keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Ihanainen Palm Springs, ensimmäinen osa

Saimme idean Palm Springsiin lähtemisestä vasta parisen viikkoa sitten ja etsin hotellia erityisesti Tripadvisorin suositusten pohjalta. Osoittautui, että monet kaupungin hotellit olivat täynnä pitkälle loppukevääseen. Nyt on alueen paras sesonkiaika, sillä päivälämpötilat ovat tällä hetkellä mukavat n. +30 C (verrattuna kesäkuukausien +40 asteeseen) ja aavikon kukat kukkivat parhaillaan. Sain onneksi lopulta meille huoneen Doral Desert Princess -hotellista.

Kaupunki sijaitsee vuorten ympäröimänä keskellä Kalifornian paahteista aavikkoa ns. Coachella Valleyssa. Itse asiassa tässä laaksossa on yhdeksän pienehköä kaupunkia, mutta usein näihin kaikkiin viitataan tunnetuimman kaupungin, Palm Springsin, nimellä. Kaupunki tuli tunnetuksi lomakaupungiksi viime vuosisadan puolivälissä, jolloin siitä tuli Hollywood-tähtien getaway-kaupunki. Olihan sinne sopivasti noin parin tunnin ajomatka Losista. Koska kaupungissa on asunut  paljon julkkiksia, järjestetään kaupungissa monen tunnin mittaisia julkkiskiertoajeluja, joilla esitellään menneiden vuosikymmenten julkkisten koteja ja kerrotaan tarinoita. Palm Springs on suosittu lomakohde myös golffaajille ja kylpylävieraille.

Palm Springsiin  saavuttaessa edessä avautuu valtaisa tuulivoimalapuisto. Kaupunki on myös ekomatkailukohde. 

Palm Springsin laidalla on Joshua treen kansallispuisto, joka on tunnettu samannimisistä kasveistaan - ja U2:n levystä, jonka mielenmaisema se kuulemma oli. Kansallispuisto on Amerikan suosituimpia kansallispuistoja ja ymmärrettävästi yksi alueen keskeisiä turistikohteita. Se oli myös meidän kohteena, ja osoittautui aivan erilaiseksi kuin Anza Borregon autiomaa, jossa kävimme taannoin

Palm Springsiin ajaa reilut parisen tuntia täältä ja lähdimme matkaan aikaisin aamulla. Matkalla piipahdimme Desert Hills Premium Outlets-ostoskeskuksessa. Se kuuluu samaan Premium outlets -ketjuun parin San Diegossa olevan ostoskeskuksen kanssa, mutta oli suurempi kuin ne. Siinä missä noissa paikallisissa outleteissa on lähinnä keskitason merkkejä, kuten Banana Republicia, Tommy Hilfigeriä ja Calvin Kleinia, oli täällä myös esimerkiksi Pradan ja Versacen liikkeet sekä joidenkin isojen tavaratalojen outletteja. Täällä olisi epäilemättä voinut käyttää koko päivän, mutta koska meillä oli päivälle muitakin suunnitelmia, niin kävimme vain muutamassa liikkeessä. 

Itse olin tohkeissani nähdessäni tuolla Allsaints -liikkeen. Olin aiemmin nähnyt heidän vaatteitaan vain netissä ja itse asiassa luulin merkillä olevan liikkeitä vain Briteissä. Merkin vaatteet ovat mielestäni kiehtovia, olkoonkin, että suurinta osaa niistä en ehkä itse osaisi käyttää. Vaatekaappiini asti sieltä päätyi silkkinen Stallion Yavhi toppi. Kaikkien vaatteiden hinnat olivat vähintään puolet alkuperäishinnasta tuossa kaupassa.

tuulessa hulmuavan vaatteen kuvaaminen oli niin kivaa, että kuvia tuli vähän liikaakin

Tuon ostoksen lisäksi bongasin Saks Fifth Avenuen poistomyynnistä samantyyliset aurinkolasit kuin aiemmin vahvuuksilla ostamani, tällä kertaa Jimmy Choolta. Aurinkolasitilanteeni on siten parantunut huomattavasti viime aikoina!

Outletista suuntasimme Joshua Tree -kansallispuistoon, josta teen vielä oman postauksen matkavinkkejä kaipaileville. Vierailijakeskuksesta saimme kartan ja yksityiskohtaiset ohjeet, millainen reitti meidän kannattaisi kansallispuistossa ajaa. Alun perin tarkoituksemme oli olla kansallispuistossa parisen tuntia - taisimme olla viisi. Pelkästään puiston halki ajamiseen kuluisi 2,5 tuntia ja meillä tuli pysähdeltyä ja käveltyä aika paljon. Olimme ajatelleet olevamme hotellilla joskus iltapäivästä ja rentoutuvamme uima-altaalla ennen illallista. Loppujen lopuksi olimme hotellilla vasta puoli seitsemältä. Ei paistanut aurinko enää uima-altaalle.

Joshua Tree kansallispuiston tyypillistä maisemaa. Nuo tupsupäät ovat niitä Joshua puita.

Illalliseksi olin tehnyt pöytävarauksen Citron -ravintolaan, joka tarjoilee modernia, kalifornialaista ruokaa. Ravintola on viehättävässä Viceroy Palm Springs -hotellissa, joka on tunnettu Kelly Wearstlerin sisustuksesta. Sitruunankeltainen ja valkoinen kokonaisuus on modernia Hollywood regency -tyyliä. Ruoka ei siten ollut ainoa asia, jota täältä odotin.

hotelli Viceroy Palm Springsin ja ravintola Citronin kuvat lainattuja, kuvalähteet: lähde, lähde, lähde, lähde, lähde.

Odotin illallista eniten koko lomalta ja olin tuijotellut ruokalistaa koko edellisen päivän. Harmi vain, että saavuimme hotellille rättipoikkiväsyneinä monen tunnin ajamisesta ja aavikolla samoilusta ja päänsärkyisenä nestehukasta. Asiaa ei helpottanut, että olin saanut pöytävarauksen vasta yhdeksäksi. Siihen aikaan eniten houkutteli hotellin ravintola ja hotellihuoneen sänky, joten päädyimme syömään ravintolassa vain pääruoat viinilasillisen kera. Se oli harmi, sillä ravintola oli kerrassaan ihana. Valitsimme pöydän ulkoa uima-altaan reunalta trubaduurin soitellessa kevyttä musiikkia lähistöllä. Miljöö oli ihastuttava, palvelu oli erinomaista ja ruoka herkullista. Itse söin päivän keittiömestarin erikoisuuden: miekkakalaa rucolalla ja lime-korianteri-maustetulla kasviskompotilla, jossa oli mm. paahdettua maissia. Itse asiassa kasvisjutun maut muistuttivat joitain Turun ravintola Bossan lisukkeita. Tänne haluan uudelleen joskus virkeämpänä.

Olin jostain lukenut, että Palm Springs on suosittu myös HLBT-väen parissa, mutta silti hieman jo hämmästelimme, että niin ravintolassa kuin kaupungin läpi hotellille ajaessammekin suurin osa näkemistämme pariskunnista oli miespariskuntia. Seuraavana päivänä kaupungilla kuitenkin selvisi syy niin tähän kuin hotellien täyteen buukkaukseenkin:

Kaupungissa oli samaan aikaan Jeffrey Sanker's White Party - The Largest Gay Dance Music Festival in the Country

Oli varmaan osittain myös tämän häppeningin ansiota, että vierailumme aikana kaupungissa oli niin eloisa meininki. Siihen pääsimme tutustumaan vasta seuraavana päivänä - virkistettyämme ensin itseämme kunnon yöunilla.

4 kommenttia:

  1. Hei, tämän luettuani taisin vaivihkaa päättää seuraavan matkakohteen :) Kuulostaa hyvältä kombolta jopa lasten kanssa... Lisää kuvia odottelen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että sopisi hyvin myös lasten kanssa matkailuun! Toisaalta rauhallinen pikkukaupunki ja toisaalta paljon nähtävää :). Kaupunkiin tutustuessani törmäsin myös moniin lapsille tarkoitettuihinkin kohteisiin, vaikka en niihin sen enempää huomiota kiinnittänytkään näin lapsettomana. Mutta isoimpia koko perheen kohteita taitaa olla ainakin Living Desert eläintarha/huvipuisto.

      Poista
  2. Jostain muusta blogista tänne eksyin ja olipas hauska lukea Kalifornian kuulumisia. Asuimme perheemme ja koiriemme kanssa Losissa vuoden ja palattiin toissa syksynä Suomeen. Kovin samalta kuulostaa kertomuksesi kuin omani meidän reissun alkuaikoina :) San Diegossakin käytiin, eläintarhassa (se Safari oli tosi vaikuttava :)) La Jollassa, Coronado Islandilla ja Chula Vistassa koiranäyttelyssä. Paljon hauskoja muistoja :)

    Mukavaa kevättä San Diegoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hauska kuulla, tuntuu, että meitä suomalaisia on täällä suunnilla pyörinyt vaikka kuinka! Meidän itse asiassa piti mennä tonne Safarille nyt lauantaina, mutta täällä on ollut tämän viikon ajan poikkeuksellisen huonot säät, niin taidetaan jättää jollekin toiselle viikonlopulle. La Jolla ja Coronado Island on ihania :). Mukavaa kevättä teille koti-Suomeen myös :).

      Poista