Inkivääriä ja Blackfish toipilaalle

Täällä ollaan oltu viikon aikana kipeänä vuorotellen mutta nyt vihdoin alkaa molemmat olla kunnossa taas. Itselläni on ollut yleensä paha tapa käyttää kuumetta alentavia lääkkeitä heti, kun mittari on hivunnut 37 asteen huonommalle puolelle. Nykyään kuume hyvin harvoin edes nouseekaan. Nyt nousi, ja päätin antaa elimistölle mahdollisuuden taistella pöpöä vastaan itse. Pidättäydyin täysin lääkkeistä, vaikka olen varta vasten raahannut Suomesta Finrexineitä tätä varten. Lopputuloksena oli pari päivää korkeintaan 38 asteen kuumetta ja pientä kurkkukipua - ja sitten se oli poissa. Liekö sitten ollut kyseessä heikko pöpö vai oliko kuume todella niin tehokas vastalääke, mutta ikinä ei ole näin helppoa flunssaa ollut. Taidan jatkossakin yrittää välttää kuumetta alentavia lääkkeitä.

Kipeänä hellin elimistöä inkiväärijuomalla ja kanasopalla. Paloittelen tuoretta inkivääriä ja keitän sitä, kunnes vesi saa vähän väriä. Lisään lopuksi vähän hunajaa. Soppaan heitän riisiä, paistettua kanaa, parsakaalia, inkivääriä ja sitruunaruohoa ja keiteltyäni kaiken kypsäksi lisään kookosmaitoa.

Sohvan pohjalla rötköttäessäni tuli katsottua Netflixistä dokumenttielokuva Blackfish. Elokuva kertoo yhden vangitun miekkavalaan, kolmen ihmisen kuolemassa osallisena olleen Tilikumin, tarinan. Samalla elokuva kysyy, tekeekö vankeus ja huonot olot miekkavalaat aggressiivisiksi ihmisiä kohtaan. Luonnossa miekkavalaat eivät yleensä ole aggressiivisia ihmisiä kohtaan. Äänessä ovat Amerikan kolmessa Seaworldissä työskennelleet miekkavalaskouluttajat, jotka nyt haluavat nostaa esille tämän viihteen kääntöpuolen. Yksi näistä Seaworldeistä sijaitsee täällä San Diegossa ja on luultavasti alueen suosituin nähtävyys. Olemme itsekin käyneet siellä kerran lapsivieraiden kanssa.

En voi hurskastella olevani erityisen eettinen omassa suhtautumisessani eläintarhoihin ja akvaarioihin. Olen aina rakastanut erityisesti akvaarioita ja aiemmin olin innokas akvaarioharrastaja itsekin. Voisin tuijottaa niitä loputtomiin. Mutta nämä merinisäkkäiden showt eivät ole koskaan olleet mieleeni. On aina tuntunut jotenkin pilkanteolta valjastaa nämä upeat eläimet tekemään pienessä altaassa hassuja temppuja silakan perässä. Tämä dokumentti onnistui kuitenkin avaamaan silmiäni uudella tavalla. Eläimet kärsivät ja ihmiset joutuvat vaaraan viihteen nimissä. Onko se sen arvoista? Moni elokuvan nähnyt tuntuu olevan sitä mieltä, että ei. Seaworldin osakkeen arvo on nimittäin laskenut 30 % dokumentin viime kesänä tapahtuneen julkistuksen jälkeen.

Näen välillä meressä delfiinejä käydessäni rannalla juoksemassa. Kaukaa eivätkä ne edes tee mitään jänniä kierrehyppyjä. Silti se sykähdyttää joka kerta enemmän kuin Seaworldissä näkemäni delfiiniesitys.


Lisää Blackfish -dokumentista: The Orca Project.

Instagramissa

Olen suhtautunut Instagramiin vähän epäillen enkä ole oikein ymmärtänyt, mikä sen juttu on. Suhtautumista helpotti, että ohjelmaa ei saanut puhelimeeni. Mutta nyt kun Instagramista saa vihdoin edes beta-version Windows Phoneen, niin ajattelin kokeilla. Näin parin viikon testailujen jälkeen tuntuu, että saatan jäädä siihen koukkuun. Tai tarkemmin ottaen saatoin jäädä jo. 

Eli minut löytää nyt myös Instagramista. Tulen varmaan siellä jakamaan kaikenlaista pientä, mitä täällä tulee vastaan. Tällä hetkellä noin joka toinen kuvistani on näköjään kliseisiä kahvikuppikuvia, tulevaisuudessa toivottavasti jotain muutakin...

Viimeinen illallinen

Tuntuu uskomattomalta, että vietimme juuri jo kolmannen vuodenvaihteemme täällä. Ensimmäisenä uutenavuotena olimme juuri muuttaneet tänne ja aikaerorasituksen takia nukuin autuaasti vuodenvaihteen yli. Toista uuttavuotta vietimme Suomesta tulleiden vieraidemme kanssa kotioloissa. Silloinkin taidettiin kärsiä aikaerosta mutta tällä kertaa ei meidän puolelta. Tänä vuonna olimme kahdestaan - ja hereillä.

Monet ravintolat tarjoavat omia uudenvuodenaaton illallismenuja ja me varasimme sellaisen ranskalaistyylisestä ravintolasta Avant - josta tulikin kertaheitolla yksi suosikkiravintoloistani täältä. Menuun kuului neljä ruokalajia ja pieni keittiön tervehdys, joka oli kylmäsavustettua lohta. Meidän molempien suosikki illan ruokalajeista oli hummerisimpukkakeitto.

Kakkossuosikki oli jälkiruoaksi valitsemani vadelmajuustokakku. Vaikka olenkin juustokakun suuri ystävä, niin ravintoloissa sen tilaaminen on usein osoittautunut virheeksi. Liian usein se on kumimaista ja mautonta. Eipä ollut tällä kertaa vaan samettista ja taivaallisen makuista. Se myös tarjoiltiin uudella tavalla. Tumma keksipohja oli ripoteltu ympärille.

Koska amerikkalaiset rakastavat hullunhauskoja asuja, niin tokihan kaikille asiakkaille jaettiin asiaan kuuluvat päähineet, joista kaikki olivat innoissaan.

Ravintolan koristelut olivat vielä jouluiset. Huikea yksityiskohta oli oikea piparkakkutalo. Siinäpä vähän haastetta ensi vuoden piparkakkutalkoisiin!

Illallisen jälkeen tulimme kotiin katsomaan vuoden vaihtumista televisiosta. New Yorkin vuodenvaihteen valvojaiset näytetään televisiosta eri aikavyöhykkeillä siten kuin se tapahtuisi omassa ajassa. Eli television kautta me pääsimme laskemaan vuodenvaihtumista newyorkilaisten kanssa, vaikka oikeasti vuosi oli siellä vaihtunut jo tunteja sitten. Suurin juhlahumu ja ilotulitukset täällä San Diegossa ovat toki keskustassa, jonka ruuhkiin ei tee mieli lähteä ajamaan. Täällä ilotulitukset eivät myöskään ole niin valtaisat uudenvuodenaattona, sillä vuoden suurin ilotulituspäivä on heinäkuinen itsenäisyyspäivä. Joku vuosi olisi kuitenkin hauskaa ottaa hotellihuone keskustasta - mieluiten vieläpä jostain toisesta kaupungista...

Joulupukki toi pitkään haikailemani Nokia Lumia 1020 -puhelimen, jossa ymmärtääkseni pitäisi olla puhelinmarkkinoiden paras kamera. Olen halunnut sen, jotta voisin ottaa siedettäviä kuvia silloinkin, kun iso järkkäri ei ole sattunut mukaan. Se pääsi ensimmäistä kertaa testiin tällä illallisella eli kaikki nämä kuvat on otettu sillä.