keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Parveketuolit

Meidän parvekkeella on jo jonkin aikaa ollut tuolit, joiden hankintaa suunnittelin aiemmin. Eli Philippe Starckin Driadelle suunnittelemat Toy -tuolit. Niiden hankinta osoittautui hankalaksi, sillä jouduin tilaamaan ne Euroopasta.


Postikulut huomioiden tuolit löytyivät edullisimmin alankomaalaisesta QuestoDesign -nimisestä verkkokaupasta. Toimitusaika tänne taisi olla 4-6 viikkoa. Tuoleja olisi lopulta löytynyt myös Amerikasta, Miamiin on juuri avattu oma Driade shop, mutta ne olisivat maksaneet yli satasen enemmän kappaleelta. Lisäksi toimitusaika olisi ollut jopa kuukauden pidempi. Niin älytöntä kuin se onkin, niin tuli nopeammaksi ja edullisemmaksi tilata Euroopasta. Vähän tuntui hullun hommalta tilata valkoisia muovituoleja toiselta puolelta maailmaa, mutta olen tykännyt tuoleista kovasti.


Olin erityisen tyytyväinen myös kaupan palveluun. Alkoi näyttää siltä, että tuolien toimitusaika osuu juuri kesälomamatkamme ajaksi. Se olisi ollut huono juttu, koska täällä lähettifirmat yleensä vain jättävät paketit ulko-ovelle sisällöstä välittämättä ja asiakkaalta kyselemättä. Otin liikkeeseen yhteyttä ja he lupasivat lykätä lähetystä muutaman päivän. Näin tehtiin ja tuolit saapuivat heti lomamme jälkeen. Lopulta ne tulivatkin tosin postin kautta niin, että kävimme hakemassa ne postista.


Tuoleja on kaksi. Ruokailuryhmä ei olisi mahtunut parvekkeelle luontevasti grillin jälkeen emmekä lopulta kokeneet sellaiselle tarvettakaan. Toistaiseksi tuolit ovat liikuskelleet ympäri parveketta tarpeen mukaan, mutta tarkoitus olisi tehdä niistä kahvipöytäryhmä. Vielä pitäisi löytää sopivan moderni, mielellään valkoisella marmorikannella varustettu pieni pöytä, jolle sen aamukahvimukin voi laskea.

7 kommenttia:

  1. Ihanat linjakkaat tuolit!!

    Satunnainen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin :). Näyttävät ryhdikkäiltä ja myös tuntuvat siltä, niissä on hyvä istua :).

      Poista
  2. Huh, onpa tosiaan hassua, että Euroopasta itlaamalla saitte tuolit halvemmalla. Yleensähän tänne Suomeen moni tilailee rapakon takaa halvemmalla asioita. Kauniit tuolit joka tapauksesa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eikö! Ehdin jo kiljahtaa riemusta löytäessäni sen Miamin Driade-kaupan enkä voinut uskoa korviani, kun kertoivat hinnat (jotka eivät vielä sisältäneet postikuluja olkoonkin, että postitus Amerikan sisällä on edullista). Ja vielä se, että olisi kestänyt kauemmin tilata sieltä eli ne olisivat tilanneet tuolit ensin Italiasta ja sitten vasta lähettäneet. Niin tuo alankomaalainenkin firma teki, mutta jostain syystä monta viikkoa nopeammin.

      Poista
  3. Meillä lähettifirmat jättävät paketit Lease Officelle, jos emme ole kotona, ja ovelle välillä jopa lapun, jossa kertovat, mistä paketti löytyy. Pari kertaa on käynyt niin, että pakettia on vain odoteltu ja odoteltu, ja lopulta ollaan käyty kyselemästä Lease Officesta, josta se on sitten löytynyt.

    Onpa ihanan modernit tuolit. Näiden rinnalla meidän Walmartista hettu alennusparvekeryhmä kalpenee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, ei olisi pitänyt mennä manaamaan. Tänään oli tietty Amazonista tilattu kattolamppu jätetty oven taakse... Lievästi kuumottava käytäntö.

      Poista
    2. Heh :D. Meille muuten kanssa joskus jätetään paketteja tuonne officelle. Tosin ne ovat nähdäkseni postin kuljettamia paketteja, jotka ovat pieniä mutta vähän liian suuria pieneen postilaatikkoomme. Isommat postin paketit pitää hakea postista ja lähettifirmat jättävät oven taakse.

      Poista