Helmiä kynsille

Bongasin jokin aika sitten Madden blogista Ciatén Caviar Manicyrin. Settiin kuuluu kynsilakka ja pieniä helmiä, jotka kiinnitetään lakkaan. Ajattelin Madden manikyyrin nähtyäni, että jos sarjassa on valkoisia helmiä, niin ne olisi niin minun juttu. Ja siellähän oli. Sain vihdoin omat lakkani hankittua Sephorasta.

Valitsemaani settiin kuuluu valkoinen pohjalakka ja pikkuruisia mother of pearl -helmiä. Aluksi kaikki kynnet lakataan pohjalakalla kertaalleen. Sen jälkeen kynnet lakataan yksitellen. Aluksi laitetaan toinen kerros pohjalakkaa ja sitten kaadetaan helmiä kynnelle. Lopuksi helmiä painetaan kevyesti lakkaan kiinni. Sama toistetaan joka kynnelle ja sitten annetaan kuivaa pitkään.

Settiin kuuluu pieni suppilo, jolla karanneet helmet palautetaan pulloon. Kannattaa pitää jotain alustaa, minkä päällä helmiä voi kaataa vapaasti. Sitten vain ylimääräiset helmet takaisin pulloon. Näin helmiä ei kulunut paljon yhteen manikyyriin.

En ehkä ihastunut näihin niin paljon kuin ajattelin, mutta varmaan tämä vaatii vähän harjoitteluakin. Pohjalakka on mielestäni vähän liiankin valkoinen, jotta helmet erottuisivat. Koetan varmaan seuraavaksi, jos tämä toimisi jollain toisella pohjalakalla. Helmet myös irtoavat helposti ja lakkausta on vaikea korjailla.

Auringossa helmet kuitenkin kimmeltävät kauniisti.

Neljä tuntia vuoristossa

"You gotta hike this trail at least once and take obligatory Potato Chip Rock pictures at the top if you live in the area!"

Näin kirjoittaa joku sandiegolainen yelp.comissa Mount Woodsonin patikointireitistä. Tuumasta toimeen! Kyseinen reitti on noin 10 mailin eli 16 kilometrin reitti, jossa noustaan ylös vuorelle ja tullaan sitten samaa reittiä takaisin. Matkaan suositellaan varaamaan neljä tuntia ja melkein sen verran meilläkin meni. Palkintona kiipeämisestä ylhäällä on erikoinen nähtävyys nimeltä perunalastukivi (Potato Chip Rock). Sen päälle sitten kiivetään voitonriemuisena ja otetaan kuvia. Reitti on varsin rankka, koska se on käytännössä koko matka ylämäkeä. Varsinkin loppumatkasta saa olla onnellinen, jos on parikin metriä tasaista. Lisäksi reitiltä puuttuvat varjopaikat lähes kokonaan, joten paahde voi olla melkoinen.

 Ruista ranteeseen ennen lähtöä

Valmistauduimme reitille kevyellä aamiaisella ja huolellisella aurinkosuojan levittämisellä. Mukaan otimme pari pulloa vettä molemmille, energiapatukoita, aurinkolasit ja hatut (tai ainakin toinen meistä). Hätätapauksia varten otimme myös paperia ja särkylääkettä. Pukeuduin vaaleisiin vaatteisiin.

survival kit 

Ei muuta kuin menoksi sitten. Reitille suositellaan lähtemään aamukahdeksalta, jottei kuumuus nousisi sietämättömäksi. Niin meidänkin piti, mutta voi kun nukutti makoisasti lauantaiaamuna. Loppujen lopuksi lähdimme klo 11 eli kuljimme reitin juuri kuumimpaan aikaan. En voi suositella. Reitti lähti Lake Powaylta, joka sijaitsee San Diegosta vähän pohjoiseen.

reitti lähti alla näkyvän Lake Powayn rannalta, matka on tässä juuri vasta alkanut

lähtökuopissa

Liikenteessä oli paljon porukkaa ja monet olivat jo paluumatkalla. Meitä tuli vastaan paljon hyväntuulisia ihmisiä, jotka hymyili, hyppeli polulla ja huikkaili huomenia. Oma olotila ei ollut ihan yhtä riemuikas ja loppumatkasta pysähdyimmekin aika usein. Oli kuumaa ja pölyistä, ja pakko sanoa, että eteneminen oli rankkaa ainakin minulle. Maisemat sen sijaan olivat ihan hienoja - jos vain jaksoi nostaa katseen polusta.

reitti pölisi hiekkapölyä niin, että tämä kasvikin oli täysin pölyn peitossa

Reitin pään näki vasta ihan loppuvaiheessa, ja reilun tunnin kohdalla alkoi jo usko loppua, koska olimme etukäteen kuulleet ylösmenon kestävän kolmisen tuntia. Sitten näimme tämän toivon tuojan:

Suunnilleen sen verran ylösmeno tuosta kestikin. Kokonaisuutena menomatka kesti meillä aika tarkkaan parisen tuntia, keskisykkeeni menomatkalta oli melkein 150. Emme pitäneet pidempiä taukoja, mutta minuutin-parin taukoja pidimme varsinkin loppuvaiheessa useita. 

Kun lopulta näimme huipun siintävän, oli olotila riemuikas. Ylhäällä otimme kuvia perunalastukivellä, söimme patukat, joimme vettä ja nautimme varjoisasta istumapaikasta. 

  palkintona kiipeämisestä sai nostattaa sykettä vielä tälle perunalastukivelle (Potato Chip Rock) kiipeämällä

näkymät kielekkeeltä olivat aikamoiset

Tauon jälkeen lähdimme takaisin. Koska takaisin tullaan samaa reittiä, niin melkein koko matka oli alamäkeä. Vastaan raahusti uupuneita kasvoja, jotka kyselivät meiltä, onko vielä pitkä matka. Tulijoita jaksoi tsempata, koska oma askel oli kevyt, hymy herkässä ja sitä hädin tuskin enää muisti tulomatkan rasituksia. Jaksoi ottaa valokuviakin.

 kaukana siintää Lake Poway

Matkan jännittävän kokemus oli kuitenkin vielä edessä, tapasimme nimittäin Kalifornian vaarallisimman villieläimen. Olimme jo ihan loppumatkassa, kun ohitsemme juoksi pari nuorta miestä. Yhtäkkiä toinen heistä kääntyi, osoitti pengertä takanaan ja huikkasi meille, että siellä on käärme. Tultuamme kohdalle näimme tien reunassa reilun metrin mittaisen kalkkarokäärmeen.

 kalkkarokäärme polkua ylittämässä

Pysähdyimme muutaman metrin päähän odottamaan, mitä käärme tekee. Se oli tullessamme aikeissa ylittää polun, mutta meidät huomattuaan oli vähän aikaa paikallaan, kääntyi sitten takaisin pengertä kohti ja luikerteli hitaasti sinne. Se oli itse asiassa aika komea eläin eikä yhtään aggressiivisen oloinen. Emme tietenkään olisi sen lähelle menneet, kuten ei sekään meitä lähestynyt. 

kalkkaron helistin

Sitten olimmekin jo melkein takaisin järvellä. Paluumatkaan meni noin 1,5 tuntia ja keskisykkeeni oli alle 130. Vaikka reitti oli kokonaisuutena varsin rankka, oli se ehdottomasti kaiken arvoinen. Ehkä kuitenkin kaikista mahtavinta oli tulla takaisin kotiin ja pestä kaikki se neljän tunnin kuumuus, hiki ja pöly pois pitkällä suihkulla. 

Grilli kuumana

Ostettiin taannoin parvekkeelle grilli ja sen jälkeen onkin tullut harva se ilta grillailtua. Tämä on meille uusi harrastus, koska Suomessa grillasimme vain muutaman kerran vuodessa. Ja kun harvoin grillaili, niin sitä tuli aina tehtyä niitä turvallisia suosikkeja.

Grillivalintamme päätyi Weberin ufomalliseen kaasugrilliin, virallisempi mallinimi taisi olla Q320. Se on jykevän oloinen ja helppo sytyttää. Siitä voi myös irrottaa grillipesän niin, että grillille jää vain matalat jalat. Näin sen voi halutessaan raahata vaikka rannalle mukaan. Täällä näkee usein sitä, että ihmiset tuovat rannalle ja puistoihin niin grillit, katokset kuin ruokapöydätkin.

On vaikea käsittää, että täällä on grillikelit ympäri vuoden. Itse asiassa on yhä vaikea käsittää, että täällä on kesä ympäri vuoden. Välillä huomaan ajattelevani, millaistahan täällä on syksyn ankeudessa. Sitten sitä muistaa, ettei niitä räntäsateita ei ole tulossa. Täällä on satanut lunta vain viisi kertaa viimeisen sadan vuoden aikana. Kylmimmät kuukaudet ovat tammi-helmikuu ja nehän me olemme jo nähneet. Säiden puolesta parhaat kuukaudet eli syys- ja lokakuu ovat itse asiassa vielä kokematta.

Olen ostanut jo vuosia sitten Hans Välimäen Grillistä -kirjan, mutta nyt vasta on tullut perehdyttyä siihen paremmin. Sehän on täynnä ihania grilliohjeita! Esimerkiksi kirjan lihamarinadia ollaan käytetty nyt jo useampaan kertaan vartaisiin ja ollaan se hyväksi havaittu. Marinadiin tulee rypsiöljyä, soijaa, tuoretta inkivääriä, tuoretta chiliä, sitruunaruohoa ja valkosipulinkynsi. Olemme antaneet lihan marinoitua yön yli ja sivelleet myös kasvikset marinadilla juuri ennen grillausta. 

Viihderatkaisuja

Pohdin keväällä televisiokanavavaihtoehtoja (kiitos kaikille hyvistä kommenteista!) ja nyt muutaman kuukauden jälkeen ajattelin jakaa ratkaisumme. Päädyimme ottamaan pelkästään Netflixin ja Suomen TVkaistan. Ensimmäinen on ymmärtääkseni vain Amerikassa toimiva palvelu, josta näemme netin kautta elokuvia ja sarjoja. Jälkimmäisestä näemme kaikki Suomen lisämaksuttomat kanavat nauhoitteina netin kautta. Vaikkei kummassakaan aina ihan uusimpia sarjoja ja elokuvia ole, niin ei ole näistä kahdesta katsottava kertaakaan vielä loppunut. Ratkaisuumme vaikutti paljon se, että taloyhtiöömme sai ottaa vain yhden kanavatarjoajan paketteja, jotka tarjosivat isoa kasaa tuntemattomia kanavia kalliiseen hintaan. Ehdin myös väliaikaisasunnossamme tutustua amerikkalaiseen kanavatarjontaan ihan tarpeeksi osatakseni olla kaipaamatta sitä.

Pakko erikseen kehua tuota TVkaistaa, sillä se on tosi hyvä palvelu, ottaisin sen nyt melkein jo Suomessakin. Se nauhoittaa kaikki ohjelmat kuukaudeksi ja ne voi katsoa, milloin haluaa. Ei tarvitse harmitella, ettei ajoissa huomannut kiinnostavaa ohjelmaa. Me kun vielä eletään täällä kymmenen tuntia Suomen perässä, niin koko päivän ohjelmat ovat katsottavina melkein aamusta alkaen. Monet ulkosuomalaiset lapsiperheet tilaavat TVkaistaa suomalaisten lastenohjelmien takia. Jos ympäristö on muuten lähinnä vieraskielinen, niin suomalaiset lastenohjelmat antavat pientä lisävirikettä suomen kielen oppimiselle.

Hyvin olemme pärjänneet ilman varsinaisia televisiokanavia. Uutisia ainoastaan joskus kaipaan, vaikka netistähän ne saa. Oikeastaan on myös hyvä, että nyt sitä televisiota tulee katsottua vain silloin, kun haluaa nähdä jonkin ohjelman. Ennen meillä pauhasi usein televisio taustalla muuten vain. Jos kuitenkin haluamme nähdä jonkin ohjelman Amerikan televisiosta, niin menemme taloyhtiömme kuntosalille, jossa on televisiot niin seinällä kuin kardiolaitteissakin. Keväällä treenasimme usein Voicen tahdissa. Monet ohjelmat myös pystyy katsomaan täällä netistä. Esimerkiksi juuri nuo erilaiset laulukilpailut näkyvät seuraavana päivänä netissä.

Meillä on televisioon kytkettynä Mac Mini netin käyttöä varten. Vielä pitäisi löytää huonekalu, jonka päälle sen voisi laittaa tuon lattian sijaan... Johtojen piilotus olisi plussaa myös. Netflixiä pystyy katsomaan suoraan ainakin näistä uudemmista televisioistakin.

Mac Mini - televisiomme sielu

Selasin eilen Netflixin tällä hetkellä suosittujen sarjojen listaa ja mikäs se sinne oli bongahtanut: Dawson's Creek. On tainnut eräs erouutinen nostaa vanhan sarjan pinnalle jälleen. Ehkä pitää itsekin joku päivä katsoa muutama jakso. Muistan sen ärsyttävän tekopyhänä sarjana, jota silti - tai ehkä juuri siksi - oli pakko katsoa. Huolimatta siitäkin, että taisin olla vähän yli-ikäinen sarjalle jo silloin.

kuvakaappaus Netflixistä

Crystal Pier

Postasin aiemmin Pacific Beachin leijasurffaajista (kiitos lajin nimestä kommentoijille!). Haluan esitellä vielä toisen kyseisen rannan hienouksista, nimittäin pitkän puulaiturin nimeltä Crystal Pier. Nämä pitkät laiturithan ovat paitsi kalastajien, niin myös valokuvaajien suosikkeja. Joku ilta vielä menen tuonne kuvaamaan laituria auringon laskiessa - kuten niin moni kuvaaja minua ennen. Tuollaiset laiturit eivät ole San Diegossa kovin tavallisia. Tämän lisäksi mieleeni tulee ainoastaan La Jollan rannalla oleva betoninen laituri. La Jollan laiturille ei muistaakseni edes pääse kävelemään kuten tälle laiturille.

siellä se laituri siintää 

Laiturin päällä on mökkejä, joita Crystal Pier Hotel vuokraa. Jos mielii laiturille katselemaan auringonlaskua omalta terassilta punaviinilasi kädessä, niin kannattaa olla ajoissa liikenteessä: kuulemma nämä varataan jopa kuukausia etukäteen.

jokaisen mökin ikkunaluukuissa on oma merellinen figuuri 

näkymä laiturilta 

laiturilla oli paljon kalastajia 

to jump or not to jump?

laiturinnokka oli oikeasti hurjan korkealla

 merituuli tuivertaa

 Tämä ressukka oli loukannut toisen jalkansa ja hyppi yhdellä jalalla. Onneksi vieressä oli mukava kalastaja, joka aina välillä heitti sille kalan :). Itse asiassa tämä oli niin pulskassa kunnossa, että tällainen säälikalastus saattaa olla jopa tehokkaampaa kuin lokin normaalit ruoanhankintatavat...

Frozen yogurt

Maistoin tänään ensimmäistä kertaa täällä suosittua herkkua, frozen yogurtia. Jääjogurttibaareja on täällä varmaan enemmän kuin jäätelöbaareja. Käymässämme paikassa frozen jogurtteja oli ainakin kymmentä erilaista sorttia. Aluksi valittiin sopivankokoinen kippo, johon sitten sai pursotella eri lajikkeita mielensä mukaan. Lopuksi päälle oli tarjolla erilaisia hedelmiä, karkkeja ja strösseleitä. Annoksesta maksettiin painon mukaan.

Valitsin omaan annokseeni vanilja-, cappuccino- ja mustikkajogurttia ja päälle mustikoita, mansikoita ja nallekarkkeja. Maku ei mielestäni eronnut paljon jäätelöstä, ehkä se oli hieman vähemmän makeeta. Mustikkamausta tuli heti ehdoton suosikkini.

Kysyin myyjältä, miten tämä eroaa jäätelöstä. Myyjä sanoi näiden olevan lähes rasvattomia. Purkin kyljessä luki iso kasa muitakin terveysvaikutteita.

Terveysruokaa!

Frozen yogurt oli niin positiivinen yllätys, että taidanpa seuraavalla kauppareissulla katsastaa myös pakastealtaan Ben&Jerry'sin frozen jogurtit, jotka olen tähän mennessä ohittanut.

Patikointia ja vaarallisia tilanteita

Hiking, olisiko se sitten patikointia, on täällä suosittua puuhaa. Eikä ihme, koska vuoristoinen Kalifornia ja ympärivuotisesti lämpimät kelit tarjoavat hyvät puitteet patikoinnille. Ja onpa kävelylle todella tarvettakin, koska kukaan ei täällä muuten kävele minnekään. En lakkaa ihmettelemästä sitä hulluutta, miten tämä kaupunki on rakennettu pelkästään autojen varaan. Jos täällä haluaa lähteä kävelemään tai pyöräilemään, niin pitää ensin ajaa autolla sopivan reitin varrelle.

Käytiin mekin tänään kokeilemassa patikointia. Meitä kun kiehtoo yksi hieno patikointireitti, joka on neljän tunnin reitti. Kokemattomina patikoijina ajateltiin kokeilla ensin helpommalla reitillä. Tämä vuoristoreitti oli noin neljän kilometrin pituinen ja siihen suositeltiin varaamaan parisen tuntia. Pari tuntia neljään kilometriin! Mutta kun reitti menee vuorenrinteellä ja lämpömittari on viime aikoina hätyytellyt kolmeakymmentä, niin ei sitä ihan juoksuvauhtia kipitä. Ei siihen siltikään ihan sitä paria tuntia saatu tuhrattua, vaikka rauhallisesti käveltiin ja kuviakin otettiin. Reilu tunti kuitenkin. Keskisykkeeni oli noin 120, mutta vaihteli paljon mäkisessä maastossa.

Reitti ei suoraan sanottuna ollut kovin jännä. Pieni hiekkapolku mutkitteli vuoren rinteellä keskellä pensaikkoa. Maisemat oli samaa auringon korventamaa pusikkoa alusta loppuun. Mutta oli se ihan hauska kävellä vaihteeksi silti. Vaikka oli kuumakin, niin vuoristotuuli viilensi välillä sopivasti. Josko kesän mittaan uskaltauduttaisiin sille vaikeallekin reitille.

Iltaohjelmamme oli jännempi. Olimme ostaneet elokuvaliput uuteen Batmaniin. Elokuvaan, joka nyt muistetaan eniten sen Denverin ensi-illassa tapahtuneen järkyttävän ammuskelun takia. Ampumistapaus olikin mielessä pitkin päivää, varsinkin kun ampuja vielä oli alun perin sandiegolainen. Tapaus on myös näkynyt täällä paitsi uutisissa, niin myös suruliputuksena.

kännykkäkameranäpsy perjantain suruliputuksesta 

Elokuvateatterissa oli ymmärrettävästi aika hiljaista tänään, ei ollut montaa kymmentä ihmistä katsomassa kesän suurinta elokuvatapausta. Denverin tapaus oli mielessä niin, että saliin kävellessäni laitoin merkille, että elokuvasalit ovat täysin lukottomia. Eli niihin pystyy kuka tahansa kävelemään sisään koska tahansa. Oli vähän epämukava olo kaikkien uutisten jälkeen. Kun elokuva sitten oli pyörinyt vasta muutaman minuutin, elokuva katkesi, valot räpsähtivät päälle ja jonkinlainen hälytysääni soi. Sitä seurasi kuulutus, jossa kerrottiin elokuvateatterissa olevan hätätilanne (emergency) ja kaikkien on poistuttava välittömästi hätäuloskäynnistä. Samaan aikaan sydän hyppäsi kurkkuun ja oli epäuskoinen olo. Mutta en ole ikinä nähnyt ihmisten poistuvan niin nopeasti. 

Hätäuloskäynti johti suoraan ulos sivukadulle. Ihmiset siirtyivät sieltä hiljakseltaan joko pääoven suuntaan tai pois parkkipaikoille. Me jättäydyimme vähän jälkeen ja seurailimme tilannetta sivusta. Kun paikalle ei saapunut mitään hälytysajoneuvoja ja ihmiset näyttivät siirtyvän takaisin elokuvateatteriin, niin seurasimme perässä. Teatterin johtaja kertoi siellä, että mitään vaaraa ei ole. Että he eivät tiedä, miksi hälytys laukesi, mutta mitään varsinaista syytä ei ole. Hän itsekin kommentoi, että ei olisi voinut olla huonompi ajankohta tällaiselle. Lopulta meidät ohjattiin takaisin elokuvasaliin ja elokuva jatkui siitä, mihin se oli jäänyt. Välillä oli pakko pälyillä ympärilleen, niin näyttivät muutkin tekevän. Kun elokuvan jälkeen kuunteli poiskäveleviä ihmisiä, niin ei ollut epäselvyyttä, mikä oli tämän elokuvaillan jännin kohtaus.