Kuntoilulupauksen puolivälikatsaus

Tein vuodenvaihteessa konkreettisen kuntoilulupauksen, että aloittaisin jokaisen arkipäivän vähintään puolen tunnin liikunnalla. Näin puolen vuoden jälkeen on hyvä vilkaista, miten lupauksen on käynyt. Ja  hyvinhän sen tietenkin on käynyt, tuskinpa muuten tätä postausta kirjoittaisin. Alkuvuodesta nyt oli vieraita ja muita tekosyitä, mutta vähintään viimeiset kolmisen kuukautta tavoite on ainakin määrällisesti toteutunut joka viikko. Tällä hetkellä liikun vähintään tuon 5 kertaa viikossa, yleensä aamuisin, ja sykemittari raportoi liikuntaa keskimäärin 6-7 tuntia viikossa. Esimerkiksi viime vuoteen verrattuna se on noin tuplasti.

Erityisesti olen pyrkinyt lisäämään reippaampaa aerobista liikuntaa, joka aiemmin rajoittui lähinnä viikottaiseen bodycombatiin. Nyt käyn asuntomme omalla salilla juoksemassa crosstrainerilla ja vihdoinkin olen löytänyt myös hyvän rullaluistelureitin. Tänne muuttaessamme yksi ilonaihe itselleni oli, että voisin rullaluistella ympäri vuoden. Täällä sitten tajusin, että siinä, missä kotona lähdin rullaluistelemaan kotiovelta, täällä pitää erikseen ajaa jonnekin rullaluistelemaan. Näitä autokaupungin riemuja taas. Jokin aika sitten sain paneuduttua asiaan ja löysin kivan reitin täkäläisittäin kohtuullisen ajomatkan päästä. Viime aikoina rullaluistelu onkin ollut jopa ykkösliikuntamuotoni.

Osana liikunnallisempaa elämäntapaa olen muutaman kuukauden jo syönyt aamiaiseksi proteiinismoothien. Ongelmani on ollut, että aamiaiseni on joko kunnon brunssi tai sitten ei mitään. Jos aion tehdä jotain rankempaa liikuntaa aamulla, niin jotain kevyttä olisi hyvä syödä ja itse pidän proteiineja erityisen tärkeinä yön jälkeen. Kevyinä liikunta-aamuina saatan ottaa smoothien vasta liikunnan jälkeen. Omaan smoothiini laitan pakastepensasmustikoita, rahkaa (Trader Joe's Greek-style nonfat plain yogurt), mansikan makuista proteiinijauhetta ja vaniljanmakuista mantelimaitoa. Joka päivä sama smoothie mutta vielä ainakaan kumpikaan perheessä ei ole kyllästynyt.

Tuloksiakin on toki tullut. Sykkeitä on vaikeampi saada nousemaan kuin muutama kuukausi sitten ja vaatteistakin menee nyt päälle sellaiset, joita en johonkin aikaan ole voinut käyttää. Kaikista parasta on kuitenkin, että olen löytänyt uudelleen opiskeluaikojen liikkumisen ilon ja osittain myös addiktion. Välillä on oikein vaikea pitää lepopäivää, kun lihakset ovat levottomina. Tämä olikin ykköstavoitteeni tässä liikkumisen lisäämisessä: tehdä liikunnasta luonnollinen osa (lähes) jokaista päivää.

Turkkilaista kahvia ja muita tarinoita

Pari ystävää pyysi mukaan ihmettelemään turkkilaista ruokaa ja kulttuuria Anatolian Culture & Food -festivaaleille Orange Countyn Irvineen. Eniten odotin maineikasta turkkilaista kahvia, jota en ollut ennen päässyt maistamaan.

Ensimmäisenä nälkäinen seurueemme kiersi ruokakojut läpi ja kukin osti pitopöytäämme itseä eniten kiinnostaneita ruokalajeja. Oma aiempi tietämykseni turkkilaisesta ruoasta rajoittui kebabeihin, joista en jaksanut innostua, vaikka niitäkin olisi ollut runsaasti tarjolla. Onneksi muitakin ruokalajikkeita löytyi.

Olisiko noissa rasioissa tarpeeksi ruokaa kolmelle? Ei. Yhden tuomiset puuttuvat vielä. Oma suosikkini oli alla oleva vuohenjuustolla täytetty ruokalautasen kokoinen lehtitaikinaleivonnainen. Ei jäänyt nälkä. 

Ruoan jälkeen oli vihdoin kahvin aika. Turkkilainen kahvi tarkoittaa turkkilaista kahvinkeittomenetelmää. Turkkilainen kahvi on espresson tapaista mutta erilaisen keittotavan lisäksi myös käytetty kahvi on vielä hienojakoisempaa. Kahvia oli tarjolla mustana tai sokeroituna, itse otin mustana.

Kahvi tarjoiltiin espressokupin kokoisissa kupeissa. Itse kahvi oli todella pehmeää ja siinä oli erityinen jälkimaku, jota en osannut jäljittää. 

Turkkilaiseen kahvinjuontikulttuuriin kuuluu taikauskoinen perinne. Juomisen jälkeen asetinlautanen laitetaan kupin päälle, kuppi käännetään ylösalaisin, lautasta pyöritetään kolme kertaa ja jätetään kupin pohjalle jäänyt sakka laskeutumaan. 

Lopuksi kuppi käännetään ja sitten ennustaja voisi ennustaa kupin reunoille syntyneistä kuvioista. Ennustajan puutteessa ennustimme ihan vain toisillemme ja minulle ennustettiin lottovoittoa. Miten jätinkin silti lottoamatta, vaikka täällä olisi ollut 600 miljoonan dollarin ennätyspotti tarjolla. Varma voitto meni nyt sivu suun.

Kahvin kanssa nautimme jälkiruoaksi makeita, pistaasitäytteisiä leivonnaisia. Kuulemma Turkki on tunnettu pistaasituotannostaan ja ilmeisesti pistaasia käytetään erityisesti jälkiruokiin, sillä näin useampia erilaisia makeita pistaasileivonnaisia.

Valitsimme jälkiruoaksi alla olevat pistaasileivonnaiset, jotka olivat taivaallisia.

Vatsat täynnä maltoimme keskittyä myös kulttuurin esittelyyn. Itseeni teki suurimman vaikutuksen ebru -vesimarmorointi.

Taiteilija laittoi vettä ja öljyjä sisältävään laariin eri värejä ja piirsi niihin kuvioita puutikulla. Sen jälkeen  laarin päälle laitettiin paperi ja kun se vedettiin laarista ulos, kuviot olivat paperissa eikä vedessä ollut enää jälkeäkään maalista. Se oli kuin taikuutta.

Yllä taiteilija tekee kuvioita vesilaarissa ja alla kuva paperista, johon kuviot on siirretty. Niin kaunista.

Lammaspastaa pääsiäistunnelmissa

Kylläpäs on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta ja kommentteihinkin vastaus oli viipynyt. Eikä täällä edes ole mitään erityistä ollut menossa. Tavallista arkea vain. Pääsiäistä vietimme ihan kotosalla ja rennolla meiningillä. 

Koristelin kodin pääsiäiseen kukilla ja pajunkissoilla. Täältä sai tosiaan kaupasta pajunkissoja!

Pääsiäisestä sain syyn kokeilla vihdoinkin Blankon lammaspastaa, jonka takia ostin muuttokuormaan Turku lautasella -kirjan. Kirjassa esitellään kymmenen ravintolaa Aurajoen rannalta ja kukin ravintola on antanut kirjaan jonkin reseptinsä. Voi sitä onnea, kun kuulin Blankon lahjoittaneen suosikkiannokseni eli lammaspastan ohjeen. Resepti on sen verran työläs tällaiselle laiskalle kokille, että se sopi parhaiten tällaisen leppoisan pääsiäissunnuntain puuhaksi. Loppupäivän voi sitten käyttää kaikkien valmistuksessa kertyvien öljyisten kippojen ja vatkaimien hinkkaamiseen.

Ohjeessa annettiin lampaan kypsennykseen pari vaihtoehtoa, joista valitsimme grillaamisen. Varovaisesta kypsyttämisestä huolimatta liha tuli aavistuksen ylikypsäksi, mutta siitä huolimatta setti oli oikein mainio. Ja kyllä se vähintään etäisesti muistutti Blankon esikuvaansa.

Tehtiin ohjeen mukainen annos ja koska syöjiä oli vain kaksi, niin annoksistakin tuli yhtä valtavat kuin Blankossa konsanaan. Saatiin samalla iltapalat molemmille.

 Blankon lammaspastan ohje löytyy myös täältä Hellun Hellalla blogista.

Lopuksi kuva kaupasta bongaamistani pääsiäiskoristeista. Onkohan amerikkalainen ajatusmaailma erilainen, kun itsestäni tällaiset vangitut pääsiäispuput näyttäisivät vain lähinnä lohduttomilta pääsiäiskodissa. 

Katsokaa nyt tätäkin pikkupupua, miten onnettomalta se häkissään näyttää. 

Tällaisia pääsiäiskuulumisia täältä. Täällähän ei pääsiäislomaa ole vaan miehellä on huomenna normaali työpäivä ja itselläni koulussa puolivälitentti. Eli seuraavaksi sitten kertailemaan kevään aikana opittua.

Mitä suomalaista ruokaa tarjosin

Joku ehkä vielä muistaa, kun muutama kuukausi sitten kyselin vinkkejä suomalaisen ruoan tarjoamisesta ulkomaalaiselle. Sain silloin teiltä lukijoilta niin mahtavia vinkkejä, että aion hyödyntää niitä useammallakin kerralla. Nyt kaikkien vieraittemme jälkeen sain vihdoin järjestettyä tämän ensimmäisen lounaan, johon silloin vinkkejä kyselin.

Päädyin tarjoamaan kermaista lohikeittoa. Se ei olisi tullut itselleni mieleen, mutta niin monilla oli sen tarjoamisesta positiivisia kokemuksia, että päädyin siihen. Laitoin keittoon perunoita, porkkanoita, voissa kuullotettua sipulia, laakerinlehtiä, n. 350 g lohta ja pari desiä kermaa. Kalaliemen tein kalanpäiden keittelyn sijaan ihan vain Knorrin kalaliemikuutioista. Tarkoitukseni oli laittaa myös tilliä, mutta sen unohdin ostaa. Olisin halunnut kokeilla myös Kokeilevan kokin vinkkaamaa fenkolia, mutta sitä ei juuri nyt löytynyt. Tämän hieman riisutun keiton kera tarjosin ruisnappeja voilla. Ilokseni keitto tuntui maistuvan, vieras santsasikin ja kyseli tarkkaan sen tekemisestä.

Jälkiruoasta jäin harmittelemaan, että unohdin Jutan ehdottaneen mustikkapiirakkaa! Se olisi ollut täydellinen. Muista vaihtoehdoista esimerkiksi korvapuusteja olin hänelle jo tarjonnut aiemmin ja lätyt ja pannarit oli kommenteissa mielestäni osuvasti todettu aamupalaruoiksi. Joten päädyin huijaamaan ja tarjosin ei-niin-suomalaista Avec Sofién mustikkapannacottaa, josta on tullut varman päälle jälkkärini. Se maistuu aina kaikille ja marjat ovat sentään suomalainen juttu, eikö... Se oli menestys tälläkin kertaa ja vieras pyysi ohjeenkin jälkikäteen. Seuraavalla suomalaisella aterialla sitten sitä mustikkapiirakkaa.

Lopuksi vieraani halusi lähettää lukijoilleni terveisiä. Hän pyysi myös erikseen mainitsemaan olevansa ruoan suhteen nirso :D.

Eli iso kiitos neuvoistanne!

Rukiinen aalto

Löysin kamerastani vielä yhden ruisleipäkuvan, joka unohtui edellisestä postauksesta. Ruisnappien sijaan ruisleipätaikinasta voi tehdä muitakin muotoja. Kokeilin viimeksi tehdä Aalto-vaasin muotoisella piparimuotilla muutamia rukiisia aaltoja. Muotiksi käy oikeastaan mikä vain astia tai muotti tai taikinaa voi leikata ihan vapaalla kädellä. Koska ruisleivät eivät kohoa paljon, pitävät ne muodon varsin hyvin.

Lisäys: Bongasin juuri uudesta Martha Stewart Living -lehdestä tällaisen Rye Soda Bread reseptin. Jännä resepti, ei juurta eikä lainkaan hiivaa vaan ainoastaan ruokasoodaa. Ruisjauhoja on ohjeessa vain osa, loput vehnäjauhoja. Tätäkin voisi joskus äkilliseen ruisleivän himoon koettaa, vaikkei ihan kunnon ruisleipää olekaan.

Ruisleipurin marginaalimerkintöjä

Olen nyt reilun puolisen vuotta harjoitellut ruisleivän tekoa tällä ohjeellani. Mitä nyt viime aikoina leipomo oli tauolla, kun vierasrysä piti meidät suomalaisessa ruisleivässä. Ei omat ruisleipäni sentään Ruispuikuloita voita, ei mahda mitään.

Erinäisiä kokeiluja on tullut tehtyä matkan varrella. Ensinnäkin olen kokeillut juuren ottamista sekä ennen hiivan lisäämistä (kuten ohjeessani) että hiivan lisäämisen jälkeen. Hiivallinen juuri luonnollisesti kehittyy nopeammin, mutta muuten lopputulos on suunnilleen sama. Olen päätynyt pitäytymään hiivattomassa juuressa, koska muutenhan sitä hiivaa alkaa kertyä juureen kerta toisensa jälkeen enemmän. Aito ruisleipä kuitenkin on mielestäni vähähiivaista.

Otan joka kerta kaksi juurta seuraavaa kertaa varten. Toinen on varalle. Kerran esimerkiksi huomasin unohtaneeni juuren ottamisen siinä vaiheessa, kun leivät olivat jo tulleet uunista. Tai jos taikina joskus jostain syystä menisi pieleen, niin seuraavalla kerralla voisi käyttää varajuurta edelliseltä kerralta. Juuri on kuitenkin se ruisleivän sydän, jonka jalostamiseen menee aikaa. Käärin molemmat juuret omaan kelmuun ja laitan ne pakastepussiin, jonka päälle kirjoitan päivämäärän.

Käytän taikinajuureen 1 litran ruisjauhoja (kuten ohjeessa), mutta itse taikinaan käytän jauhoja enemmän kuin ohjeessa, yhteensä n. 2 litraa. Ruistaikinastani tuleekin aika tiivistä, mutta parempi sekin kuin liian löysä taikina. Sellaisen leipominen on ihan tuskaa, kokeiltu on.

Isoin muutos on ollut, että olen lakannut tekemästä reikäleipiä. Sen sijaan teen nykyään pelkästään ruisnappeja. Ne on helpompi tehdä, niistä tulee hauskannäköisiä ja niitä on mukava pakkasesta sulattaa sopiva määrä syötäväksi. Kaulitsen n. parin sentin paksuisen taikinan ja teen ruisnapit lasilla. Hyväksi havaittu paistoaika (225 °C (440 °F)) on n. 20-25 minuuttia.

Tärkein havaintoni on ollut, että ruisleipä kannattaa halkaista heti, kun sormet vain pystyvät kuumaan leipään koskemaan. Jäähtynyttä, kovakuorista leipää on vaikea halkaista ilman, että halkaisee sormenpään samalla. Halkaistuista leivistä tulee myös ilmavampia.

Pikapalvelua pikaruokaloissa

Amerikka on täynnä erilaisia pikaruokaketjuja. On hampurilaisketjuja, meksikolaispaikkoja, kerrosvoileipäpaikkoja, keittopaikkoja, chicken wingsejä ja vaikka mitä. Mehän ei tietenkään tällaista roskaruokaa syödä, mutta jos syötäisiin, niin olisin tehnyt seuraavanlaisia havaintoja.

Onnistuneesti tilattua murkinaa Wendy'siltä. Hampurilaisten ystäville vinkiksi, että tämä ja In-N-Out -hampurilasketju keräävät yleensä eniten mainintoja parhaita hampurilaisketjuja tiedustellessa. 

Missään ruokapaikoissa en ole niin pihalla kuin pikaruokapaikoissa, monestakin syystä. Ensinnäkin olen alkanut epäilemään, että pikaruokaketjujen tuntemus kuuluu yleissivistykseen. Pitäisi tietää, miten kussakin niistä toimitaan. Jottei jarruttaisi liukuhihnaa, olisi hyvä etukäteen tietää, mitä paikassa myydään, mitä ruokaan kuuluu ja mitä pitää tilata erikseen, haluaako aterian ja mitä siihen kuuluu, minkä kastikkeen haluaa, mitä lisukkeita ja ruokailuvälineitä haetaan mistäkin, tuodaanko ruoka pöytään ja kuuluuko astiat palauttaa itse. Noin aluksi.

Toiseksi amerikkalaisten rakkauden vaihtoehtoihin huomaa erityisesti pikaruokapaikoissa. On turha kuvitella, että saisi tilauksen hoidettua jollain "ottaisin juustohampurilaisen ja kokiksen, kiitti" -tyylisellä heitolla. Myyjiä on varmaan kielletty valitsemasta asiakkaan puolesta, joten vähintään asiakas pitää saada vastaamaan myöntävästi kysymykseen "tarkoitatko tätä ollaankeksittyomanimimeidänjuustohampurilaiselle?". Ei ole niin pientä asiaa, etteikö tarjottaisi vaihtoehtoja. "Mitä juustoa laitetaan?" ("Öö, se viimeinen, kiitos").

bataattiranskiksia saa monista hampurilaispaikoista

Kolmanneksi amerikkalaiset eivät puhu missään niin nopeasti kuin pikaruokalan tiskin takana. Paitsi tietenkin jättäessään ääniviestiä, mutta se nyt on ymmärrettävää tietäen täkäläiset puhelujen hinnat. Taannoin luulin hetkellisesti myyjän vaihtaneen espanjaksi ennen kuin hahmotin kysymyksen palautettuani sen lähimuististani.

Panera Bread tarjoaa salaatteja, keittoja ja kerrosvoileipiä. Heiltä saa hyvää ranskalaista sipulikeittoa.

Lopuksi toivon, että on olemassa jokin laki, joka velvoittaa juuri pikaruokapaikkoja laittamaan vessoihinsa alla olevan kyltin. Ettei se olisi siellä siksi, että sitä tarvitaan.  

kuvalähde

Illallinen 90210:ssa

Vieraanamme ollut veljeni halusi nähdä jääkiekkoa Anaheimissa. Lähdimme hänen avovaimonsa ja suloisen kummityttöni kanssa mukaan piipahtaaksemme samalla päiväksi Los Angelesiin. Vietimme aluksi muutaman tunnin Universalin studioilla, jotka olivat ehkä mielenkiintoisin turistikohde, jossa toistaiseksi olen täällä käynyt. Päivälipulla saa käydä koko vuoden, joten menen sitten uudelleen paremmalla ajalla.

Yksi harvoista kuvistani Universalin studioilta, hajosi nimittäin muistikortti ensimmäistä kertaa elämässäni. Onneksi nyt eikä kuukausi sitten, kun olin ottanut sen täyteen hääkuvia.

Seuraa nolo tunnustus: koukkuunnuin loppuvuodesta Suomen televisiosta tulleeseen Beverly Hillsin täydellisiin naisiin, joista näytettiin pari ensimmäistä tuotantokautta. Paitsi että se on tosi-tv:tä parhaimmillaan ja pahimmillaan, niin sarjaa on ollut hauska seurata, koska tapahtumapaikat sijaitsevat lähellä ja maisemat näyttävät tutuilta. En nyt ihan samoissa maisemissa liikuskele tietenkään, mutta kuitenkin. Tällaisissa sarjoissa huomaan usein, miten hyvin viihdemaailma manipuloi katsojia. Ensin tykkään joistain hahmoista ja sitten huomaankin kohta ärsyyntyväni heihin, tai toisinpäin. Omaa mielenmuutostani ihmetellessäni huomaan muiden katsojien käyneen samanlaisen mielenmuutoksen. Pienillä asioilla osallistujista saadaan rakennettua kärjistettyjä hahmoja, jotka herättävät katsojissa isojakin tunteita. Aina kun huomaan mielipidettäni manipuloidun tällä tavalla, tulee sama olo kuin silloin, kun ostaa lööpin perusteella iltapäivälehden. Sitä tavallaan arvasi, että kyseessä on harhaanjohtava kärjistys, mutta silti meni huijaukseen. 

Sarjassa on vain yksi hahmo, josta olen tykännyt oikeastaan (melkein) koko ajan: ravintoloitsija Lisa. Siksi kuulosti hauskalta idealta, kun sarjaa jo pidempään seurannut veljeni avovaimo ehdotti, että kävisimme illallisella Beverly Hillsissä Lisan omistamassa Villa Blancassa. Saavuimme paikalle alkuillasta, jolloin ravintola oli jo tyhjentynyt lounastajista, mutta illallisaika ei ollut vielä alkanut. Aurinko oli juuri laskemassa ja ravintolassa vasta sytyteltiin kynttilöitä iltaa varten.

 sarjan hengessä tilasimme lasilliset talon omaa roseviiniä

Pääruoaksi tilasin lohipastan. Se on harvoja pastoja, joita ravintoloissa tilaan, ja usein joudun pettymään. Tällä kertaa en joutunut, vaan tämä oli yksi parhaista syömistäni lohipastoista. Pastassa oli jonkinlainen rapukastike, joka sopi siihen erinomaisesti. Lohi ei ollut ylikypsä ja annos oli muutenkin kaikin puolin onnistunut.

Paikan jälkiruoista olimme kuulleet paljon kehuja, joten niiltä odotimme paljon. Itse tilasin limoncello juustokakkua, seuralaiseni ottivat crème brûléetä ja jotain puddingia. Meistä kukaan ei ollut erityisen vaikuttunut jälkiruoastaan. Olivathan ne ihan hyviä (mikä jälkkäri ei olisi?), mutta eivät ollenkaan erityisiä eivätkä ainakaan parasta tässä ateriassa.

Helmipuuroa

Perunasuurimoista tehty helmipuuro on lapsuuteni ihastus, jota olen kausittain kaivannut aikuisenakin. Olen huomannut, että mitä ihmeellisimpiä asioita sitä täällä voi Suomesta kaivata, ja syksyllä kasvoi suorastaan himo helmipuuroon. Perinteisten tuomisteni lisäksi toinkin tällä kertaa Suomesta paketin perunasuurimoita. Itse asiassa ne olivat ensimmäinen asia, mitä kaupassa hain ostoskoriini.

Tiedän, että tällaisia kuivatuotteita saa tuoda maahan, mutta silti tämä paketti aiheutti tullissa vähän päänvaivaa. Harrastanhan yltiörehellistä tunnustamista kaikista tuomingeistani. En millään keksinyt, mitä perunasuurimot ovat englanniksi, ja jouduin siten jättämään paketin tunnustuksistani tullivirkailijan tivatessa kaikkia tuomiani ruokia.

Olen huomannut, että helmipuuro jakaa mielipiteitä. Itsekin saan (onneksi!) syödä paketin kokonaan itse, koska puolisolleni helmipuuro ei maistu. Helmipuuro ei myöskään ole suoranaista terveysruokaa. Hiilihydraatteja taitaa olla nelinkertaisesti kaurapuuroon verrattuna. Toisaalta suurimoissa ei ole rasvaakaan, mitä kukakin sitten tarkkaileekaan. Perunasuurimoissa itsessään ei ole proteiineja, mutta maitopohjaisuus tuo niitä puuroon jonkin verran.

Yhden hengen puuroa varten keitän 4 dl maitoa ja maidon kiehuessa lisään 1 dl perunasuurimoita. Puuroa pitää hämmentää koko ajan maidon keittämisestä alkaen ja pidemmän tovin saakin keitellä ennen kuin puuro kiinteytyy. Lopuksi heitän ripauksen suolaa, ja valmiin helmipuuron syön riisipuuron tapaan kanelin ja sokerin kera. Tällä on tullut herkuteltua nyt jo useampana aamuna Suomesta palattuani.