torstai 18. lokakuuta 2012

Taitolentäjät

Mainitsin edellisessä postauksessa, että ehdimme näkemään lentonäytöksen lopun. Viimeisenä esiintyivät Amerikan merivoimien The Blue Angels. Tämä ryhmä on Amerikan tunnetuin taitolentoryhmä yhdessä ilmavoimien Thunderbirdsien kanssa. Olihan se ihan järisyttävän upea näytös. Esitykseen osallistui kuusi hävittäjää, jotka lopussa lensivät kaikki yhdessä tunnetussa timanttimuodostelmassaan. Miten ne voivat lentää niin lähellä toisiaan niin kovassa vauhdissa?



Kaikella tällä upeudella on kuitenkin vakavampi tarkoitus kuin vain yleisön viihdyttäminen. Esityksen jälkeen kuulin yhden pikkupojan sanovan isälleen, että kaikki lentäjät ovat cooleja, mutta The Blue Angelsin lentäjät ovat extra-cooleja. Kuka pikkupoika voisi olla ajattelematta noin tuon shown jälkeen, kun jopa tämä yli kolmekymppinen tätikin pystyi sillä hetkellä vain nyökyttelemään. Ja tämä juuri on se tarkoitus: "The mission of the Blue Angels is to enhance Navy recruiting."

 timanttimuodostelma

ylösalaisin 

Me asumme tällä hetkellä sotaa käyvässä maassa, niin kaukaiselta kuin se ajatus täällä arjessa tuntuukin. Ja kaukaiselta se tuntuu myös amerikkalaisista, joten ei ole helppoa löytää ihmisiä armeijaan "puolustamaan amerikkalaisten koteja" - lause, jonka näin eräässä veteraaneille rahaa keräävässä mainoksessa. Yleisesti ottaen armeija näkyy täällä monessa paikassa esimerkiksi siten, että armeijassa olevat saavat usein alennuksia. Armeijapalvelus voi avata ovia esimerkiksi koulutukseen. Puheissa veteraaneja arvostetaan ja heidän uhrauksiaan muistetaan. 



Mutta kauniilla puheilla on kääntöpuolensa. En tiedä, onko näin, mutta eräs paikallinen sanoi taannoin, että monilla katujen kulmissa näkyvillä avun pyytäjillä on armeijatausta. He ovat vammautuneet sodassa joko fyysisesti tai psyykkisesti, eivätkä ole pystyneet rakentamaan parempaa elämää sotilaspalveluksen jälkeen. Vaikka pärjäisikin taloudellisesti, niin sota on jättänyt jälkensä moniin. He ovat uhranneet paljon Amerikan armeijalle. Ja Amerikka on uhrannut miljardeja sodankäyntiin. Voidaan vain kysyä, että miksi. Amerikkalaisten kotien puolustamiseksi?

10 kommenttia:

  1. Kyllä te koette siellä hienoja juttuja!

    Me katsomme miehen kanssa NCIS:ää. Vaikka se on aika kaukana mistään todellisesta Navy-arjesta (ja rikoksiahan siinä ratkotaan), olen joskus miettinyt sen kautta Amerikan armeijakulttuuria. Se on jollain tapaa aika erilainen kuin Suomessa, vaikka tietysti osittain se johtuu siitäkin, ettei Suomi ole sodassa tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  2. Oma armeijakäsitykseni rajoittuu lähinnä leffoihin ja skandaaliuutisiin, mutta se on mielestäni jännä, miten vahvasti armeija näkyy täällä joka paikassa - ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Ulkomailta katsottuna kun käsitys Amerikan armeijasta ja sotapolitiikasta varsinkaan ei ole positiivinen. Tosin tässä kaupungissa on isoja armeijan tukikohtia, joten ehkei armeija näy kaikissa kaupungeissa yhtä vahvasti.

    VastaaPoista
  3. Me nähtiin Thunderbirdsit Turussa pari kesää sitten, ja hienoja olivat! Vähän kuitenkin kummaksutti, kun Thunderbirdsien oma selostaja kiitteli Suomea yhteistyöstä yhteisessä Afganistanin ja Irakin sodassamme... ja samaan aikaan toki Suomessa oli kuuma poliittinen keskustelu käynnissä, onko Suomi Afganistanissa sotimassa vai turvaamassa rauhaa.

    Blue Angelsin näkeminen on täälläkin tavoitteena, mutta satuimme olemaan juuri Savannahissa silloin, kun esiintyivät täällä Atlantassa. Jää siis ensi vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me missattiin noi Thunderbirdsit silloin Turussa, vaikka aie oli mennä katsomaan. Ahhah, noi on aina tähtihetkiä, kun paljastuu joko selostajan tietämättömyys tai vähän liian suorapuheinen isäntäväki :D.

      Onneksi noi näköjään käy joka vuosi, niin ei haittaa, jos joskus missaa. Toivottavasti noi Thunderbirdsitkin tulee tänne joskus, niin voisi vertailla.

      Poista
  4. Mä olen nähnyt dokkareita, joissa just on kerrottu, kuinka huonosti joillekin henkisesti tai fyysisesti vammautuneille jenkkisotilaille on käynyt. Kauheasti niitä sotilaita sinne haalitaan ja veteraaneja "arvostetaan", mutta kun joudut kodittomaksi kun et enää voikaan sotimisen jälkeen tehdä töitä, niin missä on se arvostus ja tuki silloin. Ja kun se perimmäinen sotimisen syy on öljy. Ohhoh, tulipa jyrkästi, mutta selviääpä ainakin mun kantani USA:n sotimiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samat ajatukset mullakin on tästä aiheesta - niin kuin varmaan suurimmalla osalla eurooppalaisia. Ja enenevässä määrin myös Amerikassa. Obamahan on saanut paljon kiitosta siitä, että on lopetellut Amerikan sotia, Irakin sodan lopetti ja Afganistanistakin vedetään joukkoja. Viimeinen pressatentti käsitteli ulkopolitiikkaa ja yllättäen myös Romney oli siinä hyvin maltillinen Amerikan sotien suhteen ja itse asiassa myötäili Obamaa tosi paljon. Mielipidetutkimusten mukaan amerikkalaiset haluaisivat tällä hetkellä "pienentää Amerikan roolia maailmalla" eikä varmaan vähiten sen takia, että maa on melkein konkurssissa ja sotiminen maksaa todella paljon. Romney on varmasti tietoinen tästä mielipideilmastosta ja on sen takia loivensi kommenttejaan siitä, mitä ne olivat kampanjan alkuvaiheessa.

      Poista
  5. Löysin juuri blogisi monen mutkan kautta ja tämähän on aivan ihana! Huikeita kuvia ja kivoja huomioita. Olen itse sotilaan kanssa naimisissa ja vähän liiankin mukana tämän maan sotapolitiikassa... Veteraanien huonot olot on hyvin tiedossa ainakin laivastossa ja tämä on todella valitettava ilmiö, jonka eteen ei kuitenkaan tehdä tarpeeksi - tuntuu että heti kun sotilaat vapautuvat palveluksesta heidät unohdetaan. Vakavasti vammautuneita tai traumatisoituneita on niin paljon, että keskimääräisesti joka päivä vuonna 2012 on veteraani tehnyt itsemurhan USAssa. Juuri osallistuin yhteen laivaston tilaisuuksista jossa puhuttiin eri ohjelmista jotka pyrkivät auttamaan PTSD:stä kärsiviä sotilaita, mutta heidän tavoittaminen on vaikeaa, sillä veteraanit eivät ole asian suhteen itseohjautuvia vaan tippuvat tukien ulkopuolelle. Todella paljon painotetaan sotilaille itselleen, että pitävät huolta kavereistaan - "one team, one fight" -mentaliteetillä.

    Huh, tulipa pitkä kommentti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, olipa hauskaa, että kommentoit! Kävin jo tutustumassa blogiisi, hurjan mielenkiintoista löytää toisen täällä päin asuvan suomalaisen blogi :).

      Mulle tulee kaikesta tästä sellainen huijausolo joskus, että virallisesti arvostetaan armeijaa ja myös veteraaneja kauheasti, että saadaan ihmisiä mukaan, mutta käytännössä tukea ei kuitenkaan ole. En usko, että se oikeasti on näin, mutta tuntuu vain niin epäreilulta tuo. Varsinkin kun esimerkiksi psyykkisissä ongelmissa pitäisi muistaa, että sellaisessa tilassa ihminen kaikista huonoiten pystyy itse hakemaan apua. Järjestelmän pitäisi siksi olla aukoton. Itsellä tietty vielä on tämä perusasenne näihin Amerikan sotiin, niin tuntuu vielä pahemmalta sotilaiden puolesta. Luinkin siksi muuten mielenkiinnolla kirjoituksiasi tästä aiheesta blogissasi :).

      Poista
    2. Niin, sama fiilis mullakin oli alkuun. Olisitpa kuullut kaikki ne lupaukset mitä rekrytoija suolsi kun värväsi mieheni! Niistä laivasto on pitänyt ehkä 10 %. Military-ihmiset saavat kyllä todella paljon etuja, sitä en voi kieltää, ja ainakin toistaiseksi koen itse, että meistä on pidetty huolta. Eri asia olisi varmasti jos tarvisimme normaalia enemmän tukea ja apua - en tiedä miten laivasto silloin auttaisi.

      Kiva, että löytyi luettavaa! :) Tämän elämäntyylin erikoisuudet alkavat olla jo itselleni niin arkipäivää, että on vaikea huomata niitä juttuja mitkä voisivat muille olla kiinnostavia lukea.

      Poista
    3. Hyvä kuulla, että käytännössä asiat ovat toimineet, ja tosiaan, olen itsekin kiinnittänyt monessa paikassa huomiota armeijalaisten etuihin. Hyvä juttu, että joskus hyvinkin raskaista henkilökohtaisista uhrauksista saa myös vastinetta edes palvelusaikana. Tosin noi katteettomat lupaukset kuulostavat tosi ikäviltä...

      Poista