torstai 3. toukokuuta 2012

Viikonloppukuvia

Muutamia kuvia viime viikonlopulta, vaikka kohtahan se on jo seuraava viikonloppu taas. Kylläpä se aika juoksee nyt, kun on vähän aikataulutettua päiväohjelmaa ja sosiaalista elämää!


Kävimme viime lauantaina tutustumassa Lake Powayn puistoon, josta olimme kuulleet kehuja. Puistossa oli grillaus- ja ruokailupaikkoja, joissa oli käynnissä esimerkiksi useammat lasten synttärit ilmapalloineen ja serpenttiineineen. 

Tämän seurueen katoksessa luki "San Diego Chargers". Se on paikallinen amerikkalaisen jalkapallon joukkue. Ei ollut varsinaisesti lastenjuhlat menossa sen alla.

Nuo mustat mötikät järvessä olivat ilmeisesti istutettuja taimenia tms. Niiden pyytämiseen olisi voinut hankkia luvan ja soutuveneenkin olisi voinut vuokrata. Korkeintaan viisi kalaa olisi saanut raijata illallispöytään.

Ihan tuli lapsuus ja Suomen kesät tästä mieleen.

Piknik-eväinä oli kaupasta mukaan napatut sushit ja kyytipojaksi oluet. Mieluiten juon sushin kanssa kuohuviiniä, mutta skumppapullon jälkeen meidän olisi pitänyt kävellä kotiin. Eikä tämä mukava puisto valitettavasti ole ihan kävelymatkan päässä. Välillä täällä autokaupungissa tulee ikävä kompaktin kokoista Turkua.

Vanha festarikonsti pullon pystyssä pitämiseen. Toimii tosin parhaiten vähän isommilla kengillä kuin balleriinoilla.

soutuveneitä vuokralle 


Kukkaloisto taitaa täällä olla nyt parhaimmillaan. Kuulemma kesällä nurmikot ja pensaat palavat monin paikoin ruskeiksi massiivisesta keinokastelusta huolimatta.

6 kommenttia:

  1. Yleensä en ole kovinkaan innostunut kukkakuvista mutta keltaiset pallokukat - tosi upea! /m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, arvostan kommenttia erityisesti ei-kukkakuvista-innostuvalta :). Yksi sellainen on kotonakin ja sinä päivänä olen todella onnistunut, jos sieltä tulee positiivinen kukkakuvakommentti ;).

      Poista
  2. Ihania tunnelmakuvia! Tuli oikein leppoisa viikonloppufiilis. Kohta täälläkin voi mennä puistoon hytisemättä - ja istumatta vappuroskien päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vappu Suomessa olen kuvitellut mielessäni sen rennon piknikin auringonpaisteessa (ja kukkamekossa ;D) ja todellisuus on aina ollut vähän toista. Vaikka aurinko paistaisikin, niin maa on vielä kylmä. Mutta on niissä vappupiknikeissä silti aina jo kesäfiilistä :).

      Poista
  3. Oho, uskaltauduitte sitten ihan julkijuopottelemaan. Oliko paikka niin syrjässä ettei ollut pelkoa poliisista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, näköjään tosiaan kaiken alkoholin ja oikein erikseen mainittuna oluen juominen on kiellettyä julkisella paikalla. No, tämä hupi olikin sitten ainutkertaista :). Sen muistan joskus jossain nähneeni, että alkoholi on kiellettyä rannoilla, mutta en ollut katsonut lainsäädäntöä aiheesta yleisimmin. Nyt katsoin.

      Poista