keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Aurinkosuojaa

Olen orastavasti kaverustunut muutaman englanninkurssilaisen kanssa, mikä on tosi mukavaa. Tällä viikolla kurssi on pääsiäistauolla, mutta kävin eilen yhden kurssilaisen kanssa biitsillä kävelyllä ja välillä salaattilounaalla kahvilassa. Täällähän tuota rantaviivaa on kilometritolkulla ja siinä höpötellessä tuli huomaamatta käveltyä kauan. Palasin kotiin neljä tuntia myöhemmin. Muutaman tunnin kävelystä auringonpaisteessa on seurauksena t-paita, joka pysyy silloinkin, kun t-paita ei ole päällä.

pelastuspartio

Yleensä olen vähän tarkempi auringon kanssa. En ole koskaan ollut auringonottaja ja nuorempana en jaksanut aurinkosuojista pahemmin välittää. Edelleenkään en varsinaisesti ota aurinkoa, mutta yritän käyttää suojaa aina, kun olen auringossa. Eli täällä joka päivä vähintään herkimmin palavilla alueilla, kuten kasvoilla ja dekolteella. Hyvät aurinkotuotteet ovat täällä välttämättömiä tällaiselle suomalaiselle kalpeanaamalle, joten tässä muutamia hyväksi havaitsemiani tuotteita.


Dermalogican Solar defense booster (spf 30) on ihana tuote. Sitä voi käyttää joko pelkästään tai sekoittaa esimerkiksi aurinkosuojattomaan kasvovoiteeseen tai meikkivoiteeseen. Suojaa pystyy siten muokkaamaan tarpeen mukaan. Jos käytän kasvoilleni jotain pienemmällä aurinkosuojalla varustettua tuotetta ja aion oleskella pidempään auringossa, niin laitan usein lisäksi tätä kasvojen herkimmin palaville osille, kuten otsaan ja nenänpäähän. Tämä voide ei pahemmin kiillä tai rullaudu, kuten monet aurinkovoiteet. Inhoan sitä, että monet aurinkotuotteet kyllä suojaavat, mutta näyttävät siltä kuin olisi vedellyt rasvan suoraan margariinipurkista. Tämä Dermalogican puteli on pieni mutta todella riittoisa.


Aiemmin käytin kesäisin arkena Dermalogican sävyttävää kosteusvoidetta Sheer tint moisture (spf 15), johon olin oikein tyytyväinen. Se jättää mielestäni kauniin tasaisen ja luonnollisen pinnan ilman, että kiiltelee liikaa. Nyt sen loputtua ostin blogimainoskampanjan uhrina Garnierin Miracle skin perfectorin (spf 15). Se on enemmän meikkivoidemaisempi kuin kevyempi Dermalogican tuote, mutta olen tykännyt siitäkin. Erityisesti tykkään myös sen edullisesta hinnasta ;). Se oli kasvoillani eilisellä kävelyllä eikä kasvot palaneet lainkaan.


Hiuksille paras suoja olisi hattu tai huivi, mutta liian harvoin tulee käytettyä. Koetan siksi käyttää edes tuotteita, jotka suojaavat hiuksia auringolta. Luottotuotteeni Redkenin UV Rescue Daily sun milk alkaa olla lopuillaan ja samaa tuotetta ei valitettavasti enää valmisteta. Redkenillä näyttää kuitenkin olevan jotain uutta suihkutettavaa aurinkosuojaa. Tätä tuotetta voi kuulemma käyttää kuiviin tai kosteisiin hiuksiin, mutta itse käytin pelkästään kosteisiin, muuten se tahmasi. Suihke suojaa sekä hiuksia että päänahkaa ja lisäksi se toimi hyvänä jätettävänä hoitoaineena. Rymysin sen kanssa kerran kolme päivää paahteisessa Ruisrockissa ilman, että hiuksista tuli hamppua, ja se kertoo mielestäni tarpeeksi aineen tehosta. Toinen hyväksi toteamani aurinkosuoja hiuksille on L'anzan Healing Colorcare -sarjan hiuksiin jätettävä suihke.

Tavallinen aurinkovoide unohtui kuvata, mutta yleisesti ottaen ostan aurinkovoiteet vartalolle lasten hyllystä, spf vähintään 25. Ei sitä kuitenkaan koskaan tule levitettyä niin paljon kuin maksimaalisen suojan takia pitäisi.


Jos varotoimista huolimatta onnistun palamaan, niin käytän Aloe vera -geeliä. Merkillä tuskin on väliä, itselläni on tällä hetkellä tällaista NaturCaren geeliä. Siinä on sisällysluettelossa vesi ensimmäisenä, mutta sellaisiakin aloe vera -geelejä löytyy, jotka ovat lähes kokonaan pelkkää aloe veraa. Sellaista aion itse ostaa seuraavaksi. Aloe vera tuli hyväksi havaittua nuorempana, kun menin keskellä talvea Kreikkaan ja poltin itseni pahasti ensimmäisenä päivänä. Levitin palaneelle iholle silloin aloe veraa. En ehkä olisi tajunnut tehoa muuten, ellei yläselässä olisi ollut pieni, vaikeasti yletyttävä alue, joka jäi voitelematta. Se oli seuraavana päivänä punainen ja kipeä, kun kaikkialla muualla iho tuntui jo lähes normaalilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti