sunnuntai 22. tammikuuta 2012

M&M cookies


Meillä oli eilen ilo viettää iltaa tutun suomalaisperheen luona. Leivoin viemisiksi m&m keksejä, joiden alkuperäinen resepti on Bakerellalta. Tässä soveltamani ohje:

Sekoita kuiva-ainekset:
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 tl vanilliinisokeria (tai 1 tl vaniljauutetta, sekoitin sen vasta munan ja voisulan kanssa)
2 dl kaurahiutaleita
2 dl m&m-karkkeja (1 pss Suomessa)
2,5 dl sokeria
(1 dl rikottuja pekaanipähkinöitä)

Sekoita sitten kevyesti keskenään:
1 muna
2,5 dl voisulaa
(1 tl vaniljauutetta, jos käytät vanilliinisokerin sijaan)

Sekoita muna ja voisula kuiva-aineiden kanssa. Pyörittele n. 4 sentin palloja ja paista uunissa n. 10 minuuttia 175 asteessa.


Ongelmitta ei sujunut kauppareissu näitä keksejäkään varten. Kaurahiutaleita on hyllymetreittäin, mutta miten vaikeaa voi olla löytää tavallisia, maustamattomia kaurahiutaleita. Ylivoimaisen vaikeaa näköjään. Suurin osa kaurahiutaleista oli joko maustettuja puurohiutaleita, "kokonaisia" kaurajyviä tai sitten pikahiutaleita. Lopulta onnistuin mielestäni löytämään paketin maustamattomia pikahiutaleita, joiden paketin päällä oli vielä kuva oikeannäköisistä hiutaleista. Tällainen näky sieltä paketin sisältä sitten paljastui:


No, onnistui se leivonta yksittäispakatuillakin kaurahiutaleilla. Koostumus oli pikahiutaleilla vähän puuromaisempi kuin normaaleilla.

P.S. Mikä on leivinpaperi englanniksi?

9 kommenttia:

  1. Se on parchment paper.

    Itse ostan kauraryynit Sproutsista irtomyynnistä, quick oats, se on lähinnä tavallinen kauraryyni (tätäkin kannattaa hauduttaa että tulee hyvä puuro). Ei ole niin "vankka" kuin rolled oats.

    VastaaPoista
  2. Hei kiitos! Tarvitsisin kaurahiutaleita, kauraryynejä tuntui olevan myynnissä enemmänkin. Täytyy tsekata noi Sproutsin irtomyyntilaarit kuitenkin, ehkä niitäkin on siellä. En olekaan noita laareja koskaan katsonut, vaikka Sprouts on lempikauppani tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  3. Syynäsin Sproutsin irtomyyntilaarit ja löysin nuo. Ne oli tosiaan sellaisia kaurahiutaleita, joita etsin, kiitos vinkistä! Olen jotenkin mieltänyt kauraryynit kokonaisiksi kauranjyviksi, vaikka ilmeisesti käytetään kaurahiutaleiden synonyyminä... Vieressä oli myös jotain paksumpia kaurahiutaleita ("rolled oats"), jotka voisivat oikeastaan olla parempiakin leivontaan, esim. juuri tällaisiin kekseihin tai vaikka uuniomenien päälle, koska eivät ehkä pehmenisi ihan mössöksi. Pitääpä testailla.

    VastaaPoista
  4. Anteeksi sekasotku, mutta käytin "murresanaa" kaurahiutaleista, eihän sitä tietenkään kaikki tajua :). Kaurahiutaleita tietenkin tarkoitin :). Minusta tuntuu, että leivonnassa taitavat käyttää täällä mieluimmin niitä rolled oats, itse en ole kokeillut.

    VastaaPoista
  5. Juu, ei mitään, moninaisia nimityksiä tuntuu olevan joka kielellä :).

    VastaaPoista
  6. Baking sheet, ei mikään parchment paper!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ovat sama asia? Ostin parchment paperia ja leivinpaperilta näyttää :).

      Poista
  7. Baking sheet = leivinpaperia ja parchment paper= pergamenttipaperia.
    Pergamenttipaperi ruoanlaittoon ja
    säilytykseen.Pergamenttipaperia voi käyttää leivinpaperin tapaan uunissa, paperista voi taitella pursotinpussin, laittaa salaatinlehdet kostutetun paperinsisään, jolloin ne pysyvät raikkaana. Mökkiolosuhteissa paperi on
    kätevä, kun sen laittaa paistovuoan pohjalle ruokaa valmistettaessa,
    jolloin vuoka pysyy siistinä ja se on helpompi tiskata. Pergamenttipaperiin on kätevä kääriä myös rasvaiset eväät, kuten pasteijat.Paperi kastetaan reilusti veden alla ja puristetaan ylimääräinen vesi
    pois.Ruoan voi kääriä suoraan paperiin ja kypsentää uunissa.

    VastaaPoista