Tunnelmakuvia talvihäistä

Kävin tammikuussa Suomessa läheisten ystävieni häiden takia. Olin myös häiden valokuvaaja yhdessä Birkin kanssa.

Sain hääparilta luvan laittaa tänne muutamia tunnelmakuvia heidän päivästään, tunnistettavia kuvia he eivät nettiin halua. Ymmärrän sen hyvin, sillä en itsekään olisi halunnut hääkuvaajamme laittavan kuviamme julkisesti nettiin. Olen huomannut, että häävalokuvaajien blogit ovat viime vuosina yleistyneet niin, että nykyään varmaan suurin osa suomalaisistakin hääkuvaajista esittelee töitään blogeissaan. Usein hääpäivä esitetään etunimillä ja hyvinkin kattavasti. Se toki palvelee tulevien morsianten valokuvaajavalintaa ja on mukavaa myös tällaiselle valokuvausharrastajalle, joka jaksaa aina katsoa laadukkaita hääkuvia. Samalla olen kuitenkin miettinyt, mitä mieltä hääparit yleisesti ottaen ovat tästä, kun kyseessä kuitenkin on niin henkilökohtainen päivä elämästä. Sinälläänhän kuvaaja lähtökohtaisesti aina omistaa tekijänoikeudet valokuviinsa ja valokuvaussopimuksiin yleensä sisältyy lupa käyttää kuvia markkinointiin. Vaikka sopimus on neuvoteltavissa, niin markkinointikielto luultavasti nostaisi hintaa huomattavasti, tekijänoikeuksien ostosta puhumattakaan.

Tykkään kuvata häitä. Niissä on onnellisia ihmisiä, hyvä tunnelma ja kauniita yksityiskohtia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuvasin häät ilman, että paikalla oli myös ammattikuvaaja. Olen aiemmin kuvannut muutamissa häissä siten, että ammattilainen on ollut paikalla vain osan ajasta (esimerkiksi vihkimisen) tai olen ollut ns. kakkoskuvaaja. Onneksi vastuu ei nyt ekalla kerralla langennut yksin itselle, vaan meitä oli kaksi. Kiirettä piti silti varsinkin, kun molemmat olimme myös vieraina näissä häissä, joissa oli paljon tuttuja. Pidimme molemmat myös puheet hääparille. 

Vaikka oli helpotus kuvata toisen kanssa - varsinkin kun se toinen kuvaaja on hyvä ystävä - niin oli siinä joitain haasteitakin. Esimerkiksi sovimme kirkkokuvaukseen molemmille omat koreografiat, jotta saisimme ikuistettua tapahtuman mahdollisimman laaja-alaisesti ilman, että samalla häiritsisimme herkkää tilaisuutta. Kun muutenkin oli paljon muistettavaa koko päivän kuvauksissa, niin kaikki tällainen vain lisäsi muistitaakkaa. Tuntui, että luovuus kärsi kaikesta muistamisesta ja kuvaus meni monilta osin vain suorittamiseksi. Opin myös, että potrettikuvauksissa pitäisi vain ihan selvästi tehdä vuorot. Nyt joistain kameraan katsovista potrettiasennoista ei ollut yhtään kuvaa, joissa sekä morsian että sulhanen olisivat katsoneet samaan aikaan juuri omaan kameraan - tai edes samaan aikaan poispäin. 

leikin hetken sydän-bokehillakin Cherryn inspiroimana

Kuvaus oli iso testi myös kameralleni, jolla kuvasin ensimmäistä kertaa todella hämärässä valossa. Sekä kirkko että juhlapaikka olivat hämyisiä ja mietin loppuun asti, käytänkö kuvauksissa salamaa vai en. Päädyin lopulta kuvaamaan ilman salamaa, täydellä aukolla (f/1.8-2.8) ja isoilla ISO-arvoilla (suurimmassa osassa 2500-3200). Täysi aukko teki tarkentamisen haastavaksi ja pakostakin ISO-arvot näkyvät kuvissa vähäisenä kohinana varsinkin, jos katsoo isossa koossa. Koin sen silti tunnelmallisemmaksi vaihtoehdoksi. Loppujen lopuksi olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten vähän sitä kohinaa näissä olosuhteissa silti oli ja miten tarkkoja kuvat olivat myös hämärässä kauempaa otettuna. En usko, että ihan heti tulee vastaan pimeämpää kuvauskohdetta kuin Turun tuomiokirkko tammikuisena alkuiltana. 

Lopuksi vielä vinkkinä, että -15 asteen pakkanen todella syö pattereita. Minulla on vain yksi akku kameraan ja jouduin lataamaan sitä illan aikana. Onneksi mukaan ottamani pikalaturi latasi akun nopeasti ja samalla malttoi itse pysähtyä syömään. Sen sijaan kameralaukussa lyhyiden ulkokuvausten aikana olleen salaman aamulla vaihdetut patterit sammahtivat sinä päivän ainoana hetkenä, kun päädyin käyttämään salamaa. Eli häätanssin aikana. Mutta kuten sanottua, onneksi meitä oli kaksi kuvaajaa.