torstai 28. kesäkuuta 2012

Lääkärillä

Olin tällä viikolla tutustumassa maailman kalleimpaan terveydenhuoltojärjestelmään eli kävin amerikkalaisella lääkäriasemalla. Käynnin tarkoitus oli onneksi vain terveystarkastus ja hoitosuhteen luominen. He kun kuulemma tykkäävät tavata potilaan ensimmäisen kerran ilman, että on jo pää kainalossa.

En ole vielä kovin perillä, miten tämä terveydenhuoltojärjestelmä toimii. Mutta kuten yleisesti tunnettua, niin suurin osa täällä hoitaa terveydenhuoltonsa yksityisellä sairausvakuutuksella, joka yleensä järjestetään työpaikan kautta. Näin on myös meillä. Työnantaja maksaa suurimman osan vakuutuksesta ja me maksetaan tietty omavastuu, joka pidätetään suoraan palkasta. Työnantajan tarjoama vakuutus kattaa myös kotona olevan puolison ja kattaisi lapsetkin. Työpaikan kautta tulevat sairausvakuutukset muistuttavat mielestäni Suomen työterveyshuoltoa. Esimerkiksi näissä ryhmävakuutuksissa ei käsittääkseni ole rajoituksia jo olemassa olevien sairauksien suhteen. Meiltä ainakaan ei kysytty mitään ennakkotietoja vakuutusta ottaessamme.

Sen sijaan itsenäisesti otettavat sairausvakuutukset muistuttavat enemmän suomalaista yksityistä sairausvakuutusta. Niitä esimerkiksi on usein vaikea saada, jos on jo jokin olemassa oleva sairaus. Esimerkiksi diabeetikon voi olla vaikea saada sairausvakuutusta, mikäli hänellä ei ole työnantajan tarjoamaa vakuutusta. Ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että voi olla vaikea saada hoitoa ylipäätään. Jo olemassa olevien sairauksien kattamisesta on täällä paljon keskusteltu, ja ne ovat keskeinen teema myös ObamaCaren lempinimellä kulkevassa isossa ja kiistellyssä terveydenhuoltoremontissa. Obamacare nytkähti tänään eteenpäin, kun täällä korkein oikeus päätti, että se ei ole perustuslain vastainen. Terveydenhuoltouudistuksesta tulee luultavasti presidentinvaalien isoin teema.

Meille työnantaja tarjosi parisen vaihtoehtoa sairausvakuutukseksi ja valitsimme Kaiser Permanenten, joka taitaakin olla Amerikan suurin sairausvakuutusten tarjoaja. Valitsimme tämän esimerkiksi siksi, että heillä on omat terveyskeskukset ja sairaalat, joten saamme kaiken hoidon samalta luukulta. Tarvittaessa pääsemme myös muille lääkäriasemille, esimerkiksi matkoilla. Myös matkustaessamme Suomessa, jossa emme enää kuulu Suomen terveydenhuoltojärjestelmän piiriin.

ensikäynnillä sai mukaan kasan papereita ja tällaisen terveyskäsikirjan

Muutaman kuukauden jahkailun jälkeen sain aikaiseksi varata lääkäriajan. Minulle nimitettiin yksi yleislääkäri omalääkäriksi ja hänestä tulee nyt meidän "perhelääkäri". Lääkärin olisi saanut myös itse valita. Saamme myös koska tahansa ja mistä tahansa syystä vaihtaa omalääkärimme. Koska ei ollut kiireellistä asiaa, niin sain ajan parin viikon päähän. Tässä välissä farmaseutti soitti kirjatakseen mahdolliset nykyiset ja aiemmat lääkitykseni tietoihini ennen käyntiä.

Lääkäriasemalla tapasin ensin sairaanhoitajan, joka kyseli erilaisia perustietoja allergioista rokotuksiin, mittasi pituuden ja painon sekä verenpaineet. Sen jälkeen hän vei minut huoneeseen, jossa tapaisin lääkärin. Hän antoi minulle selästä avoimen takkimaisen tutkimusvaatteen ja pyysi vaihtamaan päälivaatteeni siihen - mutta vasta hänen poistuttuaan. "For your privacy". Aika häveliästä meininkiä. Suomessa kun on tottunut siihen, että lääkäri tai sairaanhoitaja saattaa koska tahansa pyytää riisumaan jotain, ja siinä sitä sitten tönötetään puolialasti lopputapaaminen.

Saavuttuaan lääkäri kyseli paljon erilaisia taustatietoja niin sairaushistoriastani, tautiperimästäni kuin elämäntavoistanikin. Otin sanakirjan mukaan varmuuden vuoksi, ja se oli hyvä, sillä ei sattunut ihan olemaan aktiivisessa sanavarastossani umpisuolta lääkärin kysyessä minulle tehdyistä leikkauksista. Kaiserilla olisi periaatteessa saatavissa myös puhelintulkkausta yli sadalle kielelle, joten jos vaikka jokin hyvin erikoinen vaiva olisi kyseessä tai muuten olisi epävarma kielitaidosta, niin ehkä tulkkausta löytyisi suomeksikin. Lopuksi lääkäri kuunteli keuhkot ja katsoi korvat ja nielun. Sain myös lähetteen rutiiniverikokeisiin, koska esimerkiksi kolesteroliarvoja ei oltu muutamaan vuoteen mitattu. Kävin laboratoriossa verikokeissa saman tien.

käsikirjassa on vinkkejä terveyden ylläpitämiseen, ohjeita sairastilanteisiin sekä runsaasti materiaalia lääkärikirjasyndroomaa varten

Kullakin lääkärillä on oma toimistonsa ja henkilökuntansa. Omalääkärini toimiston kautta voin hoitaa kaikkia terveysasioitani ja omalääkäriin voi ottaa yhteyttä myös sähköpostitse. Tutkimustulokseni näen nopeasti myös nettipalvelustani. Myös mahdolliset erikoislääkärien tapaamiset menevät omalääkärini kautta. Jatkossa minun pitäisi tarvittaessa saada aika lääkärilleni nopeasti, mutta ihan hätätilanteissa mennään suoraan sairaalaan tai soitetaan hätänumeroon 911. Kaiserilla on myös ympärivuorokautisesti päivystävä sairaanhoitaja tavoitettavissa puhelimitse.

Asiat hoituivat luontevasti ja terveydenhoito tuntuu olevan täällä yhtä tärkeää kuin sairaudenhoitokin. Lääkäristämme sain mukavan ja erittäin asiantuntevan vaikutelman. Uskon siis, että olemme jatkossa hyvissä käsissä.

Seuraavana projektina onkin sitten varata hammaslääkäri. Hammashoitoon on omat vakuutuksensa ja se on muutenkin ihan oma juttunsa.

2 kommenttia:

  1. Mieheni on joutunut kerran sairaalaan täällä ollessamme. Muistan, kun kerroin työkavereilleni, että mies joutui sairaalaan - ja olin selvästi huolissani tilanteesta. Ensimmäinen kommentti oli silloin - Did you get a second opinion ?
    Johtui varmaan suomalaisesta taustasta, mutta ei tullut ihan ensiksi mieleen toisen mielipiteen saaminen, sitä oli tottunut luottamaan lääkärin samaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on muuten tosiaan selkeä ero Suomeen verrattuna, että täällä lääkärin mielipide ei ole ehdoton totuus niin kuin Suomessa yleensä on tottunut ajattelemaan. Täällähän lääkäreitä haastetaan oikeuteenkin vähän väliä, kun taas Suomessa saa yleensä olla tosi paha hoitovirhe ennen kuin edes potilasturvalautakuntaan otetaan yhteyttä. Siinä mielessä varmaan kivempi olla töissä Suomessa kuin täällä. Eihän niitä virheitä tietenkään lääkäreille saisi tapahtua, mutta ihmisiähän me kaikki ollaan.

      Poista