tiistai 15. tammikuuta 2013

Pikaterveiset Suomesta

Pikaiset terveiset Suomesta! Täällä on juhlittu upeat ja hauskat häät ja pyöritty ympäriinsä melkein minuuttiaikataululla. Muutamalle paikkakunnalle pitäisi vielä ehtiä ennen paluuta viikonloppuna. Olotila on ollut varsin pöllähtänyt, sillä en ole millään sopeutunut oikeaan aikaan. Yöt pyörin valveilla ja päivällä nukuttaa. Kesällä käydessäni ei ollut mitään ongelmia aikaeron kanssa, joten luulen syyn olevan tässä vuodenajassa. Ei ole auringonpaistetta, joka vinkkaisi elimistölle vuorokaudenajasta.

Pari havaintoa:


Täällä on kylmä.


Irtokarkit maistuvat vielä näin toisellakin viikolla.

P.S. En ole ehtinyt vastaillut kommentteihin vielä, mutta palaan niihin viimeistään sitten taas kotona.

4 kommenttia:

  1. Hauskaa että olet päässyt nauttimaan Suomen talvesta hetken verran! Me palasimme eilen Suomesta tropiikkiin. Miamissa välilaskun aikana valo ja lämpö tekivät Suomen kylmän ja pimeyden jälkeen todella hyvää.

    Minä huomasin, etten osaa enää oikein syödä irtokarkkeja :( Niistä tuli lähinnä vain paha olo. Täällä Belizessä ei oikein tule syödyksi paljon sokeria kun houkuttelevia karkkeja ei juurikaan ole tarjolla enkä kai enää siis siedä samalla tapaa sokeriherkkuja... Tylsää! Irtokarkit ovat ajatuksena niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka siinä menisikin yksi iso ilonlähde elämästä, jos irtokarkit eivät enää maistuisi, niin voisihan se olla hyväkin juttu. Eihän ne nyt kuitenkaan niin terveellisiä ole ja poistuisi yksi iso kaipauksen kohde samalla :). Eli onnittelut tuosta :).

      Poista
  2. Oih, irtokarkkeja! Mieheni sai melkoista palautetta kun saapui viime viikolla työmatkalta Helsingistä ilman mitään (karkki)tuliaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Meillä ei olisi kummallakaan tulemista Suomesta ilman karkkituliaisia.

      Poista