keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Vaahtorullailua

Varmaan noin vuosi sitten bongasin salilta mustat styroksiset rullat. Välillä näin jonkun rullailevan sellaisen päällä ja itsekin kokeilin sitten rullailla, vauhdilla ja "aiaiaiaiai":n säestämänä. Ajattelin, että kaipa se on hyväksi lihaksille kuitenkin, vaikka sattuukin. Taisin olla väärässä.

Kuntosalini täällä järjesti tunnin opastuksen näiden foam rollereiden käyttöön. Aivan aluksi ohjaaja sanoi näkevänsä usein ihmisten rullaavan sen päällä nopeasti, mikä voi ärsyttää lihaksia vain jumittamaan enemmän. Rullalla kun on tarkoitus antaa lihaksille akupainantaa muistuttavaa hierontaa. Ideana on rullata hitaasti, korkeintaan tuuma eli 2,5 cm sekunnissa, ja pysähtyä kipupisteiden kohdalle. Näinkin käytettäessä lihaksiin usein sattuu aluksi, mutta kipu lievenee lihaskireyden vähentyessä.

Käsittelimme tunnin aikana jalkojen, pakaroiden, kylkien, selän ja niskan lihaksia. Tunnusteltiin tuloksia siten, että aina tehtyämme yhden lihaksen teimme muutaman kyykyn (näillä on joku fiksaatio näihin kyykkyihin!). Siinä pystyi vertaamaan jo käsiteltyä lihasta toisen puolen lihakseen ja huomasi hyvin, miten liikkeet muuttui helpommaksi. Lopputunnista kyykyt sujuivat huomattavasti helpommin, kun lihakset eivät enää vetäneet vastaan. Olin yllättynyt, miten tehokas noin simppeli juttu voi olla. Varsinkin kireyteen taipuville pohkeille ja takareisille tämä tuntui mahtavalta, niihin kun ei venyttelykään usein tunnu auttavan. Erityisesti koroilla kävely jumittaa pohkeeni nopeasti. Rullaa voi kuulemma käyttää ennen treenausta lihasten avaamiseen tai treenien välillä hierontana.

pohjehierontaa

Mainonnan uhrina meillä on tietenkin kotonakin nyt rulla. (Hämmästelen, että olen selvinnyt kaikki nämä vuodet ostamatta mitään ostos-tv:stä.) Kuvassa käsittelyssä pohkeet. Toinen jalka toisen päälle ja istuva asento, jossa tuetaan taakse käsillä. Sitten rullataan hitaasti, kunnes löydetään kipupiste, ja annetaan jalan levätä siinä kohtaa. Vähitellen kipu alkaa vähentyä. Takareidet käsitellään käytännössä samalla tavalla, mutta ei istuta maassa eli koko paino on rullalla. Edit. koko alavartalon paino on rullalla, mutta käsillä tuetaan taakse edelleen. Ja nyt kun tarkemmin ajattelen, niin pohkeidenkin kipupisteiden etsintävaiheessa takamus on irti maasta ja maahan istutaan vasta sitten, kun "hierottava" kohta on löytynyt. Onpa vaikeeta selittää!

10 kommenttia:

  1. Mitä? Millä sitä sitten rullataan jos kädet on varattu? En ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta... /m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tosiaan vähän hämäävä toi mun ilmaisu "koko paino on rullalla". Eli siis ei ihan koko paino kuitenkaan vaan kädet ovat kyllä maassa koko ajan, mutta takamus nostetaan maasta. Käsillä tuetaan kyllä asentoa, mutta suurin osa painosta on rullalla. Oikeaoppinen rullailu ei ole mitään ihan kevyttä puuhaa vaan joissain liikkeissä saa kannatella aika paljon joko käsillä tai esim. vatsalihaksilla. Itselläni oli seuraavana päivänä olkapään lihakset kipeinä tunnin rullailuharjoituksista.

      Näitä rullia oli esim. Turun Motivuksella silloin, kun siellä kävin, eli ei mitään tuntemattomia välineitä Suomessakaan :).

      Poista
    2. Tietämättömyys näissä rulla-asioissa todistaa siis vaan jälleen kerran sitä minkä jo tiesimmekin: ei ole tätä naista hetkeen näkynyt kuntosaleilla... Voi kun sitä osaisikin käyttää lounastunnin johonkin järkevään eikä siihen syömiseen.. Syömisestä puheen ollen oletko jo oppinut kokkaamaan paikallisista raaka-aineista? /m

      Poista
    3. Eipä noihin välttämättä kiinnitä huomiotakaan siellä salilla, aika tylsän näköisiä rullia :). Itse en ymmärrä, miten ihmiset pärjää työpäivän loppuun, jos ne lounastunnilla treenaa syömisen sijaan. Tosin se varmaan auttaa, jos syö aamupalan aamulla, toisin kuin itse työpäivinä tein... Ja jos sitä lounasta voi sitten syödä siinä töiden äärellä, ettei jää kokonaan väliin.

      Juu, nyt olen vihdoin oppinut löytämään paikallisista kaupoista suunnilleen Suomessakin käyttämäni raaka-aineet. Ja olen ylipäätään oppinut, mitä kannattaa mistäkin kaupasta ostaa. Suunnilleen samat jutut täällä on kuin Suomessakin - paitsi, että kaikessa on valtavasti enemmän valinnanvaraa (paitsi juustoissa!). Joissain jauhoissa yms. on vähän eroja - mutta ei välttämättä huonompaan suuntaan. Leivonnassa esim. tulee käytettyä usein sellaisia vehnäjauhoja, joissa on valmiiksi jo leivinjauhe. Eihän se järin vaikea tehtävä ole itse mitata sitä leivinjauhetta joukkoon, mutta onhan toi silti näppärä. Lisäksi tulee enemmän käytettyä sellaisia juttuja, jotka on täällä halvempia kuin Suomessa, kuten avokadoa (á 50 senttiä, luomunakin alle dollarin) ja parsaa (yleensä 2-3 dollarilla löytää nipun). Lihalaarit ovat vielä vähän perehtymisen alla, mutta kyllä ne perusbroilerit ja jauhelihat jo löytyy. Ihan kaikkea täältä ei kuitenkaan saa. Eniten Suomesta olen kaivannut ruisleipää, sitä rapeaa salaattia, Robert's coffeen suklaakahvia, vaniljasokeria, Stockan juusto-osastoa ja Makuunin irtokarkkeja (tuo puoliso on nyt jo tilannut viimeisiä tulevalta Suomen matkaltani ;)).

      Poista
  2. Kyllä amerikkalaisilla on hyviä juttuja kun on kuntoilusta kysymys. Onpa kauniit kiiltävät sääret Ronjalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältähän ne monet liikuntahömpötykset saapuvat, yksi asia, mitä jo etukäteen täältä odotin oli kaikki uudet liikuntajutut :). Ja kiitos, ylikuiva iho se vain taitaa heijastaa valoa ;).

      Poista
  3. Haa, minäkin olen joskus tuosta foam rollingista lukenut, juurikin joltain jenkkisivustolta, ja miettinyt että hyvä juttu olisi. Ihmettelijöille tiedoksi, että kannattaa laittaa youtubeen hakusanaksi foam rolling ja saa paljon hyviä esimerkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse törmäsin näihin rulliin ekaa kertaa jo Suomessa paikallisella kuntosalillani, mutta en silloin ymmärtänyt, miten näitä käytetään. Täällä ne ehkä on sitten isompi juttu päätellen tuosta kurssistakin. Kiitos youtube-vinkistä, taidan itsekin käydä katselemassa josko sieltä löytyisi lisävinkkejä :). Saatiin läpikäymämme liikkeet myös paperilla, mutta video on aina niin paljon parempi.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen juttu! Mulla on ihan tosi kireät takareidet ja tuota voisi joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Mun mielestä se toimii oikeasti tai sitten meitä oli siellä tusinan verran naisia joukkohypnoosissa :).

      Poista