keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Mitä suomalaista ruokaa tarjoaisit?

Olen täällä usein törmännyt kysymykseen suomalaisesta ruoasta. Millaista on suomalainen ruoka? Tosiaan, millaista on suomalainen ruoka? Mikä meidän ruokakulttuurille on ominaista? En ole oikein keksinyt, mitä vastaisin. Olen kertonut, että muut ruokakulttuurit ovat vahvasti vaikuttaneet nykyään Suomessa syötäviin ruokiin. Perinteisestä suomalaisesta ruoasta olen kertonut kylmän ilmaston vaikutuksesta raaka-aineiden kasvatukseen. Olen kertonut suomalaisista raaka-aineista, kuten juureksista, marjoista, kaloista, sienistä ja porosta. Olen kertonut myös siitä, että suomalainen ruoka ei perinteisesti ole kovin mausteista.


Samalla kun olen miettinyt, miten suomalaista ruokakulttuuria kuvailisin, niin olen miettinyt myös omaa asennettani suomalaiseen ruokaan. Miksi suomalainen ruoka tuntuu niin tylsältä verrattuna muihin ruokakulttuureihin? Miksi tulee heti alemmuuskompleksi, kun alkaa puhumaan suomalaisesta ruoasta?Huolimatta siitä, että itse tykkään perinteisestä suomalaisesta ruoasta.


Nyt olen luvannut kokata yhdelle uudelle ystävälleni suomalaista ruokaa. En vain tahdo keksiä, mitä voisin tehdä. Täältä ei edes saa monia mielestäni parhaita suomalaisia raaka-aineita, kuten kanttarelleja, järvikaloja tai joitain marjoja. Haluaisin tarjota jotain, mikä paitsi edustaisi suomalaisuutta, niin myös maistuisi hyvältä erityisesti aasialaisiin makuihin tottuneessa suussa. Voisihan sitä järkyttää jollain mämmillä, mutta se ei ole tavoitteeni. Tavoitteenani olisi löytää jotain oikeasti hyvää tarjottavaa. Ideoita?


Kuvat vanhoja kuviani Suomesta.

32 kommenttia:

  1. Asun itse myös Kaliforniassa ja ainakin kermainen lohikeitto oli ihan hitti amerikkalaisseurueelle.. minulla sattui sillon olemaan myös ruisleipää tarjolla. Kalalientäkin löytyi whole foodsista kun en itse kerennyt keittelemään. Olen tehnyt kotona myös esim kaalilaatikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaisa ja kiva kun kommentoit, niin että löysin sun blogin! Kiva lukea muiden Kaliforniassa asuvien blogeja, kävin heti lueskelemassa pitkät pätkät.

      Kiitti myös vinkistä, toi vois muuten olla hyvä vaihtoehto, ruisleipääkin multa nykyään yleensä aina löytyy, kun ite teen. Tällä mun vieraalla on itse asiassa aasialaiset juuret, vaikka täällä onkin melkein aina asunut, mutta tämä voisi maistua silti :). Tosin mun pitäis sit ensin opetella tekeen toi lohikeitto, mutta ehkä se ei olisi ylitsepääsemätön opetella ;).

      Poista
  2. Lohikeitto on helppo tehdä, ei voi epäonnistua :).

    Minä teen näin:

    -muutama peruna miel. luomua lohkoina
    -pari luomuporkkanaa pieninä paloina
    -puoli isommasta fenkolista tai kokonainen pieni aika pieneksi pilkottuna
    -hieman sipulia, puolikas pienehköstä sipulista pieneksi pilkottuna
    -lohta aika isohkoina paloina
    -tilliä
    -kasvis- tai kalalientä
    -maitoa tai kermaa (itse käytän maitoa)

    Joskus jätän maidon pois eli teen kirkkaaseen liemeen jota "suurustan" hieman ruisjauhoilla.

    Kuullota pilkottuja sipulia, porkkanaa ja fenkolia kattilassa voissa (tai voi-öljy), anna pehmetä hieman ja lisää sitten perunalohkot ja kuumaa lientä vain sen verran että kasviksilla on tarpeeksi nestettä kypsyä. Ripaukset suolaa ja mustapippuria. Anna hautua hiljalleen. Kun kasvikset alkavat olla kypsiä niin lisää kalapalat ja kuuma maito (tai lisää kasvislientä jos teet kirkkaan liemen). Lisää kokonaisia tillinoksia maun mukaan. Anna keiton hiljalleen kiehua vain sen aikaa että kala on kypsää (ei kestä kauan). Ota tillinoksat pois keitosta ja lisää suolaa maun mukaan. Voit lisätä lautasannokseen keiton pinnalle hieman pilkottua tilliä tai ruohosipulia tai molempia.

    Kokeileva kokki

    P.S. Mitähän sellaista OIKEIN suomalaista tarjottavaa voisi täällä valmistaa? Kaalilaatikko-hieman arveluttaa maistuuko, arkiruoka, mössömäinen; riisipuuro-aika hyvä, voisi mennä lounastarjoiluna; vispipuuro-onko ruoka vai jälkiruoka (minulle ruoka); liha-juurespata-yleensä maistuu kaikille (jotka vain lihaa syövät); vanhan ajan leikkelelautanen olisi hyvä idea, mutta kun ei ole suomalaisia lekkeleitä :). Jotakin lihaa (kalaa, kanaa) ja perunalisäke, mikään ei ole niin suomalaista kuin perunaruuat. Esim. valkosipuliperunat, roasted perunat jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, Kokeileva kokki, kiitos paljon! Tuota ohjetta pitää testata ilman muuta ihan jo meille itsellekin, ei ole tosiaan koskaan tullut kalakeittoa tehtyä :).

      Kiitos myös muista ideoista! Itse olen kanssa miettinyt noita perunajuttuja, kaalikääryleet perunamuusilla ja karpalohillolla (puolukkahilloakin voisi ehkä Ikeasta saada) on yksi mitä olen miettinyt. Mutta ehkä tuo kaali voisi olla vähän riski tosiaan, se taitaa jakaa suomalaisiakin. Tosin ehkä se suomalaisilla on jotain kouluruokatraumaa ;). Jotain kermaperunavariaatiota voisi tosiaan kanssa miettiä, jos pelkkä peruna tuntuu tylsältä, hyvä idea!

      Poista
    2. Kaalikääryeet tietenkin! Hyvä idea, vaikka ehkä mielletään pitkälle venäläiseksi ruuaksi, mutta who cares :). Perunagratiini lihan lisäkkeeksi, kevyempi kuin kermaperunat. Eli tarvitaan jauhoisia perunoita siivutettuna tasapaksuisiksi siivuiksi. Laitetaan kattilaan maitoa, kuumennetaan kiehuvaksi ja perunat siihen ja sekoitetaan niin että perunoiden tärkkelys alkaa saostamaan maidon sakeaksi (ei siis liikaa maitoa). Tätä ennen on paistettu sipulia pannulla kullanruskeaksi ja raastettu emmental-juustoa (punaleimaemmentalia vastaavaa). Sitten vain ladotaan voideltuun uunivuokaan vuorotellen maito/perunaviipaleita, sipulia ja juustoraastetta kerroksittain (tai vain pari kerrosta miten vain hyvältä tuntuu). Tietenkin suolaa ja pippuria pitää muistaa lisätä myös. Paistetaan uunissa kunnes perunat ovat kypsiä. Jotenkin näin :).

      Kokeileva kokki

      Poista
    3. Täällä aina välillä koko Suomi mielletään venäläiseksi, niin ei se niin tarkkaa varmaan ;). Kiitos myös näistä vinkeistä, olen saanut jo paljon ajatuksia :). Tässähän tulee oikein valinnanvaikeus lopulta :).

      Poista
  3. Mä sanoisin, että kaalikääryleet on riski. Itse inhoan... Poro olisi ihanaa, mutta siinäkin on riski. Olen ollut huomaavinani, että monet ulkomaalaiset eivät halua syödä Petteri Punakuonoa.

    Lohikeitto on varmasti hyvä, en ole vielä sellaista ihmistä tavannutkaan, joka ei siitä pitäisi! Saako sieltä siikaa (whitefish)? Joko siika tai lohi graavattuna on aika suomalaista. Karjalanpaisti? En itse tykkää aiempien kokemusteni perusteella, mutta superhyvin haudutettuna siitä luulisi saavan erinomaista. Sitä voisi ainakin tarjota perunoiden kanssa. Lanttuhan on myös perisuomalainen lisäke, itse tykkään eniten uuniversiona: lohkoiksi, päälle suolaa, oliiviöljyä ja yrttejä ja uuniin paistumaan.

    Hirvenlihapullat? Yhdistyisi kaksi suomalaista asiaa, riista ja lihapullat? Whole Foodsista luulisi löytyvän puolukkahilloa kaveriksi.

    P.S. Voisitko pretty please ottaa noi sanavahvistukset pois päältä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aina kiroan noita sanavahvistuksia muiden blogeissa, ja sitten ne ovat jäänyt mun omiin asetuksiin! Nyt pitäisi olla korjattu.

      Kiitos kommenteista ja vinkeistä! Lohikeitto alkaa kuulostaa entistä paremmalta vaihtoehdolta. Hmm, white fish kuulostaa tutulta, sitä voisi ehkä jopa saadakin. Siika oli suosikkikalojani Suomessa, mutta jotenkin ajattelin, että ei sitä varmaan täältä saa. Mutta voi olla, että saakin. Hirvenlihapullatkin on hyvä idea, joskin hirvenlihan saatavuus on myös kysymysmerkki. Lanttulohkot laitan mieleeni, ne voisivat olla tarvittaessa hyvä ei-liian-erikoinen lisuke. Karjalanpaistista kokemukseni ovat samanlaiset kuin omasi, joten sen olen poistanut listalta heti kättelyssä. Meillä oli sitä kotonakin välillä lapsena, ei tehnyt vaikutusta.

      Tuon Petteri Punakuono -jutun olen muuten kuullut ennenkin monesta paikasta. Se kuulostaa aina niin tekopyhältä, jos muu liha kelpaa, mutta joulupukin pikku apuria ei voi syödä... Varsinkin kun poronliha on kuitenkin yleisesti ottaen paljon eettisemmin tuotettu kuin muu liha. Ehkä paikallinen lihateollisuus on aivopessyt tämän kansakunnan Petteri Punakuonon osalta.

      Poista
  4. Mäkin ehdotan karjalanpaistia (superhyvää juuresten, sipulin ja vaikkapa pekonin kanssa pitkään haudutettuna). Laitan siihen vielä kermaa, vaikka ei perinteiseen ruokaan kuulukaan.

    Itse tein joskus lihapullia ja muusia. Lihapullat taitaa olla ruotsalainen keksintö (en oo ihan varma), mutta ei se niin tarkkaa oo.

    Ai niin, ja karjalanpiirakat (little shoes, niinku mun eräs ystävä sanoo). :D

    VastaaPoista
  5. Karjalanpiirakat ois kyllä niin hyviä! Olin ajatellut niiden kanssa odottaa, että karjalanpiirakkamestari aka äiti tulisi kylään, mutta jaksaiskohan kokeilla itse ensin.

    Karjalanpaisti on musta perinteistä suomalaista ruokaa parhaimmillaan - ja pahimmillaan. Tarkoittaen sitä, että se nojaa juureksiin ja hyvään, mureaksi haudutettuun lihaan. Parhaimmillaan se on suomalaiselle vähään maustamiseen tottuneelle maukas, mutta maistuisikohan tylsältä maustetuimpiin ruokiin tottuneille. Pitänee koettaa joskus! Mulla on useampikin suomalaisesta ruoasta kiinnostunut täällä, niin maistajia löytynee kaikille ruokalajikokeiluille, jos oikein innostun.

    VastaaPoista
  6. mustikkapiirakkaa jälkkäriks tai jotain marjapiirakkaa :) tai miten olisi pannukakku mansikkahillolla? ois ainakin helppo tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkapiirakka voisi olla ihana :). Olin miettinyt vähän lettuja, mutta tuolla myöhemmin joltain tuli hyvä pointti, että täällä sellainen ehkä miellettäisiin enemmän aamiaiseksi.

      Poista
  7. Minä tykkään myös palapaistista. Minusta sekin on aika suomalaista, mutta siinä on mielestäni enemmän makua kuin karjalanpaisissa. Siinä siis ainakin erona, että lihat on (pelkkää) nautaa ja ne paistetaan pannulla enne hauduttamista. Karjalanpaistin liemi on kirkas, palapaistin ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi joskus tehdä palapaistia ihan vain itselle tämän kommentin jälkeen :). En ole vielä ihan sinut täkäläisten lihatiskien kanssa, joten vähän epäilyttää, löytäisinkö tarpeeksi hyviä raaka-aineita näin lihavoittoiseen ruokaan, jotta uskaltaisin ainakaan heti tarjota sitä.

      Poista
  8. Makarooni laatikko!
    T. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tulee kyllä itselle aina Suomi mieleen :). Taidan tarjottavaksi kallistua enemmän juuresten puolelle, kun luulen, että vieras ei juurikaan syö niitä, kun taas riisiä ja pastaa varmaan käyttää.

      Poista
  9. Mä olen aika usein selostanut, että Suomessa on kahta eri ruokakulttuuria: lännessä on meri ja ruoka on enemmän mallia kalaa-ja-kasviksia. Idässä taas Savon ja Karjalan ruokakulttuurit vievät possupatojen ja leivonnaisten ääreen. Mutta eilen ranskantunnilla kysyttiin paha: mikä on sinun kotikaupunkisi spécialité gastronimique? Ööh, jaa että mikä ruoka on helsinkiläistä... kuulema silakkapihvit, mutta itse olen syönyt niitä kerran enkä tykännyt, että se siitä. Ranskanopettaja yritti ehdottaa, että olisiko poro? No ei nyt ihan kyllä ole.

    Ruoasta mä tarjoaisin karjalanpiirakoita ja munavoita. Jos pitää tarjota jotain täyttävämpää ruokaa (vaikka kyllä karjalanpiirakoistakin täyteen tulee, kun niitä syö pellillisen!), niin menisin itsekin saaristomökkeilijänä kalalinjalle, tai sitten jotain sienimuhennosta. Täällä muuten näkyi kerran Whole Foodsissa tuoreita kantarelleja - kannattaa ehkä tsekata, josko sieltä löytyisi metsäsieniä edes kuivattuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lainaankin jatkossa tuota selostustasi :). En olekaan koskaan ajatellut, mutta noinhan se tosiaan on. Oma sukuni tulee toiselta puolelta lännestä ja toiselta puolelta idästä, mutta meillä kotona syötiin enemmän savolaisia ja karjalaisia ruokia. Kalaa syötiin tosi harvoin, lähinnä lohta ja muikkuja silloin, kun niitä oli saatavilla.

      Pitääpä muuten käydä Whole Foodsissa pikimmiten, josko sieltä löytyisi helpotusta tähän viime aikoina riivanneeseen sienikastikehimoon, kiitos vinkistä.

      Poista
  10. Pannukakkua enkä lettuja tarjoaisi jälkiruokana sillä täällä ne mielletään enimmäkseen aamiaisruuiksi. Siis, hyviähän ne ovat, oikeata comfort food, ja itse teen aika usein pannukakkua tai lettuja. Nyt olen tehnyt omenapannukakkua aika usein.

    Teen sen näin: paistan laakeassa isossa paistinpannussa omenarenkaita voissa (kirpakoita, pehmeitä omenalajikkeita esim. McIntosh). Otan omenarenkaat pannulta pois, ja kaadan siihen sopivan määrän pannukakkutaikinaa, sitten laitan omenalohkot taikinan päälle. Laitan pannun uuniin, ja paistan pannukakun kypsäksi. Se nousee mukavasti reunoja pitkin ylös ja syntyy vähän sellainen "kulhomainen" pannari. Nam!

    Olen aika pohjoisesta Suomesta kotoisin, mutta poroa en ole tainnut koskaan syödä muuten kuin ehkä leikkeleenä joskus.

    Karjalanpiirakoita leivon itse usein, mutta niitä en ole tarjonnut muille vieraille kun suomalaisille.

    Apple crumblea olen myös tehnyt nyt aika usein koska omenaaika alkaa olla parhaimmillaan.

    Crumble: kauraryynejä, vehnäjauhoja, almond meal (karkeata, kuorineen jauhettua mentelijauhelmaa), hieman fariinisokeria, ripaus suolaa sekoitetaan ja lisätään sulatettua voita niin että tulee crumble.

    Voilla voideltuun uunivuokaan ladotaan isoja omenapaloja, joihin on puristettu sitruunamehua. Päälle ripotellaan sokeria(vaikka tavallista ja fariinisok.) ja kanelia oman maun mukaan. Sitten ripotellaan crumble päälle haluamansa määrä. Paistetaan niin kauan että omenat ovat pehmeitä ja crumble saanut väriä pintaan. Aivan ihanaa jäätelön kanssa tai jugurtin kanssa. Tässäkin olen käyttänyt pehmeitä ja happamia omenoita, esim. juuri tuo McIntosh-lajike.

    Kokeileva kokki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös näistä ohjeista, ihanaa kun jaksoit naputella! Molemmat kuulostaa herkullisilta :). Ja hyvä havainto noista letuista ja pannareista, tuo on muuten ihan totta!

      Poista
  11. Kokkasin lapsen kavereille (silloin High School ikäisiä) suomalaisen aterian - siinä oli rosollia, lanttulaatikkoa, kaalikääryleitä, kanamuna/etikkakastike sallattia, perunaa ja lihapullia. Jälkiruoaksi tein ison pellin pannukakkua ja sitä kermavaahdolla ja mansikkahillolla. Fazerin konvehteja ja 'pihlajanmarja' karkkeja. Ylivoimainen voittaja oli se pelllillinen pannukakkua. Ei tietysti näytä yhtään samalta kuin nämä paikalliset pannukakut, mutta ainakin kelpasi nuorisolle. Niitä kaalikääryleitä väänsin monta tuntia ja vieraat ei niistä juuri piitanneet (hyvä juttu että itselle jäi enemmän). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit kokemuksia! Tämä vahvistaakin sitä, että ehkä ne kaalikääryleet olisivat liian riskaabelia tosiaan. Itselle ne kyllä maistuisi (miehelle ei) ;).

      Poista
  12. Jäin koukkuun blogiisi muutama kuukausi sitten, kun kaveri suositeli vierailemaan sivullasi! Ihania kuvia, mielenkiintoisia huomioita Suuresta Amerikan Ihmemaasta :)

    Lohikeittoa täällä jo mainostettiinkin hyväksi vaihtoehdoksi ja koin heti velvollisuudekseni jakaa mielestäni maailman helpoimman ja maistuvimman, lohikeiton ohjeen:

    Ainekset:

    -2 keskikokoista/isoa keltasipulia
    -6 perunaa
    -2 pkt kylmäsavulohta (Suomessa taitavat olla 150g/pkt)
    -puntti tilliä
    -täysmaitoa
    -merisuolaa
    -oliiviöljyä/voita

    Ohje:
    -Pilko keltasipuli pieneksi ja kuullota hetki pienessä tilkassa oliiviöljyä/voinokareessa kattilan pohjalla. Mausta kevyesti merisuolalla
    -lisää joukkoon vettä ja perunat. Anna kiehua kunnes perunat ovat kypsiä.
    -lisää joukkoon täysmaitoa noin 3-4 dl, silputtu tilli sekä sopivaksi paloiksi pilkotut kylmäsavulohipalat.
    -anna keiton lämmetä/kiehahtaa ja mausta makusi mukaan suolalla
    -nauti!

    Erittäin helppoa, nopeaa ja maistuvaa. Välillä olen heittänyt muutaman maustepippurin joukkoon, sekä ripauksen aromi/yrttisuolaa. Keiton salaisuus piilee kylmäsavulohen ihanassa maussa. Keiton kanssa tarjoilen paahdettua ruisleipää, johon hieron valkosipulin kynttä ja laitan voita päälle. Nam!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kiitos ensin kauniista kommenteistasi blogista :). Kylmäsavulohikeitto kuulostaa muuten ihanalta! En vain tiedä, saako täältä kylmäsavustettua lohta. Savustettua saa, mutta kylmäsavustetusta en ole niin varma. Pitääpä selvittää.

      Poista
  13. Heiiii, minäkin olen nakannut lohikeittoon muutaman kokonaisen maustepippurin :).

    Kokeileva kokki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeileva kokki, ne taitavat tosiaan olla perusainesosa lohikeitossa. Mutta itse asiassa itse en ole koskaan ollut niiden fani, kun aina onnistun vahingossa puraisemaan sellaisen kokonaisena, vaikka kuinka yritän välttäää. Eli ehkä voisin poiketa klassisesta ohjeesta näiden verran :).

      Poista
    2. Minä kerään ne aina pois keitosta ennen ruokailua, sillä on todella ikävää jos puraisee vahingossa kokonaista pippuria :).

      Kokeileva kokki

      Poista
    3. Tuo onkin huomaavainen tapa :).

      Poista
  14. Lohikeitto tai Karjalanpaisti ja rosolli on kelvannut aina ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisä-ääniä lohikeitolle :). Rosolli (tai sallatiksi sitä meillä nimitettiin) olisi muuten jännä, mutta ei kelpaa emännälle itselleen ;).

      Poista
  15. Kerran tarjosin monista eri kulttuureista tulleelle joukolle perunarieskoja (koska on helpompi valmistaa ulkomailla), munavoita ja korvapuusteja. Erityisesti munavoi oli "heavenly" vieraiden mielestä ja korvepuustienkin reseptiä sain jakaa :).

    Oma herkkuni on karjalanpaisti ja pinaattimuhennos, mutta karjalanpaisti vaatii tosiaan kunnon hyvät lihat ja tuntien haudutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunarieska olisikin hyvä idea kanssa, pitääpä koettaa tehdä joskus. Karjalanpiirakoita ja munavoita tarjoan varmasti joskus jollekin ulkomaalaiselle - kunhan opin tekemään ne kunnolla. Siihen taidetaan tarvita äidin vierailu :).

      Poista