Hyvää uutta vuotta!

Takana on nyt elämäni nopein vuosi, johon sisältyi elämäni suurin muutos. Vuosi sitten uudenvuodenaattona näin ensimmäistä kertaa Tyynenmeren. Äsken kävimme rannalla kävelemässä ja meri tuntui jo tutulta.

Uudenvuoden lupauksena aion ensi vuonna aloittaa arkipäiväni vähintään puolen tunnin liikunnalla silloin, kun se muiden aikataulujen puolesta on mahdollista. Se voi olla mbt-kengillä kävelyä taloyhtiön juoksumatolla tai CXWorx-tunti tai mitä tahansa muuta liikuntaa. Tärkeintä on lähteminen. Siksi laitan myös aikatavoitteen pieneksi, vaikka toki toivon, että monena aamuna sitä innostuisi jäämään pidemmäksikin aikaa. Saas nähdä, miten tämä konkreettinen tavoite lähtee toteutumaan.

Onnellista uutta vuotta 2013 kaikille lukijoille, tulkoon tästä meille kaikille kaikkien aikojen paras vuosi!

Joulutunnelmia

Muutama tunnelmakuva meidän ensimmäisestä Kalifornian joulusta. Koska meillä oli onni saada mieheni perhe viettämään joulua kanssamme, ei oikeastaan edes tuntunut siltä kuin olisimme olleet näin kaukana kotimaasta. 

Alun perin saksalaiset pähkinänsärkijänuket ovat Amerikassa suosittuja joulukoristeita ja myös keräilykohteita. Niitä löytää vaikka millaisilla asuilla ja teemoilla - jos on ajoissa liikkeellä. Olisin halunnut sellaisen tuomaan amerikkalaisuutta joulukoristukseemme, mutta en enää löytänyt tarpeeksi kivaa. Ostin kuitenkin tällaisen kuusenkoristekokoisen. Annoin sen nimeksi kapteeni Jack Sparrow.

Meidän joulukattauksen idea lähti siitä, että jouluvieraissamme oli myös lapsia. Ja koska meille tuli joulun viettoon lapsia, piti tietenkin hankkia kuusi. Ja koska meillä ei ollut riittävästi kuusenkoristeita, piti tietenkin hankkia lisää kuusenkoristeita. Koska en löytänyt enempää aiemmin keräämiäni hopeanhohtoisia koristeita, piti valita muita kotimme väreihin sopivia koristeita. Ja koska sellaisia ei löytynyt hopeanvärisillä yksityiskohdilla, niin piti ottaa kullanvärisillä yksityiskohdilla. Koska kuusi oli samassa tilassa ruokapöydän kanssa, niin ajattelin laittaa joulukattaukseenkin jotain kullanväristä. Koska meillä ei ollut kotona mitään kullanvärisiä koristeita, niin ostin kullanvärisen kynttilän ja kullanväristä askartelupahvia tähtiä varten.

ite tein

 Joulunaposteltavien yksi erikoisuus oli kanelinallet. Näitä karkkeja joko rakastaa tai inhoaa.

valkosuklaa-piparminttupopkornit olivat ihme kyllä hyviä nekin

kun aikuisille oli munatotia, niin lapsille oli kaakaota ja vaahtokarkkeja

amerikkalaiseen tapaan joulupukki kävi aattoyönä tuomassa paketit kuusen alle

Loppuun vielä yksityiskohta edellisen postauksen joulukadulta. Joku oli rakentanut kotiinsa ikkunan taakse tällaisen mielettömän valaistun ja liikkuvan joulumaailman.

Valoa jouluun

Jouluaatto on jo vaihtunut jouluyöksi ja muut nukkuvat jo, kun itse vielä kukun valveilla ja masu täynnä jouluruokaa nautin kaiken iloisen hässäkän jälkeen hetkisen hiljaisuudesta. Kävimme eilen katsomassa amerikkalaisia jouluvaloja muutamalla kadulla, joilla joulukoristelu on lähtenyt lapasesta. Näiden katujen asukkaat koristelevat talonsa joka vuosi hulppeasti ja usein asukkaat myös esimerkiksi tarjoilevat joulujuomia kävijöille. Jos haluaa nähdä maksimaalisen määrän erivärivilkkuvaloviritelmiä, niin näiltä kaduilta niitä löytyy. Mauttomia? Tottahan toki. Mutta samalla myös hauskoja ja mielikuvituksellisia.

Näiden kuvien myötä toivotan valoa ja iloa joulun viettoonne. 

puihin ripustetut jättipallot olivat oikeastaan aika hienoja 

Joku oli tehnyt pihalleen ulkoilmaelokuvateatterin, jossa esitettiin elokuvaa "How the Grinch Stole Christmas". Moni oli istahtanut katselemaan.

Parkkeerasimme auton kauemmaksi, joten emme voineet kokeilla, mutta ymmärtääkseni tämän talon valot vilkkuivat tuon radiokanavan musiikin tahdissa.

P.S. Teimme tänään munatotia Suvi sur le vifin ohjeella. Siitä tuli samettista herkkua, jota kaikki kilpaa kehuivat varsinkin, kun kaikilla taisi olla kokemuksia myös vähemmän herkullisesta munatotista. Laitoimme kaikki ohjeessa mainitut mausteet ja erityisesti appelsiininkuori toi hyvän vivahteen. Itse vaniljan ystävänä käytin vaniljasokerin sijaan vaniljatankoa. Tämä munatoti sopii joulun yhdessäoloon hyvin siksikin, että vatkattavaa riittää useammallekin ihmiselle. Mutta lopputulos on vaivan väärti!

Joulun odotusta

Olen tänä vuonna ollut myöhässä jouluvalmistelujen kanssa - amerikkalaisella mittapuulla varsinkin. Kun tuossa parisen viikkoa sitten kävin ensimmäistä kertaa katselemassa joulujuttuja paikallisista kaupoista, niin myynnissä oli enää viimeisiä tavaroita alennusmyynnissä. 

Tällä viikolla lähestyvä joulu on näkynyt valtaisina ruuhkina ihan kaikissa kaupoissa. Hässäkän taustalla soivat joululaulut, joista suosituin on täällä tuntunut olevan "A Holly Jolly Christmas". Sen sanat sopivat oikeastaan hyvin tänne lumettomalle vyöhykkeelle:

Have a holly, jolly Christmas; 

It's the best time of the year 

I don't know if there'll be snow, 

but have a cup of cheer. 

Olen kuullut huhua, että Suomessa sen sijaan pitäisi olla täydellinen valkea joulu koko maassa. Kyllä teidän nyt siellä kelpaa! Täällä nimittäin on viime aikoina satanut vettä ja ollut koleaa. Nyt jo on satanut paljon enemmän kuin joulukuussa keskimäärin ja taitaa vettä ripsotella jouluaattonakin. Koleiden säiden ainoa hyvä puoli on ollut, että on voinut hyvällä syyllä käpertyä sisätiloihin juomaan World Marketista löytynyttä ruotsalaista glögiä ja polttelemaan tuoksukynttilöitä. Amerikkalaiset rakastavat kaikenlaisia huonetuoksuja ja näköjään tuoksukynttilät ovat villinneet tämän suomalaisenkin. Laatikkoon on kertynyt piparkakkua, piparminttua, kaneliomenaa ja muita sesonkituoksuja.

Huomenna täytyy ostaa ja valmistaa jouluruokia ja yksi lahjakin on vielä hankkimatta. Täältä on vaikea löytää hyvää, suomalaistyylistä harmaasuolattua kinkkua ja hurjimmat suomalaiset suolaavatkin itse. Me päädyimme jouluvieraidemme kanssa siihen, että meillä on tänä vuonna kalkkunaa. Mehän tietty ollaankin kiitospäivän jälkeen jo lähes puoliammattilaisia kalkkunanpaistossa. Suomalaisista perinteistä tarkoitus olisi tehdä joulupuuroa ja laatikoita. Laatikkoja en ole koskaan ennen tehnyt itse, mutta onneksi anoppini on täällä tekemässä ne kanssani. Mietimme vielä, josko voisimme yhdistää pöytään jotain paikallistakin. Munatotia ainakin on luvassa.

Kännykkänäpsy munatotimuffinssista. Sitä ei heti tule ajatelleeksikaan, mihin kaikkiin asioihin sesonkimakuja ja -tuoksuja voidaan laittaa.

Joulupöydän kattauksesta on jo idea mutta toteutuksesta uupuu vielä palanen jos toinenkin. Edelleen ratkottavana on myös, miten saamme seitsemän ihmistä istumaan maksimissaan kuuden hengen ruokapöytämme äärelle. Mutta onhan tässä vielä päivä aikaa.

Mökki oksalle roikkumaan

La Jollassa on pieni putiikki nimeltä Elisabeth Allen Atelier. Pistäydyn liikkeessä aina siellä seuduilla liikkuessani, sillä putiikista voi löytyä kaikenlaisia pieniä aarteita. Viimeksi näin ikkunassa kuusen oksalla roikkuvan pienen puisen, glitterkattoisen mökin. Se oli niin hassu ja söpö joulukoriste, etten voinut jättää sitä liikkeeseen.

Meillä ei ole koskaan ollut omassa kodissamme joulukuusta, vaikka sellaista joskus haikailenkin. Viime vuonna meillä oli  kuusen sijaan kuivunut omenapuun oksa, johon ripustin joulupalloja. Tänä vuonna sain kaverin pihalta pudonneen oksan, johon ajattelin tuon mökin seuraksi ripustaa muutaman pallon.

Tykkään ihastella erilaisia joulukoristeita kaupassa, mutta kotiin olen hankkinut niitä harkiten. Viime vuosina olen kerännyt joitain hopeanvärisiä, vintagehenkisiä joulupalloja, joita tykkään laittaa lasikulhoihin. Toistaiseksi lasipurkeissa on vielä pihaltamme löytämiäni jättikäpyjä, mutta josko jo huomenna saisin aikaiseksi kaivaa joulukoristeet varastosta ja korvata kävyt joulupalloilla. Jouluhan on jo ihan nurkan takana, kuten myös jouluvieraamme.

Rotkon reunalla

Ja vielä muutama kanjonikuva... Grand Canyonin vaelluksen lisäksi kävelimme kanjonin reunan näköalapaikoilla. Näköalat olivat sananmukaisesti päätähuimaavat.

Jäimme katsomaan myös auringonlaskun. Toisin sanoen muut kärvistelivät kylmässä ja eräs räpsi valokuvia innoissaan. Auringon laskettua taivas oli erikoisesti pastellinsävyinen.

Yksi asia, mikä kanjonista jäi seuraavan vierailun toivelistalle, on vuonna 2007 kanjonin ylle valmistettu lasinen näköalasilta Skywalk. Skywalk sijaitsee kanjonin eteläreunalla aika kaukana kansallispuiston eteläisestä sisäänkäynnistä. Se sijaitsee ehkä Las Vegasin ja kansallispuiston sisäänkäynnin puolivälissä, joten sinne voisi tehdä helposti päiväretken Las Vegasista. Silta rakennettiin paikallisen intiaaniheimon maille ja sillan vierailijatulot tukevat siten tätä alkuperäisheimoa. Sillan rakentamisesta tuli juuri Suomen televisiosta mielenkiintoinen dokumentti Jättimäiset rakennusurakat: Grand Canyon Skywalk. Ohjelma on uusittu jo muutaman kerran, joten ehkä se tulee vieläkin uudelleen.

Meidän matkasarjan seuraava kohde on Las Vegas, mutta juuri nyt ajatukset ovat enemmän joulussa.

Vaellus Grand Canyonilla

Tusayan on pieni kaupunki muutaman minuutin ajomatkan päässä Grand Canyonilta. Vietimme Tusayanissa kaksi yötä mukavassa hotellissa Best Western Premier Grand Canyon Squire Inn (kuka keksii tuollaisen hotellin nimen?). Olimme varanneet päivän Grand Canyonilla vaeltamiseen. Vieraillamme oli haaveissa vaeltaa aina Grand Canyonin pohjalla virtaavalle Colorado-joelle asti ja sieltä takaisin. Mitä ei todellakaan suositella.

"DO NOT attempt to hike down to the river and back in one day."

Grand Canyonin sesonkiaikaa ovat paahtavat kesäkuukaudet ja vaeltaminen on silloin aivan eri juttu kuin marraskuisilla säillä. Hyväkuntoisina ja kokeneina vaeltajina ystävämme ajattelivat tässä säässä jaksavansa tehdä vaelluksen yhdessä päivässä. Me sen sijaan emme, joten päätimme suosiolla vaeltaa noin puolivälissä olevalle pisteelle, jota suositeltiin valitsemamme reitin South Kaibab Trail pisimmäksi päiväreitiksi. Se oli myös tämän vaellusreitin  ensimmäinen piste, josta näkee joen (niin pienenä ruskeana lammikkona, ettei siitä saanut edes kuvaa).

Vaeltajaystäviemme eväinä oli mm. pizza. Kuulemma tällaisellä "pienellä päiväretkellä" ei eväillä ole niin väliä.

Lämpötilat painuivat matkamme aikana öisin pakkasen puolelle ja päivisin nousivat noin +15 asteeseen.  Meidän vaelluspäivänä oli kuulas, aurinkoinen sää, mitä parempaa ehkä ei voisi toivoa. Lämpötilat vaihtelivat pitkin matkaa paljon riippuen siitä, oliko vuoren varjossa vai auringossa. Kerrospukeutuminen on siten tärkeää. Itse laitoin jalkaan 3/4-pituiset juoksutrikoot ja niiden päälle pitkät, vuorittomat housut. Yläosassa oli pitkähihainen trikoopaita, Haglöfsin windstopper-fleece ja sen päällä vielä Michael Korsin toppaliivi. Asu osoittautui toimivaksi ja vähensin vaatekertoja vasta ylöspäin tullessamme.

reitin alkuosa oli hyvin jyrkkä, myöhemmin oli välillä ihan tasaisiakin kohtia

Lähdimme matkaan jo aamuseitsemän aikoihin, ennen auringonlaskua, jotta ystävät ehtisivät vaeltaa koko matkan päivänvalossa. Ajoimme auton kansallispuiston parkkialueelle ja tulimme sieltä bussilla reitin aloituskohtaan. Montaa ihmistä emme nähneet alkumatkalla. Reitin ensimmäinen pysähdyspiste oli Ooh Aah Point (kuvatodiste seuraa, ei tuotakaan nimeä muuten uskoisi).

Me jäimme siihen seuraamaan auringonnousua, kun taas ystävämme lähtivät jo reippaasti alaspäin. 

 Aurinko valaisi laakson vähitellen. Valon ja varjon leikki on yksiä Grand Canyonin tunnusmerkkejä.

Grand Canyon aamu-usvassa

 joku oli taiteillut kiviä kasaan

kaktuksen päätä ei huimaa 

näimme matkalla vähän ruskaakin

Puolivälipisteeseen oli matkaa n. 3 mailia ja pisteen nimi oli Skeleton Point. Pysähdyimme sinne ihailemaan maisemia ja syömään vaivaiset eväämme, pari proteiinipatukkaa ja sipsejä. 

Alla olevasta kuvasta näkyy, miten polku olisi jatkunut alas Skeleton Pointilta. Alaspäin oli kevyttä kävellä ja olisi ollut helppo lähteä jatkamaan matkaa tuosta. Siksi kaikki varoitukset ovatkin paikallaan, koska on niin paljon helpompi mennä alas kuin tulla takaisin ylös. 

Takaisin tulimme samaa reittiä. Koko reittiin meiltä meni vajaat neljä tuntia, mutta kävelimme hitaasti ja pidimme paljon kuvaustaukoja. Kovin haastavalta reitti ei tuntunut siihen nähden, että se tosiaan oli pisin suositeltu päiväretki. Mutta kesähelteissä tilanne olisikin aivan eri.

Vieraamme saapuivat vähän ennen auringonlaskua. Eivät yhtään liian aikaisin, sillä siinä vaiheessa olin törmännyt jo muutaman kerran liikaa varoituksiin koko vaelluksen tekemisestä yhdessä päivässä ja mielessäni näin heidät jo lopen uupuneina jossain kanjonin rinteillä puhelinyhteyksien ulottumattomissa. Aivan turhaan. Heidän vaelluksensa oli mennyt hyvin ja heistä se oli tuossa säässä sopiva päivävaellus. He menivät alas samaa reittiä kuin mekin, mutta tulivat vaihtelun vuoksi takaisin ylös toista, loivempaa reittiä. Kuulimme vierailtamme, että alhaalla oli ollut pieniä vuokramökkejä ja kahvila ja upeassa ruskassa olevia puita. Alkoi houkuttaa joskus tehdä tehdä parin päivän retki niin, että yöpyisi sellaisessa mökissä. 

Olen myös miettinyt, että olisi kiva joskus mennä reitti muuleilla. Muulit ovat kuljettaneet ihmisiä ja tavaroita  kanjonin rinteillä varmaan lähemmäs sata vuotta jo. Usein kapealla ja jyrkällä reitillä ajatus ratsastamisesta tuntui hurjalta, mutta kuulemma muulien kanssa ei koskaan ole tapahtunut onnettomuuksia. Ne ovat hyvin varmoja kulkijoita poluilla.

Huolimatta tästä valtaisasta kuvamäärästä en ehkä raaski olla laittamatta seuraavaksi vielä vähän lisää kuvia Grand Canyonilta.