maanantai 3. syyskuuta 2012

Hiekkaveistoksia

Kävimme pitkästä aikaa keskustassa, koska San Diegon satamassa oli perinteinen Labor Dayn purjehdusfestivaali ja hiekkaveistosnäyttely. Keskustan kerrostaloalueella sitä aina muistaa oikeasti asuvansa suurkaupungissa. San Diego on Amerikan 8. suurin kaupunki väkiluvun perusteella mutta ei mielestäni tunnu niin suurkaupunkimaiselta.




Purjehdusfestivaalin takia sataman edustalla risteili pari isompaa purjevenettä ympäriinsä. Ja lisäksi toki paljon pienempiä purjeveneitä, joista monet varmaan olivat liikkeellä festivaalin innoittamana. 



Suosikkini purjeveneistä oli alla oleva punapurjeinen. Miksi muuten purjeveneissä on yleensä valkoiset purjeet, kun ne voisivat olla vaikka tällaiset punaiset?


Alla purjeveneiden vieressä lentotukialus USS Midway, joka on nykyään museokäytössä.


Hiekkaveistoskilpailu oli rakennettu satama-alueelle. Se tuntui erikoiselta, kun hiekkarantoja on koko kaupungin mitalta, mutta käytetty hiekka näytti olevan jähmeämpää erikoishiekkaa. Hiekkaveistokset olivat ihmeellisiä: miten hiekasta pystyykin rakentelemaan sellaisia. Tässä muutama suosikkini (taiteilijoiden nimet löytyvät tapahtuman sivuilta, en huomannut ottaa ylös).







 eloisa silmä oli tehty vain erikokoisia reikiä sisäkkäin kaivertamalla

Meidän molempien suosikki oli tämä taiteilija Rusty Croftin veistos, joka kuulemma oli saanut inspiraation taiteilijan tyttären nukkekodista. Koko idea aukeni meille vasta, kun huomasimme veistoksen nimen.




Alueella oli myös jokamiesluokka.


 Lopuksi kävimme kävelemässä viereisellä Seaport Villagen alueella.




Löysin Seaport Villagen hattuputiikista isolierisen kesähatun, jollaista olen etsinyt jo pitkään. Vielä kun keksisi, miten sen saisi pysymään päässä tuulessakin.



11 kommenttia:

  1. Hienoja ja tunnelmallisia kuvia. Taas kerran tuntui niin kuin olisin itse ollut myös paikanpäällä.

    Nyt jään odottelemaan tietääkö kukaan muu kertoa miksi purjeveneiden purjeet ovat melkein aina valkoiset... :) Minä en tiedä.

    VastaaPoista
  2. Voi kun suloinen tuo nukkekoti! Tulee mieleen Tiheikön väki -kirjat, joissa hiiret asuivat puiden sisällä ja ne näytettiin poikkileikkauksina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En viitsinyt mennä siihen parin sentin päähän kuvaamaan, kun erityisesti tuon veistoksen ympärillä kuhisi paljon ihmisiä, mutta tuon nukkekodin kaikki yksityiskohdat oli toteutettu niin huolellisen ja aidon näköisesti, että olin ihan ihmeissäni siitä taidosta :).

      Poista
  3. Kiitos, Venla! Ja kuulen aina mielenkiinnolla, mistä kuvista muuta tykkäävät, kun makumieltymykset ovat kuitenkin aina subjektiivisia :).

    VastaaPoista
  4. Villi veikkaus. Kovassa ja jatkuvassa UV-säteilyssä muunväriset purjeet haalistuisivat supernopsaan ja keräisivät myös kuumuutta. Värikkäät purjeet (spinnu ja genaakkeri) on yleensä harvemmin käytössä. Tosin nyt kesällä näin muutamat harmaat purjeet, että kyllä niitä muunvärisiäkin on, mutta ne eivät ole kovin yleisiä. Tää oli nyt todella vain veikkaus, oikeaa tietoa ei mullakaan ole.

    Upeita kuvia, taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos villistä veikkauksesta ja kokemuksistasi :). Erityisesti tuo haalistuminen kuulostaisikin varteenotettavalta selitykseltä.

      Poista
  5. Tuo lohikäärmeveistos on mielestäni ihanimman näköinen näin kuvien välityksellä, mutta nukkekotikin on siisti - tulee mieleen hobitin kolo!

    Mun villi historiaveikkaus on, että alunperin purjeveneet olivat sota-aluksia tai rahtilaivoja merirosvojen seassa, ja valkoiset purjeet horisontissa eivät herätä niin paljoa huomiota kuin muun väriset. Pääsee helpommin livahtamaan ohi tai karkuun. Googlettamalla taas löytyi faktatieto nykyajasta, että purjeissa yleisesti käytetty Dacron-kangas on vaikea värjätä, ja itseasiassa värjääminen heikentää sen purjehdusominaisuuksia. Jännä kysymys kyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohikäärmekin oli kyllä tosi hieno, hämmästelin sen ilmeikkyyttä :). Kiitos purjetietoudesta, olipa mielenkiintoista kuulla!

      Poista
  6. Aivan ihania kuvia Ronja, varsinkin nuo kaksi viimeista :)

    Talla Saudeissa on niin paljon tota hiekkaa tarjolla, etta on kylla ihme ettei talla jarjesteta ollenkaan hiekanveistos kisoja!

    http://www.blueabaya.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä ja aiemmasta kommentistasi, Laylah! Hiekkaveistoshiekan pitää olla sellaista vähän savipitoisen näköistä, joten siellä teillä on varmaan liian hienoa hiekkaa :). Kävin muuten kurkkaamassa jo mielenkiintoista blogiasi ja tulen vielä uudelleen lueskelemaan tarkemmin :).

      Poista