torstai 29. elokuuta 2013

Aurajokirantaa

Vietin Turussa aikaa muutaman päivän ystävieni luona. Keskustassa en tainnut päästä sataa metriä kauemmaksi Aurajokirannasta, siellä vain on kaikki. 


Söin ihanaa mustikkapiirakkaa Tintåssa. Olin niin kaivannut kunnon luonnonmustikoita pelkkien pensasmustikoiden sijaan. Täällä "wild blueberries" löytyvät vain pakastealtaasta. 



Aurajokirantaan oli tullut uusi ravintola Di Trevi, jossa kävimme illallisella. Olimme kaikki tyytyväisiä aterioihimme, joten suosittelen lämpimästi. Harmi, etten ottanut kameraa mukaan, sillä annokset olivat myös kauniita.


Tällä Suomen reissulla opin jotain uutta suomalaisesta ruokakulttuurista: kesäkeitto voi olla hyvää. Minulle tarjottiin kesäkeittoa ja alkujärkytyksestä selvittyäni sehän olikin todella hyvää. Tajusin, että keiton nimi tarkoittaa sitä, että kesäkeittoa kuuluu tehdä vain kesällä vihannesten ollessa parhaimmillaan. Kuinkahan moni muu hyljeksii tätä keittoa syötyään koulussa pussivihanneksista tehtyä kesäkeittoa. Suomesta poimin mukaani Pirkka-ruokaohjelehtisen, jossa oli lisätty lohta kesäkeittoon. Olen nyt jo useaan otteeseen tehnyt täällä tätä kesäkeiton ja lohikeiton yhdistelmää. Olen myös tarjonnut sitä sekä suomalaisille että ulkomaalaisille vieraille, ja kaikki ovat tykänneet siitä. Eli kesäkeitto voi todella olla hyvää. Varsinkin suomalaisten uusien perunoiden ja herneenpalkojen kanssa, niiden veroisia en täältä ole löytänyt.

Kesäkeittoa kunnon suomalaisista kesävihanneksista. Parsakaali sopi kanssa hyvin kesäkeittoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti