maanantai 27. toukokuuta 2013

Puolisukellusveneretki

Catalinan saarella järjestetään paljon erilaisia turistikierroksia zipline-vaijerireiteistä saaren kiertoajeluihin ja yöllisiin lentokalaristeilyihin. Osaa retkistä ei järjestetty vielä tähän aikaan vuodesta ja osa järjestetään vain viikonloppuisin. Osallistuimme puolisukellusveneretkelle. Näitä järjestää kaksi eri firmaa mutta sekä sisältö että hinta on sama. Retki kestää vajaan tunnin.


Menimme alas ruumaan, jossa katselimme pinnan alaista maailmaa pyöreistä ikkunoista. 



Halutessaan olisi voinut ostaa kalanruokatorpedoita, joilla kaloja pystyi houkuttelemaan oman ikkunan kohdalle. Se olisi ollut turhaa, sillä kaloja pyöri veneen ympärillä sankassa parvessa muutenkin. Valitettavasti vain ne kauneimmat kalat tuntuivat olevan myös ujoimpia.





Nämä oranssit kalat olivat suosikkejani. Kuulin mukana olleen lastentarharyhmän opettajan kertovan, että kyseessä on garibaldi, Kalifornian osavaltiokala. Niitä näki rannaltakin käsin uiskentelemassa rantavedessä.


Lopussa matkustajat päästettiin kannelle.




Taidanpa tehdä vielä yhden postauksen Catalinasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti