jos leffa on täynnä, ja yleisö oli meluisampaa. Ehkä tuo ensi viikon kokemus on kivempi.

      Poista
    4. Netflixistä saakin näköjään kuukauden trialin. Hyvä, niin ei tartte ostaa sikaa säkissä.

      Poista
    5. Meillä on ollut jo pidemmän aikaa Netflixin 2 dvd:n ja streamingin yhdistelmä ja ollaan oltu tyytyväisiä. Netistä katsottava valikoima muuttuu aika ajoin, mikä on sinänsä rasittavaa, että jos on aloittanut jonkin sarjan katsomisen, joka yhtäkkiä katoaakin nettivalikoimasta, niin saattaa ottaa ihan pikkuisen pattiin. Onneksi sen saman sarjan voi aina napata kotiin dvd-muodossa.

      Jersey_girl tuossa aiemmin kritisoi Comcastia. Meillä on nyt ollut Comcast vajaan vuoden verran (ennen oli Time Warner Cable), eikä olla löydetty hirveästi valitettavaa. Tosin kaapeliboksin valikko on vähän kömpelö ja ruma, mutta muuten palvelu pelaa. :) Verizonista kaapelitarjoana ei ole kokemusta, joten voi hyvinkin olla, että se on parempi kuin Comcast.

      Tsemppiä kaapeliviidakkoon! Tässä kertomus omasta viidakkoseikkailusta AT&T U-versen ja Comcastin kanssa: http://sounot.blogspot.com/2011/05/cable-guy.html

      Poista
    6. Oho, wow viidakkoseikkailulle! En olisi pystynyt samaan. Tuutko asentaan meidänkin kaapelit sitten ;)?

      Poista
  5. Aah, ne irtokarkit! Niistä voi vain haaveilla täällä. Karkit on muutenkin ihan peestä täällä.

    Viikonloppuisin en tykkää käydä elokuvissa, aina paljon ihmisiä. Maanantai-ilta on yleensä paras, saa koko teatterin itselleen :).

    Ihan mielenkiintoinen tuo illallinen ja elokuva. Jään odottamaan raporttiasi tästä kokemuksesta :).

    Tuo Netflix on varmaan hyvä jos haluaa katsoa noita sarjoja. Suosittelen Homalandia jos on siellä saatavana. Oletko katsonut Dexteriä? Se on ihan jännä, vaikka alussa en osannut sitä katsoa. Aloitin kun oli jo muutaman aikaa mennyt.

    -etelästä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raporttia seuraa illallinen-elokuva-yhdistelmästä ensi viikolla :).

      Niinpä, miten voi olla, että maassa, josta saa muuten mitä tahansa, ei saa kunnon karkkeja.

      En ole katsonut Dexteriä, mutta muistan, että sitä on muutkin kehuneet. Täytyypä pitää sekin mielessä.

      Poista