Juhlimassa

Olimme lauantaina ensimmäistä kertaa täällä juhlissa. Parista englanninkurssikaverista on tullut minulle läheisempiä ja toinen heistä järjesti juhlat, joihin meidätkin kutsuttiin. Valitettavasti juhlien aihe oli orastavan ystävyyden kannalta kurja: läksiäiset. Hän on asunut täällä perheineen jo useamman vuoden ja he muuttavat nyt takaisin Eurooppaan. Ennen jäähyväisiä oli kuitenkin aika juhlia.

Pitkästä aikaa sai laittautua juhliin.

Laitoin juhliin ylle punaisen mekon ja jalkoihin puutarhajuhlien takia balleriinat. Viemisinä oli suomalainen kortti, viiniä ja leivonnaisia. Sen verran tuoreessa muistissa itselläkin tämä mantereiden välinen muutto, että halusin viedä jotain, mistä he pääsevät helposti eroon ennen muuttoa.

Juhlat oli leppoisat ja hauskat. Ne pidettiin heidän kotinsa puutarhassa ja vieraita oli parhaimmillaan kolmisenkymmentä. Puutarhassa kaksi kokkia paistoi itsetekemiään pieniä tortilloja, jotka sai itse täyttää eri lihoilla, kasviksilla, guacamolella ja kastikkeilla maun mukaan. Vaikka en ole täällä oppinut meksikolaisen ruuan suureksi ystäväksi, niin nämä olivat herkullisia. En ole ennen saanut niin pehmeitä tortilloja. Jälkiruoaksi oli makoisia porkkanakakku-cupcakeja.

Täällä kuulemma juhlat loppuvat varhain, yleensä viimeistään joskus kymmenen kieppeillä. Juhlia voidaan siten järjestää viikollakin. Vaikka nyt oli viikonloppu, niin nämäkin alkoivat jo varhain alkuillasta ja monet vieraista olivat jo lähteneet, kun me poistuimme kahdeksan jälkeen.

Punaisia mekkoja oli kaapissani useampi jo tänne tultaessa ja täällä niitä on tullut kaappiin muutama lisää. Tämän juhlissa käyttämäni ostin muistaakseni Marshallsista jokin aika sitten.

Juhlissa oli paljon isännän amerikkalaisia työkavereita ja tuli juteltua pidempi tovi muutaman heistä kanssa. Tajusin, että eipä oltu montaa kertaa aiemmin täällä juteltu kunnolla amerikkalaisten kanssa. Vastahan täällä Amerikassa kuitenkin neljä kuukautta ollaan asuttu. Monet sanoo, että amerikkalaisiin on vaikea tutustua, kun taas muihin maahanmuuttajiin tutustuu helpommin. Niin se varmaan tuppaa olemaan monissa maissa, kuten nyt vaikka Suomessakin. Kaikki, joiden kanssa olen enemmän tekemisissä, ovat maahanmuuttajia. Kielikurssilaiset tietenkin. Taannoin kävin täällä yhden valokuvauskurssin, jossa tutustuin yhteen kurssilaiseen. Maahanmuuttaja hänkin, vaikkakin on muuttanut tänne jo nuorena. Meidän agentti oli alun perin eurooppalainen ja personal trainerinikin on tainnut muuttaa tänne muualta. Pisteenä iin päällä asuinyhteisömme kuntosalilla joku alkoi kerran juttelemaan. Hän oli saksalainen.

Sinällään itselleni on ollut kielikurssilla mielenkiintoinen kokemus tutustua niin moniin eri kulttuureihin. Kuten itsekin olen huomannut, niin täällä ulkomailla oma tausta korostuu, ja tuntuu, että kaikki koettavat vaalia omaa kulttuuriaan ja myös kertovat siitä mielellään. Olen oppinut täällä paljon eri kulttuureista, esimerkiksi useammasta aasialaisesta kulttuurista. Mutta olisi hauska oppia enemmän siitä pohjoisamerikkalaisestakin kulttuurista. Toisaalta voidaan tietenkin pohtia, kuka ylipäätään on aidosti amerikkalainen. Kulttuurien kirjo kun on täällä valtaisa. Ja ovathan lähes kaikki amerikkalaiset joka tapauksessa maahanmuuttajien jälkeläisiä.