lauantai 10. maaliskuuta 2012

Point Lomassa kuvailemassa

Lähdettiin tänään Point lomaan katselemaan ja tietty kuvailemaan. Point loma on suosittuja turistikohteita, jossa on mm. Cabrillon kansallismonumentti, pari majakkaa ja huikeat näkymät downtowniin korkealta vuorelta meren yli. Myös harmaavalaiden vaellusreitti menee Point loman ohi ja tammi-helmikuussa paikalle kerääntyykin ihmisiä bongaamaan niemen ohi uivia valaita.

Cabrillon kansallismonumentti

Dolen ananaksia saapumassa

ei kuvausreissua ilman muutamaa kukkakuvaa

harmaavalaan selkäranka niemenkärjessä valaiden katselupaikalla, jossa oli myös paljon tietoa valaista


sisiliskon serkku lämmitteli kivellä (kroppasin kuvaa paljon)

varmaan ensimmäinen kerta, kun näin turkooseja kasveja

San Diegossa sijaitsee merkittäviä armeijan tukikohtia eikä armeijan helikopterit ja laivat ole harvinainen näky täällä. Osa (kaikki?) tukikohdista sijaitsee Point lomassa ja armeija näkyi alueella monin tavoin. Yhdellä näköalatasanteella esiteltiin armeijan Tyynenmeren alueen kalustoa. Yhtenä päivänä näin lentämässä tuon kuvassa oikealla ylhäällä olevan helikopterin, V22-Ospreyn, ja hyvä, etten ajanut ojaan sitä tuijottaessani. Se näytti Avatar-elokuvan helikoptereilta!

avatar-helikopteri V-22 Osprey

Alueella oli myös useita valtavia sotilashautausmaita. Suurin osa sotilaista oli menehtynyt I tai II maailmansodasta tai Vietnamin sodassa.

 marmorisia muistokiviä silmän kantamattomiin



beloved

Käytiin katsomassa myös alueen vuorovesialtaita.
näyttääkö toi keskaria?

pelikaani?

Point loman jälkeen haimme kaupasta voileipät ja vanhanajan sitruunalimonadia ja menimme keskustan tuntumaan venesataman viereen syömään ne.




"Consuming this product may cause joy"

näiden poikien veneet oli vähän riisutumpaa mallia


Ensifiiliksiä kamerasta. Säädöt oli vähän eri paikoissa kuin vanhassa kamerassa, mutta ne oppii varmasti nopeasti. Aika hyvin pääsin kärrylle niistä jo nyt. Täydellisen aurinkoisena päivänä ei eniten kaipaamilleni hämäräkuvausominaisuuksille ollut tarvetta mutta sen sijaan käyttöä oli puolta lyhyemmälle minimivalotusajalle kuin vanhassa kamerassani. Kapeamman syväterävyysalueenkin huomasi ainakin siitä, että tarkensin ohi enemmän kuin tavallisesti ;). Varsinkin kun 85 mm objektiivissani on pelkkä manuaalitarkennus. Mutta silloin kun tarkennus osui kohilleen, olin todella tyytyväinen tarkkuuteen. Eli ei muuta kuin treenaamaan.

4 kommenttia:

  1. Valloittavia kuvia jälleen!

    VastaaPoista
  2. Mahtavia otoksia. Jotenkin tuo painovoimaa uhmaavan näköinen lintu oli erityisen ihastuttava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo pelikaanit on kiitollista kuvattavaa, kun niitä on täällä rannikolla aika paljon, ne on isoja, vähän hassun näköisiä ja lentävät hitaasti :). Sympaattisen oloisia lintuja.

      Poista