tiistai 29. tammikuuta 2013

Helmipuuroa

Perunasuurimoista tehty helmipuuro on lapsuuteni ihastus, jota olen kausittain kaivannut aikuisenakin. Olen huomannut, että mitä ihmeellisimpiä asioita sitä täällä voi Suomesta kaivata, ja syksyllä kasvoi suorastaan himo helmipuuroon. Perinteisten tuomisteni lisäksi toinkin tällä kertaa Suomesta paketin perunasuurimoita. Itse asiassa ne olivat ensimmäinen asia, mitä kaupassa hain ostoskoriini.


Tiedän, että tällaisia kuivatuotteita saa tuoda maahan, mutta silti tämä paketti aiheutti tullissa vähän päänvaivaa. Harrastanhan yltiörehellistä tunnustamista kaikista tuomingeistani. En millään keksinyt, mitä perunasuurimot ovat englanniksi, ja jouduin siten jättämään paketin tunnustuksistani tullivirkailijan tivatessa kaikkia tuomiani ruokia.


Olen huomannut, että helmipuuro jakaa mielipiteitä. Itsekin saan (onneksi!) syödä paketin kokonaan itse, koska puolisolleni helmipuuro ei maistu. Helmipuuro ei myöskään ole suoranaista terveysruokaa. Hiilihydraatteja taitaa olla nelinkertaisesti kaurapuuroon verrattuna. Toisaalta suurimoissa ei ole rasvaakaan, mitä kukakin sitten tarkkaileekaan. Perunasuurimoissa itsessään ei ole proteiineja, mutta maitopohjaisuus tuo niitä puuroon jonkin verran.


Yhden hengen puuroa varten keitän 4 dl maitoa ja maidon kiehuessa lisään 1 dl perunasuurimoita. Puuroa pitää hämmentää koko ajan maidon keittämisestä alkaen ja pidemmän tovin saakin keitellä ennen kuin puuro kiinteytyy. Lopuksi heitän ripauksen suolaa, ja valmiin helmipuuron syön riisipuuron tapaan kanelin ja sokerin kera. Tällä on tullut herkuteltua nyt jo useampana aamuna Suomesta palattuani.

12 kommenttia:

  1. Helmipuurosta en niin välitä, mutta ruispuikuloista maksaisin pitkän pennin :) Meiltä päin löytyy Knorrin tuotteita ihan joka kaupasta, ettei onneksi tarvitse tuoda niitä... Löysin jopa vaniljasokeria tukikohdan marketista ja olin aivan tohkeissani heh. Karkkeja kaipaan yhä viikoittain, miten voikaan olla joku asia niin tolaltaan tässä maassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dr. Oetkerilta on vähän aikaa sitten tullut paikallisiin kauppoihin vaniljasokeria, olen huomannut itsekin. Mullistava uutuus :D. Ruispuikulat maistuu kyllä niin hyviltä, varsinkin tauon jälkeen. Olen kuullut huhua, että Knorrin liemikuutioita löytäisi jostain täältä meidän lähistöltäkin, täytyypä jatkaa etsintöjä.

      Poista
  2. Enpä ole koskaan syönyt helmipuuroa. Tarviskohan testata, että tietää, millaista se on, hhm. Löytyyköhän noita suurimoita ihan kaikista kaupoista, ei ole koskaan osunut silmään tai siis niistä isommista varmaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy yleensä ihan kaikista kaupoista, pienemmistäkin :). Sen koostumus on sellainen, mikä joillekin tökkii.

      Poista
  3. Minäkään en ole koskaan syönyt helmipuuroa, en edes ole ajatellut että tuollainenkin tuote on Suomessa kauppojen hyllyllä :).

    Amerikassa niitä voisi kutsua hot cereal, sen tullimieskin olisi ymmärtänyt :).

    lone star

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lone star, painan mieleen tulevaisuuden varalle :).

      Poista
  4. Tuo on ihan totta, että täällä tulee ikävä ihan ihme juttuja suomesta. Mulla on ollut kauhea himo viiliin nyt jo pidempään vaikka en ole pariin vuoteen juurikaan syönyt maitotuotteita edes suomessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa just sellaiselta himotukselta, mikä täällä voi iskeä :). Viiliä tosin voi tehdä itsekin. En kyllä ole ihan varma, tarvitaanko siihen pohjaksi ensin sellainen perinteinen viili vai kelpaisiko joku vastaava tuote.

      Poista
  5. Namnam! Meillä kotona tuo puuro tunnettiin muuten nimellä nappis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyy muitakin helmipuuron - tai nappiksen :) - ystäviä :).

      Poista
  6. Hi, Neat post. There's an issue along with your website in web explorer, would check this?
    IE still is the marketplace chief and a good part of other folks will leave out
    your great writing because of this problem.

    Here is my blog post :: South Africa

    VastaaPoista
  7. It's really very complicated in this busy life to listen news on TV, therefore I only use the
    web for that reason, and get the hottest information.

    my site: frenchs forest northern beaches

    VastaaPoista