sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Pikapalvelua pikaruokaloissa

Amerikka on täynnä erilaisia pikaruokaketjuja. On hampurilaisketjuja, meksikolaispaikkoja, kerrosvoileipäpaikkoja, keittopaikkoja, chicken wingsejä ja vaikka mitä. Mehän ei tietenkään tällaista roskaruokaa syödä, mutta jos syötäisiin, niin olisin tehnyt seuraavanlaisia havaintoja.

Onnistuneesti tilattua murkinaa Wendy'siltä. Hampurilaisten ystäville vinkiksi, että tämä ja In-N-Out -hampurilasketju keräävät yleensä eniten mainintoja parhaita hampurilaisketjuja tiedustellessa. 

Missään ruokapaikoissa en ole niin pihalla kuin pikaruokapaikoissa, monestakin syystä. Ensinnäkin olen alkanut epäilemään, että pikaruokaketjujen tuntemus kuuluu yleissivistykseen. Pitäisi tietää, miten kussakin niistä toimitaan. Jottei jarruttaisi liukuhihnaa, olisi hyvä etukäteen tietää, mitä paikassa myydään, mitä ruokaan kuuluu ja mitä pitää tilata erikseen, haluaako aterian ja mitä siihen kuuluu, minkä kastikkeen haluaa, mitä lisukkeita ja ruokailuvälineitä haetaan mistäkin, tuodaanko ruoka pöytään ja kuuluuko astiat palauttaa itse. Noin aluksi.


Toiseksi amerikkalaisten rakkauden vaihtoehtoihin huomaa erityisesti pikaruokapaikoissa. On turha kuvitella, että saisi tilauksen hoidettua jollain "ottaisin juustohampurilaisen ja kokiksen, kiitti" -tyylisellä heitolla. Myyjiä on varmaan kielletty valitsemasta asiakkaan puolesta, joten vähintään asiakas pitää saada vastaamaan myöntävästi kysymykseen "tarkoitatko tätä ollaankeksittyomanimimeidänjuustohampurilaiselle?". Ei ole niin pientä asiaa, etteikö tarjottaisi vaihtoehtoja. "Mitä juustoa laitetaan?" ("Öö, se viimeinen, kiitos").

bataattiranskiksia saa monista hampurilaispaikoista

Kolmanneksi amerikkalaiset eivät puhu missään niin nopeasti kuin pikaruokalan tiskin takana. Paitsi tietenkin jättäessään ääniviestiä, mutta se nyt on ymmärrettävää tietäen täkäläiset puhelujen hinnat. Taannoin luulin hetkellisesti myyjän vaihtaneen espanjaksi ennen kuin hahmotin kysymyksen palautettuani sen lähimuististani.

Panera Bread tarjoaa salaatteja, keittoja ja kerrosvoileipiä. Heiltä saa hyvää ranskalaista sipulikeittoa.

Lopuksi toivon, että on olemassa jokin laki, joka velvoittaa juuri pikaruokapaikkoja laittamaan vessoihinsa alla olevan kyltin. Ettei se olisi siellä siksi, että sitä tarvitaan.  

19 kommenttia:

  1. Haha, minua ainakin suorastaan stressaa mennä uuteen pikaruokapaikkaan. Ihan juuri siksi, etten tiedä miten siellä toimitaan ja niillä on aina joku ihmeen koodikieli ja sitten pyöritellään silmiä, kun ummikko asiakas tulee hidastamaan palvelua. ;D

    Enpä sitten ole muuten tainnutkaan koskaan käydä Pariisissa pikaruokapaikoissa. Ehkä alitajuisesti pelkään, että tuon pikaruokastressin päälle tulee vielä se v-mäinen asiakaspalvelu pariisilaisittain. ;) Ja pakko myöntää, että pelkään näiden hygieniatasoakin. Vaikka Tukholmassa asuessa asioin Odenplanin Burgerkingissä pikkukärpäsistä huolimatta. Noh, asiointi siellä kyllä viimein hyytyi minultakin, kun nettiin vuoti videoita kyseisen Burgerkingin lihavista rotista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Ja kun se "menu" (lue: hieroglyfitaulu) on vain siellä kassan yläpuolella, niin likinäköinen pääsee tihrustamaan sitä vasta, kun pitäisi jo alkaa tilaamaan.

      Tietämättömyys voi olla hyvä asia monienkin ravintoloiden hygienian kohdalla ;). Täällä on kuulemma monissa ravintoloissa kanssa rottaongelmia...

      Poista
  2. Oi tässä tulee oikein nälkä vaikka kipeänä olenkin, varsinkin tuo eka kuva, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee aina nälkä, kun näen vain Wendy'sin kyltitkin jossain ;). Toi niiden logokuva muuten muistuttaa musta kauheasti Peppi Pitkätossua, kumpi mahtoi olla ensin.

      Poista
  3. Ekoja kertoja Pohjois-Amerikassa nuorempana stressasin ihan hirveästi noista pikaruokapaikkojen tilaussysteemeistä... Todellakin puhuvat nopeasti ja vaihtoehtoja on tuhat! Juuri kun luulee vastanneensa kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin tuleekin valittavaksi vielä salaatinkastike tms. Edelleenkään en ymmärrä tilanteen sääntöjä enkä välttämättä vaihtoehtojakaan, mutta aika pitkälle olen onneksi tullut niistä ajoista kun vastaukseen "small, medium or large" vastasin "mini" kun en ehtinyt ymmärtää mitään muuta ja olin kuulevinani kyseisen sanan vaihtoehtojen joukossa... Nykyään olen amerikkalaisten pikaruokapaikkojen tiskillä onneksi sentään vähän rennommin tyhmä kuin noilla ihan ensimmäisillä kerroilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanon nykyään uudessa paikassa heti, että olen täällä ensimmäistä kertaa enkä siksi tunne tätä paikkaa. Yleensä ne kattoo sen näköisesti, että oliko tuo vitsi eivätkä siltikään selitä paremmin. Kai se Suomessakin tuntuisi mahdottomalta, että joku olisi ensimmäistä kertaa Hesellä. Mutta itse asiassa tuolla Panera Breadissa sain tosi hyvää palvelua, kun kerroin olevani ensimmäistä kertaa. Sattui olemaan hiljainen hetki päivästä ja myyjä selitti juurta jaksain, mitä kaikkea heiltä saa, mistä mitäkin löytää ja miten systeemi muutenkin toimii. Ja tarjosi ilmaisen juoman ensivisiittini kunniaksi :). Pieni ele mutta tuli hyvä mieli.

      Poista
  4. Vitsi, että mua nauratti! Toi on niin totta - sitä on aina ihan pihalla kun ei tiedä miten missäkin toimitaan ja varsinkin kun esitetään miljoona kysymystä ja vaihtoehtoa kun haluaisi tilata ihan vaan yhden tavallisen juustoburgerin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa vielä mieleeni juustohampurilaisista, että olin In-N-Outista innoissani, kun kuulin, että niillä on vain kaksi erilaista hampurilaista listalla, olisiko juustohampurilainen ja tuplajuustohampurilainen. Kuulosti helpommalta kuin muissa paikoissa. Sittemmin opin Madden blogista, että niillä on vielä joku salalista. Secret list! Oikeasti, miten monimutkaisia systeemejä noi hampurilaispaikat voivat kehitellä?

      Poista
  5. Minäkin samaa mieltä kuin muut! Ihan jo pelkästään Starbucksilta kahvin saaminen on välillä tosi hankalaa. Miksi pienen pitää olla Tall eikä esim. järkevästi Small? :) Helpompi vaan ostaa ruoka kaupasta kuin pikaruokalasta, kauppojen kassat eivät muuten tosiaan puhu niin tuhatta ja sataa kuin pikaruokaloissa totta puhut!

    Muistaaksni Subwayllakin on täällä monta vaihtoehtoa enemmän kuin Suomessa, ainakin, kun pari vuotta sitten reissasimme Nykiin olin sielläkin tiskillä ihan hukassa vaikka luulin päätyneeni 'helppoon tuttuun' paikkaan. :) Vielä en ole uskaltanut koettaa miten täällä SD:ssä on.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, meille kävi samalla tavalla Subwaylla! Oltiin jossain keskellä autiomaata ja tuttu ja turvallinen Subway tuntui keitaalta, mutta olinkin siellä ihan pihalla. Tosin en käynyt Subwaylla montaa kertaa Suomessakaan ja olin sielläkin aina vähän pihalla...

      Kahvilat, todellakin. Yhdessä romaanissa, jonka taannoin luin, päähenkilö kertoi protestoivansa näitä tall, grande jne. nimityksiä ja käyttää aina nimityksiä small, medium and large. Ja jos myyjä sanoo, että tarkoitatko tätä meidän grandea, niin hän sanoo, että mikä tahansa teillä onkin medium. Ajattelin, että tämän fiktiivisen hahmon tavan voisi ottaa ihan oikeastikin käyttöön :).

      Poista
  6. Kahvi se vasta vaikea onkin tilata ;-)

    Mä oon ihan hullaantunut bataattiin, harmi ettei täällä ole niitä perunavaihtoehtona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin yksi päivä, kun joku tilasi sellaisen Frasiermäisen kahvin, jossa oli sitä ja tätä mutta ei sitä ja tätä. Olin ihan, että vau, miten se muisti sanoa noi kaikki (ja oikeesti, onko se kahvin kanssa noin tarkkaa). Mä olen nyt vuoden harjoitellut pyytämään regular vanilla latten Coffee Beanista, ehkä jo kohta rohkenen kokeilla tilata jotain muutakin ;).

      Bataattiranskikset ovat ihania! Täältä saa niitä nykyään monesta paikasta.

      Poista
  7. Noiden kahden mainitsemasi hamppariketjun lisäksi kuulema Five Guys Burger And Fries on hyvä. En ole tosin käynyt, enkä uskalla odottaa suuria sen jälkeen, kun Wendys oli kaikkien kehujen jälkeen pieni pettymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. What???!!! Kai kokeilit sentään baconatoria? Täytyypä laittaa tuo uusi vinkki mieleen.

      Poista
  8. Hah hah, hauskasti kirjoitettu! Kuva ranskalaisista sai vähän kuolaamaan.

    Ihanaa lukea amerikkalaistuneiden suomalaisten blogeja, itse suunnittelen parhaillani au pair -vuotta Jenkeissä. Blogisi on todella tutustumisen arvoinen, ja olet mahdottoman hyvä kuvaaja!

    Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! Au pair -vuodestasi tulisi varmasti antoisa, monien olen kuullut jääneenkin sille tielle :).

      Poista
  9. Whaat, mikä salainen lista In-N-Outissa muka on ja miks mä en ole kuullut siitä. Mutta joo, In-N-Out on paras, mun mielestä ja monien muiden mielestä myös. Ja siis ne vaihtoehdothan on, et tavallinen vai kerroshamppari ja juustolla vai ilman ja sit ne viel kysyy et tuleeko sipulia. Ja jos pyytää vaan juustohampurilaisen niin sit ne kysyy vaan, et laitetaanko sipulia. Ja juomaks saa vettäkin ellei limu maistu ja sitä varten voi pyytä kassalta mukin ja se on sellainen pieni muovimuki ja niitä saattaa olla esilläkin, mut yleensä sellasen matkan päässä että pitää pyytää. Ja se ei siis maksa mitään.

    Joskus muuten tilasin jonkun pirtelön Johnny Rocketsista, tulin sit vilkaisseeksi kalorilistaa enkä tilannut toista kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä on ikävä tapa monessakin paikassa pilata herkutteluhetki painamalla kalorit menuun...

      In-N-Outin salamenusta löytyy esimerkiksi näistä:
      http://www.in-n-out.com/menu/not-so-secret-menu.aspx
      http://www.ranker.com/list/in-n-out-secret-menu-items/secret-menu-items
      Eli se niistä helpoista vaihtoehdoista :).

      Poista