keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Syysomenia

Meillä oli sunnuntaille kaksi vaihtoehtoa: lähteä Julianin pikkukaupunkiin syömään omenapiirakkaa ja keräämään omppuja tai mennä katsomaan armeijan taitolentonäytöstä. Itse olin enemmän hävittäjien kannalla, mutta lopulta omenat veivät voiton. Eikä se ollutkaan hullumpi vaihtoehto, sillä olen viime aikoina kaivannut perinteisiä syysherkkujani, omenia ja suppilovahveroita.

Olemme käyneet Julianin pikkukaupungissa jo keväällä, mutta nyt on vuoden paras sesonki, omena-aika. Julianin omenille myönnettiin viime vuosisadan alussa maan tärkein omenapalkinto ja kaupunki on vaalinut omeniensa mainetta siitä lähtien. Kaupunki on tunnettu erityisesti omenapiirakoistaan ja vanhanajan idyllistään.



Kaupungissa voi törmätä cowboyhin, vanhoihin valjakoihin, saluunaruusuihin ja näköjään myös laamaan.




Kävimme ostamassa mukaan taikinakuorrutetun Moms Piesin omenapiirakan.



Kävimme tilalla, jossa oli omenien itsepoimintaa. Olisi ehkä kannattanut ostaa vain suoraan omenapussi Julianin keskustasta. Sesonki kun oli jo niin lopussa, että puut oli kaluttu tyhjiin. Maastakin löytyi enää lähinnä madonreikäisiä yksilöitä.


Ainoa puusta löytämämme omena (oksalle asetettuna) 


Onneksi pussin sai täydentää valmiiksi poimituista omenista. Maistoimme heidän kahta omenalajikettaan ja jonagold maistui eniten kotimaisilta puutarhaomenilta. Ei nyt mitään huvitusta tai kanelia sentään, mutta pehmeä ja makea lajike.





Kävipä vielä niin, että ehdimme myös katsomaan taitolentonäytöksen pääesiintyjiä eli The Blue Angels -hornetteja. Ne esiintyivät viimeisenä ja onneksemme aikataulu oli reilusti myöhässä. Ja iltapalaksi oli tietenkin Julianin omenapiirakkaa vanhanajan vaniljajäätelöllä.

6 kommenttia:

  1. Oi, tämä paikka olisi ollut Sofian mieleen!!! Ihania, punaposkisia pulleroita! Ja aidot ihanat apple pies. Ihana paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Sofia, tykkäisit tuosta paikasta niin paljon!

      Poista
  2. Ihania omppukuvia ja ihailempa taas sun valokuvaajantaitoa! Tuo iltapala maistuis mullekin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihana oli iltapala tosiaan, riittipä vielä seuraavallekin illalle :).

      Poista
  3. Hei, minähän olen käynyt tuolla! Joskus taannoin konferenssimatkalla San Diegoon tuli vuokrattua auto päiväksi ja seikkailtua ympäri maaseutua. Ainoa selkeä muistikuva itsellä on paikasta omenoiden lisäksi, että parkkipaikkaa oli pirun hankala löytää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas! Me ollaan käyty tuolla kahdesti ja molemmilla kerroilla löydetty parkkipaikka helposti. Siellä on oikeastaan vain yksi kunnon katu, mutta siinä on pieniä poikkikujia, joiden varrella ollaan aina saatu jätettyä. Sheriffit varmaan kulkee tuolla hepoilla, niin ehkä ne ei niin nopeasti ehdi tarkastamaankaan turistien parkkeerauksia ;).

      Poista